Vapun tienoilla keittiöpalojen riski kohoaa, kun kodeissa paistetaan munkkeja vapun kunniaksi. Kuumaa munkinpaistorasvaa salakavalampi paloriski liittyy kuitenkin öiseen juhlien jälkeiseen kokkailuun. Vaaratilanteet voi välttää huolellisuudella.
Varomattomuus kuuman munkinpaistorasvan kanssa sekä öinen kokkailu juhlista palatessa voivat aiheuttaa läheltä piti -tilanteita ja pahimmillaan tulipaloja.
”Munkkeja paistaessa tulipalon riskiin varaudutaan yleensä hyvin. Rasvaa tulee kuumentaa vähitellen ja seurata, ettei lämpötila pääse nousemaan liian korkeaksi. Tärkeintä on muistaa, ettei palamaan syttynyttä rasvaa saa sammuttaa vedellä, vaan liekki pitää tukahduttaa kattilan kannella tai sammutuspeitteellä. Kattilan kansi kannattaakin olla lähettyvillä, kun ryhtyy munkinpaistoon, vahingontorjuntapäällikkö Jari Pekka Koskela Ifistä kertoo.
Useimmin tulipalon keittiössä aiheuttaa päälle jäänyt liesi tai sille unohtunut ruoka. Pelastusalan ammattilaiset kutsuvat liedelle unohtuneesta ruoasta aiheutuneita paloja ”nakit ja muusi” -paloiksi. Taustalla nakit ja muusi -paloissa voi olla kiire, huolimattomuus tai esimerkiksi muistisairaus. Lapsiperheissä riskinä voi olla myös ns. moniajo eli monen asian tekeminen yhtä aikaa: vanhempi kokkaa, lapsi vaatii huomion – ja tilanne on valmis.
”Yksi syy etenkin yöllä alkaneille nakit ja muusi -paloille on kuitenkin yli muiden: alkoholi.Tyypillisesti maistissa oleva juhlija päättää kokata itselleen yöpalaa ennen nukkumaanmenoa. Uni kuitenkin vie voiton, ja käristynyt ruoka liedellä johtaa savuvahinkoihin ja pahimmillaan tulipaloon”, Koskela kertoo.
Siksi hyvä nyrkkisääntö on, että uunia tai liettä ei kannata käyttää juopuneena. ”Noutoruoka tai mikrossa lämmitettävä murkina ovat juhlailtoina turvallisia tapoja selättää nälkä.”
Kolmannes tulipaloista saa alkunsa keittiöstä
Noin kolmannes kotien tulipaloista saa alkunsa keittiöstä. Suuri osa keittiöpaloista saa alkunsa liedestä.
”Liedessä itsessään harvemmin on vikaa, vaan useimmiten syyllinen on lieden käyttäjä tai liesituuletin. Iso osa liesipaloista voitaisiin välttää liesihälyttimellä, joka hälyttää havaittuaan vaaratilanteen, tai liesivahdilla, joka hälytyksen lisäksi myös katkaisee automaattisesti virran liedestä”, Koskela kertoo.
Liesivahteja voi ostaa esimerkiksi Ifin turvakaupasta. Liesihälyttimiä myyvät esimerkiksi Motonetit. Koskela suosittelee liesivahdin tai -hälyttimen hankkimista etenkin senioreiden ja lapsiperheiden koteihin.
Pienen palon alun voi saada nujerrettua sammutuspeitteen tai käsisammuttimen avulla. Huolehdi, että molemmat ovat helposti saatavilla ja että jokainen perheenjäsen osaa käyttää niitä. Varmista myös säännöllisesti, että palovaroittimet toimivat.