Uutuudet Perhewok ja Puutarhurin pannuvihannekset ratkaisevat arjen kasvispulmat
Arjen kiireessä pyöräytetyn pikaruoan ei tarvitse olla epäterveellistä – ainakaan kun se valmistetaan tuoreista käyttövalmiista kasviksista, Tuoreksista. Nyt Apetitin Tuorekset-tuoteperhe on täydentynyt kahdella kotikokin arkea helpottavalla uutuudella: Tuorekset Perhewok ja Tuorekset Puutarhurin pannuvihannes. Tuoreksia pilotoitiin kesällä, ja nyt ne ovat saatavilla laajasti ympäri Suomea.
Helppoon ja nopeaan ruoanlaittoon
Tuorekset on Apetitin uusi innovaatio, joka tekee kasvispitoisen ruoan valmistamisesta helpompaa kuin koskaan aiemmin. Tuorekset ovat valmiiksi pestyjä, kuorittuja ja pilkottuja, heti käyttövalmiita tuoreita kasviksia. Kukin Tuorekset-tuote sisältää kaikki kasvikset, mitä yhteen ruokalajiin tarvitaan. Valitut kasvikset sekä niiden palakoko on mietitty niin, että kasvikset kypsyvät samanaikaisesti.
– Tuoreksien myötä biojäteastiat eivät enää täyty kasvishävikistä. Tiskivuoretkin pienenevät ja kotona on aikaa muuhunkin kuin ruoanlaittoon. Kasvisten syöminen puoli kiloa päivässä on Tuoreksien avulla yhä helpompaa, Apetit Ruoka Oy:n kaupallinen johtaja Esko Lantto kertoo.
Tämän hetkiseen Tuorekset-valikoimaan kuuluu yhdeksän erilaista tuotetta. Valikoima on muotoutunut pilotoinnista saatujen kokemusten sekä ajankohtaisuuden perusteella. Syksyn myötä grillikasvikset väistyvät ja valikoimiin tulee muun muassa uuni- ja pataruokiin soveltuvia kasvissekoituksia.
– Tuorekset helpottavat niin lapsiperheiden, uraohjusten kuin senioreidenkin arkea. Tuoreksien myötä perheen käyttämää kasviskavalkadia on helppoa laajentaa myös aivan uusiin kasvistuttavuuksiin. Vaikkapa Tuorekset Thai Wok sisältää paksoita, joka on monelle ennestään tuntematon kasvis, Lantto toteaa.
Yli 5000 testin tulosta
Tuoreksien tuotekonseptin kehittämiseksi tehtiin yli 5000 testiä juuri oikeanlaisten pakkausratkaisujen, kasvissekoitusten ja kasvislajikkeiden löytämiseksi. Pakkauksessa oleva älykäs mikrorei’itetty kalvo on optimoitu erikseen jokaista kasvista ja kasvissekoitusta varten. Apetitille on myönnetty pakkausinnovaatiostaan Scanstar contest 2016 -palkinto, jonka myöntää Scandinavian Packaging Association (SPA).
Tuorekset eivät sisällä mitään lisäaineita tai mausteita, vain kasviksia. Eri Tuorekset-tuotteita voi myös sekoitella keskenään. Tuoreksissa käytetään mahdollisimman paljon kotimaisia raaka-aineita saatavuuden ja sesonkien mukaan.
Kevätkääryleidesi kasvikset on jo pilkottu
Tuorekset-tuoteperhe on täydentynyt syksyllä uudella Tuorekset Perhewok -kasvissekoituksella, joka sopii kokonsa puolesta erinomaisesti myös perheellisten pannuille. Perhewok-sekoitus sisältää porkkanaa, valkokaalia, punaista paprikaa ja neulapapuja. Sekoitus ei sisällä sipulia.
Perhekoossa saatavasta uudesta Tuorekset Perhewok -paketista voi pyöräyttää hetkessä wokin esimerkiksi lihalla tai kanalla höystettynä tai kääräistä kasvikset kevätkääryleisiin. Perhewok-kasvikset voi sujauttaa myös vaikkapa pita-leivän väliin halloumin kaveriksi.
Sadonkorjuujuhlat jatkuvat Puutarhurin pannuvihanneksilla
Syksyn toinen uutuus, Tuorekset Puutarhurin pannuvihannes -kasvissekoitus tuo arkeen sadonkorjuujuhlan tuntua. Sekoitus sisältää kukkakaalia, porkkanaa, kesäkurpitsaa ja sokeriherneitä.
Puutarhurin pannuvihannes -kasvissekoitus sopii niin pannulla paistettavaksi kuin sellaisenaan naposteltavaksi. Siitä syntyy värikäs ja kevyt lisäke esimerkiksi kala- ja liharuoille. Pannuvihannekset sujahtavat luontevasti myös salaatteihin ja vaikkapa munakkaaseen.
Tuorekset-tuotevalikoima vaihtelee sesongin mukaan. Tällä hetkellä myynnissä olevat tuotteet ovat:
Tuorekset Perhewok, 350 g
Tuorekset Puutarhurin pannuvihannes, 240 g
Tuorekset Aasia Wok, 200 g
Tuorekset Thai Wok, 200 g
Tuorekset Välimeren pannuvihannes, 250 g
Tuorekset Sienestäjän pannuvihannes, 200 g
Tuorekset Sienestäjän grillikasvikset, 350 g
Tuorekset Grillikasvikset, 350 g
Tuorekset Rion grillikasvikset, 350 g
Säilyvyys:
+2–4 asteessa kuuden päivän ajan