Aina sipuli hyvää on, jopa itkettävän ihanaa, mutta talvikauden ruokia ei voi edes kuvitella ilman sipulia. Olipa ajatuksissa sitten keitto tai pata, vokki tai uuniruoka, ruokaisa salaatti tai pastaruoka kokkaus alkaa aina sipulin pilkkomisesta. Ilman sipulia ei selviä edes huippukokki. Kelta-, valko- ja punasipulin tuntevat kaikki. Purjo ja ruohosipuli ovat tuttuja nekin. Salottisipuli on tullut…
Category: Yleiset Uutiset
Saarioisten tutkimus selvitti tulevaisuuden ruokatrendejä: Perinteet, perhearvot ja nostalgia nousussa
Saarioinen Oy:n lokakuussa 2012 teettämä tutkimus selvitti, mitä arki ja syöminen ovat tulevaisuudessa. Kvalitatiiviseen tutkimukseen vastasivat elintarviketeollisuuden parissa kuluttajatutkimusta tehneet tutkijat USA:sta, Iso-Britanniasta, Saksasta, Alankomaista, Ruotsista, Tanskasta, Puolasta ja Suomesta. Tutkimuksessa esitettiin väittämiä, joihin vastaajat ottivat kantaa oman näkemyksensä mukaan ja kertoivat ajankohtaisista trendeistä. Tutkimus toteutettiin osana Saarioisten omaa Tekes-hanketta, innovaatiomenetelmien kehittämisosiossa. Tutkimuksen mukaan tulevaisuuden…
K-ruokakauppojen asiakkaat suosivat perinteikkäitä jouluruokia
K-ruokakauppojen asiakkaat arvostavat joulunakin kotimaisuutta ja luomua. Tänä jouluna uutuuksia K-ruokakaupoissa ovat suomalaisista luomuraaka-aineista ja perinteisellä tavalla valmistetut Pirkka-laatikot. Lisäksi kaikki Pirkka-kinkut ovat kotimaisia. Tuttuja merkkejä suositaan myös joulumakeisissa. Ruokakesko ei tuo joulukinkkuja ulkomailta. Kaikki Pirkka-kinkut sekä muut Ruokakeskon valikoimiin kuuluvat kinkut ovat kotimaisia. Pienempien kinkkujen kysyntä kasvaa tasaisesti. Vuosi vuodelta kysyntä on kohdistunut enemmän…
WWF neuvoo: Näit katat joulun kalapöydän vastuullisesti
Kalaherkut kruunaavat joulupöydän, mutta maailman kalakantojen kestävyyden kannalta ei ole samantekevää, mitä lajeja katamme tarjolle. Hyvän joulumielen tuo ympäristöystävällisesti koottu kalamenu, joka sisältää esimerkiksi silakkaa, savusärkeä ja haukea. Uhanalaiset lajit ja syvänmerenkalat taas kannattaa jättää ostoslistan ulkopuolelle. Silakka ja silli kuuluvat joulun tuttuihin kalaherkkuihin ja ovat myös WWF:n Kuluttajan kalaoppaan vihreällä eli suosittavien lajien listalla….
