Panimojuomia myytiin tammi-kesäkuussa 2014 yhteensä 368,8 miljoonaa litraa. Oluen, siiderin, long drink -juomien, kivennäisvesien ja virvoitusjuomien kotimaanmyynti laski 14,9 miljoonaa litraa eli 3,9 prosenttia. Myynti laski kaikissa juomakategorioissa. Luvut perustuvat Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton jäsenyritysten myyntitilastoihin.Panimoliiton jäsenyritykset myivät tammi-kesäkuussa 2014 olutta yhteensä 188,2 miljoonaa litraa. Edelliseen vuoteen verrattuna myynti laski 2,9 prosenttia. Long drink -juomia myytiin…
Category: Yleiset Uutiset
Paistinkääntäjät ry: Suomen suurimman ruoka-alan järjestön uusi puheenjohtaja tulee hotellialalta
Ari Arvonen Helsingistä on nimetty Chaîne des Rôtisseurs Finlande, Paistinkääntäjien uudeksi puheenjohtajaksi eli valtavoudiksi. Paistinkääntäjät on Suomen merkittävin kansainvälinen gastronominen järjestö, joka on toiminut Suomessa 50 vuoden ajan. Hotelli Hilton Strand ja Hilton Airportin hotellijohtajana toiminut Ari Arvonen on nimetty valtavoudiksi Kuopiossa järjestetyssä suurkapitulissa 23.8. Hotelli- ja ravintola-alalla pitkään monipuolisesti toiminut Arvonen on luonteva puheenjohtaja järjestölle,…
Järjestä rapujuhlat! Näillä ohjeilla pöytä koreaksi
Syksyn myötä saapuu myös suussa sulavien saksiniekkojen sesonki. Niin tuoreet kuin pakasteravutkin maistuvat mainioilta, kun ne kuoritaan oikein ja tarjoillaan tunnelmaan panostaen. Rapujuhlien sisustukseen kannattaa satsata. Sesongin aikana raputeemaan sopivaa rekvisiittaa löytyy lähes jokaisesta vähittäiskaupasta. Juhliin kannattaa varautua myös riittävällä määrällä servettejä ja jopa ruokalapuin – onhan rapujen syöminen sottaista puuhaa. Rapujuhlien perinteisiin kuuluu myös…
Venäjälle tarkoitettuja elintarvikkeita myyntiin Suomessa
Osaa Suomessa tuotetuista Venäjälle tarkoitetuista elintarvikkeista saa myydä Suomessa venäjänkielisissä pakkauksissa. Eviran antaman päätöksen mukaan kylmässä säilytettäviä elintarvikkeita saa tavanomaisesta poiketen myydä ilman, että suomen- ja ruotsinkielisiä pakkausmerkintöjä on kiinnitetty pakkauksiin. Oikeiden pakkausmerkintöjen on kuitenkin oltava kuluttajien saatavilla. Muutoksia ei tässä vaiheessa tule muiden elintarvikkeiden myyntiin. Elintarvikelainsäädäntö edellyttää, että elintarvikkeiden pakolliset pakkausmerkinnät on tehtävä suomen…
Atrialle Lihastautiliiton kunniamaininta leikkelepakkauksen helppokäyttöisyydestä
Pienillä asioilla apua arkeen. Atrialle Lihastautiliiton kunniamaininta leikkelepakkauksen helppokäyttöisyydestä. Lihastautiliitto ry on tänään 11.8.2014 myöntänyt Atria Suomi Oy:n leikkelepakkaukselle kunniamaininnan pakkauksen helposta avattavuudesta ja hyvästä suunnittelusta. Aloite palkinnon myöntämiseen tuli suoraan Lihastautiliiton jäseneltä, ALSia sairastavalta Aki Rantaselta. Hän toteaa perusteluissaan seuraavaa:– Lihassairaiden ja muidenkin elämän laatua parantavista innovaatioista tai teoista olisi ehdottomasti paikallaan palkita Atria Suomi…
