Suomalaisten kauppojen ja ravintoloiden kalavalikoimat ovat kehittymässä hyvää vauhtia vastuullisiksi. Tästä huolimatta WWF:n Kalaoppaassa punaisen valon saavia tuotteita, etenkin tonnikalasäilykkeitä, on yhä myynnissä. Niinpä WWF haastoi kauppoja mukaan talkoisiin tonnikalasäilykkeiden vastuullisuuden lisäämiseksi. Kyselyn perusteella erityisen hyvää esimerkkiä näyttää K-Market Roihuvuoren kauppias Sasu Hamina.
WWF aloitti vuonna 2012 kampanjan kestävän kalastuksen puolesta. Tavoitteeksi asetettiin, että vuoden 2015 loppuun mennessä Suomessa olisi kaupan vain kestävästi pyydettyä ja tuotettua kalaa.
”Olemme hyvää vauhtia matkalla kohti kunnianhimoista mutta tärkeää tavoitetta. Monet kaupat ja ravintolat ovat luopuneet kokoaan WWF:n Kalaoppaan punaisella listalla olevista kaloista ja äyriäisistä. Yhä myynnissä olevat punaisen listan tuotteet ovat yrityksiltä saamiemme tietojen mukaan pääosin tonnikalasäilykkeitä”, WWF:n suojeluasiantuntija Matti Ovaska sanoo.
Purkkitonnikala on kasvatetun lohen ja kirjolohen jälkeen Suomen suosituinta kalaruokaa, ja tonnikalan kulutus on viime vuosina jopa kasvanut.
”WWF:n viime viikolla julkaiseman Living Blue Planet -raportin mukaan tonnikalojen määrä on romahtanut jopa 74 prosenttia viimeisimmän neljän vuosikymmenen aikana. Purkkitonnikalan vastuullisuuden lisääminen onkin äärimmäisen tärkeää vastuulliseen kalakauppaan pyrittäessä”, Ovaska sanoo.
Vuoden lopussa huipentuvan kampanjan tavoitteiden saavuttamiseksi WWF päätti etsiä kaupan, jossa on kiinnitetty erityistä huomiota tonnikalasäilykkeiden vastuullisuuteen. Haaste lähetettiin käytännössä kaikkiin pääkaupunkiseudun kauppoihin.
”Rajoitimme haasteen pääkaupunkiseudun kauppoihin resurssisyistä. Erityisen vaikutuksen meihin teki Helsingin Roihuvuoressa sijaitseva K-Market, jossa pyrkimyksenä on ollut edistää MSC-sertifioidun eli vastuullisesti pyydetyn tonnikalan menekkiä. Esimerkin voima on vahva, ja Roihuvuoressa näytetään loistavaa mallia muille kauppiaille”, Ovaska sanoo
Kauppias Sasu Hamina on muun muassa laskenut MSC-sertifioitujen tonnikalatuotteiden hintaa reilusti ja merkinnyt sertifioidut tuotteet näkyvästi kaupan hyllyillä.
”Asiakkaamme ovat erittäin valveutuneita kuluttajia. Pyrimme tarjoamaan heille mahdollisimman paljon eettisiä vaihtoehtoja normaalin valikoiman ohessa. Haluamme olla edistämässä kestävää kalastusta, ja annamme näin asiakkaillemme mahdollisuuden tukea tätä ostokäyttäytymisellään”, Hamina sanoo.
WWF:n Kalaopas ohjaa ympäristöystävälliseen kuluttamiseen liikennevaloin. Vihreän listan kaloja kannattaa suosia, keltaisella merkittyjä lajeja ostaa harkiten ja punaisen valon saaneita välttää.wwf.fi/kalaopas