Kuluttajaliiton ja kumppaneiden hanke kannustaa syömään hyvää Syö hyvää on Kuluttajaliiton ja 21 kumppanin ravitsemuksen ja ruokaviestinnän hanke, jonka pohja on tammikuussa 2014 julkaistuissa suomalaisissa ravitsemussuosituksissa. Hanke opastaa eri kuluttajaryhmiä soveltamaan kansallisia suosituksia omaan elämään sopivaksi kokonaisuudeksi. Hankkeen voima löytyy suuresta määrästä kumppaneita, jotka kukin tekevät viestiä tutuksi omalla sarallaan. Kumppanit pureutuvat aiheeseen erilaisten kuluttajaryhmien kautta,…
Category: Yleiset Uutiset
Peruna pysyy suosittuna
Valokuvaaja: Sanna Peurakoski / Studio Klikki Perunassa on maku, johon ei kyllästy. Lajikkeita on niin paljon, että jokaiseen käyttötarkoitukseen ja jokaiseen makuun löytyy se kaikkein paras peruna. Viime kesä kasvatti Suomessa laadukkaan perunasadon. Hyvien sääolojen ansiosta meillä on varastoissa maukasta perunaa. Peruna pääsee oikeuksiinsa, kun se säilytetään ja valmistetaan ruoaksi huolellisesti, kunnioittaen perunaa kansallisaarteena,…
Maitolähettiläs Kati Laine: Maitovalmisteista monipuolisuutta välipalaan
Kuvaaja: Studio Piquant/Antti Hallakorpi – Koululainen tarvitsee välipalaa myös loma-aikaan, muistuttaa Maitolähettiläs, laillistettu ravitsemusterapeutti Kati Laine talvilomien kynnyksellä. – Monipuolisen välipalan jälkeen jaksaa hiihtää, luistella tai laskea mäkeä. Maitovalmisteista saa vaihtelevia välipaloja ja valikoima on laaja. Kun niitä täydentää täysjyväviljalla ja kasviksilla, marjoilla tai hedelmillä, välipala on monipuolinen ja täyttävä. Yksinkertaisimmillaan välipalalla on lasillinen maitoa,…
VAASAN Oy: Leivän suolaa on vähennetty
Uudet suomalaiset ravitsemussuositukset kehottavat käyttämään entistä enemmän täysjyväviljaa. Samalla suositukset puuttuvat entistä tarkemmin suomalaisten suolan saantiin. Uusien suositusten mukaan suolaa tulisi saada ravinnosta korkeintaan viisi grammaa päivässä. Suomalaisten saama suola tulee Finravinto 2012 -tutkimuksen mukaan pääosin viljavalmisteista, liharuuista ja maitovalmisteista. Työikäisten miesten suolan saanti oli Finravinto-tuloksissa 8,9 grammaa ja työikäisten naisten 6,5 grammaa vuorokaudessa. Leivässä käytetään…
Invalidiliitto myönsi Helppo liikkua -tunnuksen Kauppakeskus Veturissa toimivalle Mario-ravintolalle
Invalidiliiton Helppo liikkua -tunnus myönnettiin jo toista kertaa Restel Ravintolat Oy:n ravintolalle. Tällä kertaa tunnuksen sai Mario, joka sijaitsee Kouvolassa Kauppakeskus Veturissa. Restel on edelleen valtakunnallisesti ainoa Helppo liikkua -kampanjassa mukana oleva hotelli- ja ravintola-alan kumppani. Kauppakeskus Veturin Mario-ravintolan ravintolatiloja on muunneltu esteettömiksi yhteistyössä Invalidiliiton Esteettömyyskeskus ESKE:n asiantuntijoiden kanssa. Suunnittelussa on pyritty tekemään tiloista kaikille…
JACKY MAKUPALAT JA JACKY JUGUPALAT NOUSEVAT ANGRY BIRDSIEN SIIVILLE
Juhlavuottaan viettävän välipalabrändin pakkauksissa kohtaavat rakastetut pelihahmot Jacky on kuulunut oleellisena osana suomalaisten lapsiperheiden arkea jo vuodesta 1974. Juhlavuoden kunniaksi välipalabrändin pakkauksissa seikkailevat maailman myydyimmän mobiilipelin, Angry Birdsin vihaiset linnut ja possu. Sekä Jacky Makupala -vanukkaat että Jacky Jugupala -jogurtit valmistetaan suomalaisesta maidosta. Uudistetut pakkaukset ovat kaupoissa 1.2.2014 alkaen. Pakkausuudistuksen yhteydessä Jacky Makupala maitosuklaavanukas -monipakkaus…
:KATSO VIDEO: McDonald’s: Hampurilaisikoni Big Macia on myyty Suomessa jo 30 vuotta
McDonald’s-ketjun Big Macista on vuosien varrella muodostunut rokkitähteen verrattavissa oleva ikoni. Kolmikerroksinen klassikko on vakiinnuttanut paikkansa myös suomalaisten suosikkina. Big Mac -hampurilaista on nautittu Suomessa jo 30 vuotta. Big Macista on tullut maailman suosituin hampurilainen, jota myydään yli sadassa maassa. Pikaruoka-alan ”ilmiötuotteen” vaikutusvoimaa kuvaa muun muassa The Economist -talouslehden luoma Big Mac -indeksi, jolla…
Froosh-hedelmäsmoothie – Raikkaat uutuudet tuovat kevätauringon huulille
Froosh tuo tammikuussa markkinoille kaksi uutta makua hedelmäsmoothien ystäville; Appelsiini, Porkkana & Inkiväärin sekä Mansikka, Banaani & Guavan, molemmat kätevissä 250 ml lasipulloissa. Lisäaineettomat ja makeuttamattomat Froosh-hedelmäsmoothiet ovat mainioita energian lähteitä, jotka sisältävät runsaasti hedelmien terveellisiä vitamiineja ja kuituja. Runsasravinteisten ja vitamiinipitoisten hedelmien, marjojen ja kasvisten yhdistelmä auttaa pitämään kevätflunssan ja –väsymyksen loitolla ja vie ajatukset jo…
Fazer juhlistaa Tove Janssonin elämäntyötä
. Tove Janssonin syntymästä tulee kuluneeksi 100 vuotta elokuussa 2014. Janssonin pitkä yhteistyö Fazerin kanssa sisälsi niin mainosten piirtämistä kuin pakkausten kuvittamista. Tove Janssonin 100-vuotisjuhlavuoden kunniaksi Fazer tuo markkinoille uusia Muumi-tuotteita ja uusii Muumi-tuotteiden pakkausilmettä. Fazer on juhlavuonna Ateneumin taidemuseon Tove Jansson-juhlanäyttelyn pääyhteistyökumppani. ”Fazerin yhteistyö Tove Janssonin kanssa alkoi jo vuonna 1937 ja hän oli…
Perinnejouluun panostava keittää puuron ohrasta – sydän ja vatsa kiittävät
Riisipuurolla on kunniapaikka suomalaisissa joulupöydissä, mutta todellisuudessa sen historia jouluperinteenä on yllättävän lyhyt. Vielä 1900-luvun alussa joulupuuro keitettiin riisin sijaan ohrasta. Riisipuuro saapui suomalaisiin joulupöytiin vasta 1930-luvulla. Sitä ennen joulupuuron valmistamiseen käytettiin kaura- tai ohraryynejä. Riisi ohitti puuroaineksena ohran, sillä juhlapöydän tarjottavaksi haluttiin jotakin arkiruokaa harvinaisempaa. – Puuroriisi saapui ensimmäisenä varakkaampien perheiden lautasille, mutta muodostui…