Itä-Suomen yliopisto: UEF väitös 1.8.: Lähiruoka on saanut potkua aktiivisesta kehittämistyöstä
Yhteiskuntatieteiden maisteri Katja Hyvönen Lähiruoasta on tullut viime vuosina aiempaa vahvempi ilmiö, mikä näkyy kuluttajille konkreettisesti erilaisten lähiruokamyymälöiden ja ruokapiirien yleistymisenä sekä erityyppisinä lähiruokatukku- ja logistiikkakokeiluina. Tuoreen väitöstutkimuksen perusteella tähän ovat osaltaan vaikuttaneet erilaiset lähiruoan kanssa tekemisissä olevat organisaatiot omalla kehittämistyöllään. Lähiruoan aseman laaja-alainen vahvistaminen ei ole kuitenkaan helppoa. Yhteiskuntatieteiden maisteri Katja Hyvösen tutkimuksen perusteella yhtenä haasteena…
Paistinkääntäjät ry: Lapin merkittävälle keittiömestarille kansainvälinen tunnustus
Tapio Sointu, joka on tehnyt huomattavan elämäntyön lappilaisen ruokakulttuurin kehittäjänä ja puolestapuhujana, on saanut saanut Chaîne des Rôtisseurs –järjestön tunnustuksen. Pariisissa 12.7.2014 Sointu installoitiin, eli nimitettiin arvolle Membre du Conseil d’Honneur. Nimitys liittää hänet kansainväliseen kunniajäsenten neuvostoon. Neuvosto muodostuu huomattavista henkilöistä, jotka ovat tehneet töitä erityisen paljon gastronomian hyväksi. Soinnun installointia edelsi hallituksen esitys Conseil Magistral-…
Paikallismaito maistuu suomalaisille kesäjuomana
Lähiruokatrendi ei ole vain sanahelinää, vaan paikallisesti tuotettu arkiruoka löytää tiensä suomalaisperheiden ruokapöytiin yhä useammin. Arla Oy:n toukokuussa kauppoihin tuomapaikallismaito on vastaanotettu mielenkiinnolla. Kylmä alkukesä on verottanut muuta juomakauppaa, mutta maidon suosio on vakaata. Paikallismaidon myynti on lähtenyt vauhdilla käyntiin ja jopa ylittänyt odotukset. Maitoa Uudeltamaalta ja Maitoa Hämeestä -nimiset paikallismaidot löytyvät maitohyllystä omilla kotiseuduillaan - pääkaupunkiseudulla,…
FELIX PAKKAA KESÄN MAUT UUSIIN HELPOSTI AVATTAVIIN PAKKAUKSIIN
Uusi innovatiivinen Helppo avata -kansi avautuu vähemmällä voimalla Felix purkittaa kesän sadon pakkauksiin, joissa on uusi innovatiivinen, helposti avattava kansi. Satokauden ensimmäisinä uuden kannen saavat Felix Maku Viipalekurkku 300g sekä Maku Viipalekurkku ilman lisättyä sokeria 300g. Felix Maku viipalekurkut ovat Suomen suosituin ja suurin kurkkusäilyke. Uudet kannet tulevat syksyn edetessä myös muihin Turun tehtaalla valmistettaviin…
Suomen Mehiläishoitajain Liitto: Kesän ensimmäisiä hunajasatoja on päästy jo maistelemaan
Jouni Jaakkola nauttii tänä vuonna ensimmäistä kertaa omasta alkukesän hunajasta. Hunaja sai nimekseen Saukkolan Aikainen. (Kuva: Jouni Jaakkola) Etelä-Suomessa mehiläispesiin on jo kertynyt valmista hunajaa niin, että tarhaajat ovat päässeet maistelemaan ensimmäisiä hunajasatoja. Koska alkukesän ja keskikesän kukkivat mesikasvit eivät ole samoja, niin myös alkukesän hunaja eroaa loppukesän hunajasta. Nyt pesistä on siis voinut saada esimerkiksi voikukkahunajaa,…