Suomalainen heittää vuodessa roskiin keskimäärin noin 24 kiloa syömäkelpoista ruokaa. Jokavuotista Hävikkiviikkoa vietetään tänä vuonna 11.-17.9.2017. Hävikkiviikon tarkoituksena on nostaa ruoan arvostusta ja kertoa ruokahävikin vähentämisen tärkeydestä.
Yhteensä 10-15 prosentin osuus kaikesta kotimaisesta ruokatuotannosta päätyy ruokahävikiksi. Noin 30 % hävikistä tulee kotitalouksissa. Maailmanlaajuisesti hävikki on jopa noin kolmannes kaikesta tuotetusta ruoasta, eli yhteensä 1,3 miljardia tonnia vuodessa.
– Suomessa tuotetusta ruoasta noin 450 miljoona kiloa menee hukkaan. Kaikista eniten ruokaan rahaa käyttävistä talouksista syntyy myös suurin hävikki. Ruokahävikki voi syntyä esimerkiksi suunnitelmallisuuden tai viitseliäisyyden puutteen vuoksi. Myös osaamattomuus keittiössä eri raaka-aineiden hyödyntämisessä aiheuttaa lisähävikkiä, Apetitin viestintäpäällikkö Mikko Merisaari kertoo.
Apetit selvitti elokuussa 2016 kyselyllä suomalaisten kotitalouksien ruokahävikin syitä ja määrää ruokahävikkitutkielmassa Helsingin yliopiston taloustieteen laitoksen kanssa. Kyselyn mukaan ruokaa päätyy vuodessa roskiin 500 miljoonan euron edestä. Kotitalouksien hävikistä kolmannes muodostuu vihanneksista ja hedelmistä. Kuluttajakyselyyn vastanneista joka toinen kertoo kasvisten käytön haasteeksi arjen kiireet ja tunteen siitä, että kasviksia tulee usein ostettua liikaa, jolloin nuhjaantuneet kasvikset päätyvät hävikkiin.
Suunnittelu ja oikeat pakkauskoot auttavat
Jokainen voi vaikuttaa ruokahävikkiin omalla käyttäytymisellään ruuan hankinnan ja hyödyntämisen eri vaiheissa. Ruokakaupassa asioidessa hyvä suunnittelu auttaa arvioimaan ostosten määrää, jolloin hävikki jää todennäköisesti pienemmäksi. Esimerkiksi käyttövalmiit kasvissekoitukset auttavat monipuolisen aterian valmistuksessa, pitäen kuitenkin hävikin pienenä.
– Yleisesti hyvä neuvo on suosia oman kotitalouden tarpeisiin sopivia pakkauskokoja. Pakasteiden etu puolestaan on, että ne säilyvät pakastimessa pitkään ravintoarvoja menettämättä. Pakasteet myös helpottavat pitkän säilyvyytensä ansiosta ruoanlaittohetkien suunnittelua ja tuovat huolettomuutta keittiöön, kun niitä voi käyttää kerralla vain todellisen tarpeen mukaan, Merisaari sanoo.
Harkinta kaupassa ja kekseliäisyys kotikeittiöissä auttavat ruokahävikin vähentämisessä ja varmistavat kasvisten terveellisten ainesosien hyödyntämisen.
– Vain syöty kasvis on terveellinen kasvis.
Apetit haluaa kannustaa vahvasti kuluttajia panostamaan ruokahävikin vähentämiseen. Apetitin tuotteista pakasteiden lisäksi esimerkiksi käyttövalmiit kasvis- ja hedelmäsekoitukset Tuorekset auttavat vähentämään kotitalouksien ruokahävikkiä.
Katso myös: