Kaunis lahjapakkaus voi jopa inspiroida joulupöydän kattausta. Paola Suhonen on suunnittelut Jacob’s Creekin Chardonnay Pinot Noir Brut -kuohuviinille kankaisen lahjapakkauksen. Kuva: Keltainen talo rannalla -blogi.
Hyvä viini on varma valinta joululahjaksi tai pikkujoulutuomiseksi. Ja kuten minkä tahansa lahjan, myös viinin viimeistelee kaunis paketointi. Viiniä joululahjaksi suunnittelevan kannattaa olla valppaana, sillä marraskuun lopulla myyntiin tulleista joulupakkauksista kysytyimmät loppuvat nopeasti.
Pullon ostaminen lahjapakkauksessa ei maksa kuluttajalle ylimääräistä, sillä viinitalo tarjoaa kauniin paketoinnin.
– Alkon valtavien valikoimien keskellä kaunis pakkaus herättää huomion ja toimii usein kimmokkeena ostopäätökselle. Pakkauksen myötä viinilahja on persoonallinen ja viimeistelty, Kaisa Kavekari Pernod Ricard Finlandilta kertoo.
Joulupakkaukset kertovat myös viinin suosiosta
Tänä vuonna erikoispakkauksia on saatavilla Alkon valikoimista pääsääntöisesti yli 10 euron hintaluokan viineissä, joihin aikaisempina vuosina on kohdistunut suurin kysyntä. Pakkaussuunnittelussaan viinitalot pohtivat värimaailmaa ja juhlakaudelle sopivia elementtejä – pääasia on, että pakkaus on houkuttelevan juhlava ja väritykseltään suomalaiseen jouluun ja uuteen vuoteen sopiva.
Erityisen suosittuja lahjapakkauksia viinipulloille ovat laadukkaat ja kestävät materiaalit, kuten kangas ja puulaatikko, jotka mahdollistavat pakkauksen jatkokäytön. Ekologisen pahvipakkauksen hyviä puolia on sen kierrätettävyys.
– Ihmiset keksivät hyvinkin mielikuvituksellisia tapoja uusiokäyttää viinien lahjapakkauksia. Puulaatikoita käytetään vaikkapa säilytysrasioina tai niistä tuunataan sisustusesineitä. Kankaasta valmistettua samppanjan cooleri-pakkausta taas on käytetty jopa käsilaukkuna. Parhaimmillaan kaunis pakkaus on kuitenkin kuin joulukoriste, joka ansaitsee kunniapaikan joulupöydässä, Kavekari Pernod Ricard Finlandilta vinkkaa.
Näin ilahdutat viinilahjalla:
• Jos lahjansaaja pitää sisustamisesta ja tuunauksesta, näyttävään puulaatikkoon pakattu viini on hyvä valinta.
• Mieti viinin lahjapakkaus saajan lempivärin mukaan. Voit myös tiedustella juhlien kattauksen väriä etukäteen ja hankkia viinilahjan oheen kukat tai kynttilän samaa värimaailmaa noudattaen.
• Samppanjapullo coolereineen on aina varma ja tyylikäs valinta joululahjaksi tai juhlatuomisiksi.
• Viinilahjan oheen hankittava pieni lisä, kuten kaatonokka tai pullonavaaja ilahduttaa saajaansa seuraavaankin jouluun.