Riisipuurolla on kunniapaikka suomalaisissa joulupöydissä, mutta todellisuudessa sen historia jouluperinteenä on yllättävän lyhyt. Vielä 1900-luvun alussa joulupuuro keitettiin riisin sijaan ohrasta.
Riisipuuro saapui suomalaisiin joulupöytiin vasta 1930-luvulla. Sitä ennen joulupuuron valmistamiseen käytettiin kaura- tai ohraryynejä.
Riisi ohitti puuroaineksena ohran, sillä juhlapöydän tarjottavaksi haluttiin jotakin arkiruokaa harvinaisempaa.
– Puuroriisi saapui ensimmäisenä varakkaampien perheiden lautasille, mutta muodostui vuosien myötä perinteeksi koko Suomen kansalle, kertoo ruokaviestintäpäällikkö Arja Elina Laine Myllyn Parhaalta.
Terveellisempi vaihtoehto
Jouluun kuuluu herkuttelu, eikä kaloreista pidetä pyhien aikana kirjaa. Riisipuuro on ravintoarvoiltaan lähes yhtä tyhjän kanssa, mutta ohralla on jopa terveysvaikutuksia.
– Ohra on täysjyvävilja, joka sisältää ruuansulatusta hellivien kuitujen ja kivennäis- ja hivenaineiden lisäksi myös beetaglukaania, joka todistetusti edistää sydämen terveyttä, Laine muistuttaa.
Retropuuron ohrasta keittävä tekee samalla palveluksen myös ympäristölle, sillä kotimaista ohraa ei tarvitse lennättää lautasille Aasiasta saakka.
– Eksoottisuus oli tärkeää vuosisata sitten, nyt lienee fiksumpaa suosia suomalaista ja hillitä hiilijalanjälkeä.
Maltti on valttia puuronkeitossa
Ohrapuuron valmistus ei juuri poikkea riisipuuron keittämisestä. Keittoajat vaihtelevat riippuen siitä, ovatko suurimot esikypsytettyjä ja ovatko ne ehjiä vai rikottuja.
– Esikypsytetyt rikotut suurimot valmistuvat ehjiä nopeammin, noin reilussa puolessa tunnissa. Kokonaisten esikypsytettyjen suurimoiden hauduttamiseen kannattaa varata vajaa tunti, opastaa ruokaviestintäpäällikkö Arja Elina Laine Myllyn Parhaalta.
Ohrapuuro keitetään maitoon samalla tavalla kuin riisipuurokin. Riskinä kuitenkin on, että puuroherkku palaa pohjaan.
– Suurimoihin kannattaa ensin imeyttää kattilassa pieni määrä vettä. Sillä tavalla puuro ei pala yhtä helposti pohjaan, mutta sitä täytyy silti muistaa sekoittaa jatkuvasti.
Ohra ei ole yhtä herkkä ylikypsymiselle kuin riisi, joka liian kauan hellalla viihdyttyään muuttuu muussiksi.
– Ohrapuuro on pitkäänkin hautuneena herkullista ja siksi armollisempi aikataulujen suhteen, Laine vinkkaa.
Perinteisen mantelinkin voi sujauttaa yhtä lailla ohra- kuin riisipuuroon.
– Uskon, että löytäjän toive toteutuu jopa paremmin, kun manteli piileksii aidosti perinteisessä puurossa, Laine nauraa.