Yhteiskuntatieteiden maisteri Katja Hyvönen
Lähiruoasta on tullut viime vuosina aiempaa vahvempi ilmiö, mikä näkyy kuluttajille konkreettisesti erilaisten lähiruokamyymälöiden ja ruokapiirien yleistymisenä sekä erityyppisinä lähiruokatukku- ja logistiikkakokeiluina. Tuoreen väitöstutkimuksen perusteella tähän ovat osaltaan vaikuttaneet erilaiset lähiruoan kanssa tekemisissä olevat organisaatiot omalla kehittämistyöllään. Lähiruoan aseman laaja-alainen vahvistaminen ei ole kuitenkaan helppoa. Yhteiskuntatieteiden maisteri Katja Hyvösen tutkimuksen perusteella yhtenä haasteena on, että lähiruokaa edistävät tyypillisesti organisaatiot, joiden edellytykset vaikuttavan muutoksen luomiseen ovat heikot. Lähiruoan paremmuudesta ei myöskään ole selkeää näyttöä, jolloin merkittäviä ja kustannuksiltaan raskaita siirtymiä lähiruoan suuntaan ei olla valmiita tekemään.
Hyvönen tarkasteli tutkimuksessaan lähiruoan vahvistamiseksi tehtyä kehittämistyötä ja sen muotoutumista Suomessa. Tutkimuksessa haastateltiin lähiruokaa edistävien, taustoiltaan erilaisten organisaatioiden edustajia. Tutkimus osoitti, että organisaatiot hyödyntävät kehittämistyönsä suunnittelussa uutta tutkimustietoa, kehittämistyöstä saamiaan kokemuksia sekä muiden organisaatioiden kokemuksia. Lisäksi ne seuraavat tiiviisti toimintaympäristön muutoksia sekä muiden kehittäjien avauksia ja pyrkivät sen perusteella muovaamaan kehittämistyöstä entistä tehokkaampaa ja tuloksellisempaa. Valitusta kehittämistyön suunnasta voidaan myös luopua, ellei se esimerkiksi uuden tutkimustiedon valossa ole perusteltua, työ ei tuota toivottua tulosta tai lähiruoan edistäminen osoittautuu liian haasteelliseksi suhteessa organisaation voimavaroihin.
Lähiruokaa edistetään erilaisilla tavoilla
Hyvönen havaitsi tutkimuksessaan, että konkreettista kehittämistyötä määrittävät motiivit, strategiat ja lopputulema ovat varsin monimuotoisia. Lähiruoan asemaa edistetään hyvin erilaisilla tavoilla. Osa tutkitusta organisaatioista pyrki muovaamaan vallitsevaa elintarvikejärjestelmää vain hieman, kun taas osa pyrki rakentamaan vahvasti erottautuvia ruoan tuotannon ja kulutuksen muotoja, kuten ruokapiirejä.
Hyvösen mukaan kehittämistyössä onkin usein kyse erilaisilla tavoilla hahmottuvien hybridien elintarvikejärjestelmien kehittämisestä. Yksi esimerkki tästä ovat pyrkimykset saada pienten paikallisten elintarvikeyritysten tuotteita tavanomaisten vähittäiskauppojen tai ammattikeittiöiden valikoimiin.
Paikallisuus ei ole itsearvoinen tavoite
Lähiruokaa perustellaan yleisesti tuottajille, maaseudulle, ympäristölle ja ravinnonlaadulle koituvilla hyödyillä. Lähiruokaan liitetään lisäksi ajatuksia ruoan korkeasta laadusta, tuottajan ja kuluttajan välisestä luottamuksesta sekä ruoan alkuperän jäljitettävyydestä. Nämä myönteiset määritelmät olivat kehittämistyön lähtökohtia myös tutkituissa organisaatioissa. Niiden kehittämistyön oletuksena oli, että lähiruoan avulla voidaan vastata moniin vallitsevan elintarvikejärjestelmän tunnistettuihin ongelmakohtiin, ja siksi sen edistäminen on perusteltua.
Tutkitut organisaatiot eivät kuitenkaan kehittämistyössään olettaneet, että paikallisuuden vahvistaminen ja tavanomaisten rakenteiden ulkopuolella toimiminen tuottaisi automaattisesti edellä mainittuja myönteisiä merkityksiä. Ne katsoivat, ettei paikallistumista ole perusteltua vahvistaa itsearvoisena tavoitteena. Esimerkiksi ympäristöjärjestöt korostavat ekologisesti järkevää paikallisuutta. Vastaavasti maaseutu- ja tuottajanäkökulmaa painottavassa kehittämistyössä lähtökohtana on pienten elintarvikeyritysten paikallisesti tuotettujen elintarvikkeiden markkinoinnin tukeminen maantieteellisesti sellaiselle alueelle kuin se on yritykselle itselleen perusteltua.
YTM Katja Hyvösen yhteiskuntamaantieteen alan väitöskirja “Ruokaa paikallistamassa. Kehittämistyön tausta, tavoitteet ja muotoutuminen.” tarkastetaan yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimii professori Tuomas Kuhmonen Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Markku Tykkyläinen Itä-Suomen yliopistosta.