Perinteisen juoman makumaailma muuttuu vallitsevien ruokatrendien mukaan.
Oluen käyttö ruuanlaitossa ja leivonnassa ei ehkä tule monelle ensimmäisenä mieleen. Tästä huolimatta olut soveltuu mainiosti niin makeiden kuin suolaisten herkkujen ainesosaksi. Tämän tietää Sinebrychoffin tuotekehityksen projektipäällikkö Saara Pöyri, jonka kotikeittiössä olut on tärkeässä roolissa. Pöyrin mukaan oluen arvostus on lisääntynyt viime vuosina ja suomalaiset ovat oppineet nauttimaan perinteisen vaalean lagerin lisäksi myös uusia makuja.
– Suosiotaan ovat lisänneet tummat oluet sekä maultaan hedelmäiset juomat. Myös pienpanimoiden tuotteet ovat kysyttyjä, Pöyri kertoo.
Sinebrychoff valmistaa ja tuo maahan kymmeniä eri olutmerkkejä. Yhtiöllä on oma tuotekehitysyksikkö, joka tuottaa markkinoille uusia olutmakuja.
– Uuden tuotteen suunnittelu alkaa sopivien raaka-aineiden valitsemisella. Kun uusi idea on luotu paperille, ryhdymme tekemään makutestejä oman henkilöstömme voimin. Kun olemme löytäneet mielestämme sopivan kokonaisuuden, testaamme tuotetta vielä kuluttajien keskuudessa. Uuden olutreseptin kehittämiseen kuluu aikaa puolisen vuotta, jonka jälkeen tuote on valmis markkinoille, Saara Pöyri kuvailee.
Suklaan ja oluen liitto
Vaikka olut, ja etenkin vaalea lager, tunnetaan Suomessa janojuomana, soveltuu mallasjuoma hyvin myös leivontaan. Saara Pöyri kertoo kokkaavansa kotikeittiössään usein resepteillä, joissa oluella on merkittävä rooli.
– Esimerkiksi suklaa toimii todella hyvin tumman porterin kanssa. Suosittelen kokeilemaan tätä yhdistelmää esimerkiksi suklaakakkua valmistettaessa. Ohje on yksinkertainen: ensin sokeri ja olut kiehautetaan, jolloin alkoholi haihtuu pois. Sen jälkeen seoksella kostutetaan kakkupohja, jolloin siihen tulee mehevä maku, Pöyri vinkkaa.
Makeiden herkkujen lisäksi Saara Pöyri käyttää olutta perinteisen jouluisen mallasleivän valmistukseen.
– Oikeastaan hyvin moneen reseptiin voi käyttää olutta, sillä saadaan aikaan uudenlainen makumaailma.
Keveyttä ruokaan ja juomaan
Samaa mieltä Saara Pöyrin kanssa on Sinebrychoffilla tuoteaktivointipäällikkönä toimiva Anikó Lehtinen, joka suunnittelee vuoden mittaan viitisenkymmentä uutta reseptiä, joissa olut on mukana.
– Itse aloitan reseptien rakentamisen pohtimalla, mitkä raaka-aineet sopivat keskenään yhteen. Toki seuraan myös tarkasti maailman ruokakulttuurin trendejä. Tavoitteenani on kehittää uudenlaisia reseptejä perinteisten raskaiden ruokien sijaan. Keveys on tällä hetkellä valttia olutmaailmassakin, Lehtinen sanoo.
Lehtinen kehottaa kotikokkeja korvaamaan ruuanlaitossa käytettävän valkoviinin oluella. Hapokas vehnäolut toimii hänen mukaansa mainiosti esimerkiksi risotoissa ja vaaleissa kastikkeissa. Tummalla oluella on puolestaan paikkansa liharuokien marinoinnissa ja pataruokien maustajana.
– Ideana on, että olut on samantyyppistä kuin aterialla tarjottava ruoka. Näin joulun alla kannattaa muistaa, että hyvä kotimainen jouluolut on ehdoton tarjottava joulupöydässä viinin ohella. Ja oluenkin voi tarjota vaikkapa kauniista viinilasista, jolloin se sopii muuhun kattaukseen, Lehtinen opastaa.
Teksti: Kati Knuuttila