Apetit liittyy hävikkiruokakauppa WeFoodin yhteistyökumppaneiden joukkoon. Yhteistyön myötä Apetit vähentää omaa ruokahävikkiään antamalla tuoretuotteitaan WeFoodin valikoimaan. Kirkon Ulkomaanapu avaa hävikkiruokakauppa Helsingissä sijaitsevaan kauppakeskus Rediin 20.syyskuuta. WeFoodin voitot ohjataan Kirkon Ulkomaanavun kehitysyhteistyöhön. Kirkon Ulkomaanavun hävikkiruokakauppa WeFood vähentää ruokahävikkiä myymällä elintarvikkeita, jotka muuten päätyisivät hävikkiin. Apetit ja WeFood ovat sopineet yhteistyöstä, jonka myötä Apetit alkaa toimittaa tuotteitaan…
Category: Apetit
Apetit: Vain syöty kasvis on terveellinen kasvis
Suomalainen heittää vuodessa roskiin keskimäärin noin 24 kiloa syömäkelpoista ruokaa. Jokavuotista Hävikkiviikkoa vietetään tänä vuonna 11.-17.9.2017. Hävikkiviikon tarkoituksena on nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä. Yhteensä 10-15 prosentin osuus kaikesta kotimaisesta ruokatuotannosta päätyy ruokahävikiksi. Noin 30 % hävikistä tulee kotitalouksissa. Maailmanlaajuisesti hävikki on jopa noin kolmannes kaikesta tuotetusta ruoasta, eli yhteensä 1,3 miljardia…
Kasvikset katoamassa biojäteastioista – Tuorekset asialla?
Uutuudet Perhewok ja Puutarhurin pannuvihannekset ratkaisevat arjen kasvispulmat Arjen kiireessä pyöräytetyn pikaruoan ei tarvitse olla epäterveellistä – ainakaan kun se valmistetaan tuoreista käyttövalmiista kasviksista, Tuoreksista. Nyt Apetitin Tuorekset-tuoteperhe on täydentynyt kahdella kotikokin arkea helpottavalla uutuudella: Tuorekset Perhewok ja Tuorekset Puutarhurin pannuvihannes. Tuoreksia pilotoitiin kesällä, ja nyt ne ovat saatavilla laajasti ympäri Suomea. Helppoon ja nopeaan…
Vuodessa 500 miljoonalla eurolla ruokaa roskiin
Apetit selvitti suomalaisten ruokahävikin syitä ja määrää. Apetit on mukana Helsingin yliopiston taloustieteen laitoksen ruokahävikkitutkielmassa, jossa pureuduttiin erityisesti kotitalouksissa syntyvän hävikin syihin. Elokuussa 2016 teetetyllä kuluttajatutkimuksella etsittiin perusteluja kasvisten käyttämiseen ja käyttämättä jättämiseen. Jokainen suomalainen heittää vuodessa 23 kiloa ruokaa kotona roskiin. Vihannekset ja hedelmät muodostavat tästä kolmanneksen. Kuluttajakyselyyn vastanneista joka toinen kertoo kasvisten käytön…
Ihan pakko kokeilla – kypsennä kasvikset savustuspöntössä
Savustuspöntössä kypsyi bataatti, sipuli sekä avoimessa folionyytissä Apetit Tuorekset Grillikasvikset. Myös keitetyt varhaisperunat voi savustaa Kasvisten syöminen on kovassa kasvussa. Kasvisten kypsennykseen haetaan nyt uusia vinkkejä ja ideoita. Kesälomalla grillaus on monille ainoa oikea tapa valmistaa ruokaa. Tänä kesänä suomalaiset grillaavat kasviksia, samalla kuin kalat, makkarat ja lihat kypsyvät vieressä. Mutta ihan uutta on kasvisten savustaminen,…
Näin vältät pahimmat virheet kesäkasvisten kypsennyksessä
Kasvikset kuuluvat kesäkeittiöön, mutta virheellinen valmistus saattaa jättää ne lautaselle. Muutamalla niksillä kotikokki pystyy varmistamaan, että porkkanasta tulee rapsakkaa ja parsakaali säilyy vihreänä. Oikein kypsennettynä kasviksista tulee herkkuja eikä biojäteastian täyttäviä tähteitä. Älä keitä pitkässä vedessä Vettä ei saa olla liikaa eli kasviksia ei saa keittää niin sanotussa pitkässä vedessä. Vesiliukoisia vitamiineja liukenee keitettäessä, joten…
Apetitin strategia 2016-2018: Tavoitteena kannattavuuden parantaminen ja kehittyminen kasvipohjaisten ruokaratkaisujen edelläkävijäksi
Apetit järjestää tänään 1.3.2016 Helsingissä pääomamarkkinapäivän. Toimitusjohtaja Juha Vanhainen esittelee yhtiön strategian kaudelle 2016 – 2018, strategiakauden taloudelliset tavoitteet, konsernin uuden segmenttirakenteen ja osinkopolitiikan. “Strategiamme tavoite on parantaa Apetitin kannattavuutta ja nostaa Apetit kasvipohjaisten ruokaratkaisuiden edelläkävijäksi. Uudistumista vauhditetaan panostamalla kokonaan uusiin ruokaratkaisuihin, nykytuotteiston tuotekehitykseen ja jalostusarvon nostoon sekä palveluiden kehittämiseen erityisesti digitalisaatiota hyödyntäen. Vilja-, öljykasvi-…