Suomen luonnonsuojeluliitto: Joulupöydän valinnoilla voi auttaa maatalousluontoa, jos ministerit eivät sitä tee
Suomen luonnonsuojeluliitto toivoo suomalaisten suosivan joulupöydissään kotimaista ruokaa, luomua ja kasviksia. Kuluttajat voivat näin edistää maatalouspolitiikan viherryttämistä, jota EU:n jäsenmaat ovat olleet vesittämässä. Maatalousympäristöt ovat Suomen uhanalaisluettelojen kärjessä sekä lajeissa että luontotyypeissä. Maatalous on myös vesiensuojelumme avainkysymys. EU:n maatalouspolitiikan uudistus ratkaisee ensi vuonna nämä ympäristöasiat seitsemäksi vuodeksi 2014-2020. Euroopan unionin komissio on esittänyt maatalouspolitiikkaan viherryttämistä…
Olut antaa uudenlaisen säväyksen joulupöytään
Perinteisen juoman makumaailma muuttuu vallitsevien ruokatrendien mukaan. Oluen käyttö ruuanlaitossa ja leivonnassa ei ehkä tule monelle ensimmäisenä mieleen. Tästä huolimatta olut soveltuu mainiosti niin makeiden kuin suolaisten herkkujen ainesosaksi. Tämän tietää Sinebrychoffin tuotekehityksen projektipäällikkö Saara Pöyri, jonka kotikeittiössä olut on tärkeässä roolissa. Pöyrin mukaan oluen arvostus on lisääntynyt viime vuosina ja suomalaiset ovat oppineet nauttimaan perinteisen…
Olvi tuo markkinoille Angry Birds -välipalajuomat
. Olvi lanseeraa tammikuussa maitopohjaiset Angry Birds -välipalajuomat. Juomat ovat Olvin ja suonenjokelaisen Osuuskunta Maitomaan yhteistyön ensimmäiset hedelmät ja viitoittavat Olvin pyrkimyksiä laajentua ennakkoluulottomasti uusille tuotealueille. Kuluttajatarpeiden määrittelyssä terveellisemmille juomatuoteryhmille on ollut mukana ravitsemusasiantuntijana Verso Oy:n toimitusjohtaja Annika Mäyrä. Uudet Angry Birds -juomat ovat maistuva ja terveellinen vaihtoehto välipalaksi ja ne valmistetaan Suonenjoella, lähialueen maitotiloilla…
Rajamäen tuoteperheen ulkoasu-uudistus laajenee viinietikoihin
Keväällä käynnistynyt Rajamäen tuoteperheen ulkoasun uudistuminen jatkuu talvella 2012. Nyt vuorossa ovat perinteikkään 120-vuotiaan merkkituotteen viinietikat sekä vaalea balsamietikka, jotka saavat jo aiemmin uusiutuneiden väkiviinaetikoiden mukaisen ulkokuoren. Uusien viinietikoiden tunnusmerkkejä ovat iso R-kirjain sekä uusi vahva värimaailma. Talvella 2012-2013 uudistuvat Rajamäen tuoteperheen perinteinen puna-, valko-, ja omenaviinietikka, hunaja-omenaviinietikka sekä vadelma & persikka-omenaviinietikka. Rajamäen valkoinen balsamico…
Atrian neljäs Ridderheims-raportti: Esittelyssä lähivuosien merkittävimmät ruokatrendit
Syötäviä pakkauksia? DNA:n mukaisesti valmistettua ruokaa? Vähemmän on enemmän? Atrian tuore Ridderheims-raportti listaa lähivuosien ruokatrendit ja avaa niiden taustoja. Atria Skandinavia on julkaissut neljännen Ridderheims-raportin. Raportissa ”Future Shopping, Cooking and Eating” esitellään viiden lähivuoden 21 merkittävintä ostos- ja ruokatrendiä. Kyseessä on ainutlaatuinen kansainvälinen trenditutkimus, joka kertoo miten ruokaa ostetaan, laitetaan ja syödään tulevaisuudessa. Ridderheims-raportissa ovat…
CocoVi Import Oy: Trendikäs raakasuklaa on joulun ihanin lahja
Yhä useampi haluaa tehdä lahjat tärkeille läheisilleen tänä jouluna itse. Lahjan lisäksi myös paketti saa olla saajansa näköinen. Kaunis ja herkullinen, mutta myös terveellinen lahjaidea on antaa itse tehtyä raakasuklaata – pienellä jouluisella tvistillä. Itse tehdyt lahjat ovat aina olleet niitä arvostetuimpia ja yhä useampi haluaa kaupasta saatavan tavaran sijaan muistaa läheisiään jollain erityisellä. Itse…