Suomalaiset aikuiset kärsivät lievästä jodin puutoksesta, ja maitotuotteet ovat tärkein jodin lähde ruokavaliossa. Valion uuden jodilaskurin avulla kuluttajat voivat testata, saavatko he riittävästi jodia päivittäisestä ruokavaliostaan.
Jodilaskurissa käyttäjä valitsee ikäryhmän ja nauttimansa elintarvikkeet, jotka ovat tärkeimpiä jodin lähteitä ruokavaliossa. Jodin hyviä lähteitä maitotuotteiden lisäksi ovat kalat, kananmuna ja jodioitu suola. Laskuri kertoo, kuinka paljon jodia käyttäjä saa ja onko saanti riittävä suhteessa suosituksiin. Jodilaskuri huomioi eri kohderyhmien – lasten, aikuisten, raskaana olevien ja imettävien – erilaisen jodin tarpeen.
Valio merkitsee jodin maito- ja piimätölkkeihin
Valio aloitti ensimmäisenä meijerinä Suomessa jodipitoisuuden merkitsemisen maito- ja piimäpakkauksiin syksyllä 2014. Selkeämpien pakkausmerkintöjen ansiosta kuluttajat tietävät, kuinka paljon jodia maidosta ja piimästä saa.
Kaikki Valion maidot ja piimät sisältävät luontaisesti jodia 16 µg/100 g. Kun maitotuotteita nauttii ravitsemussuositusten mukaisesti, siis puoli litraa päivässä ja 2−3 viipaletta juustoa, saa yli puolet aikuisten jodin saantisuosituksesta. Suositus on 150 µg jodia päivässä.
Uudet lapsiperheiden ruokasuosituksetkin antavat vinkkejä riittävän jodin saannin varmistamiseksi lasten ruokavaliossa, ja maitotuotteet mainitaan tärkeänä jodin lähteenä.
Suomalaiset saavat liian vähän jodia
Suomalaisten jodin saanti on ollut laskussa tällä vuosituhannella. FINRISKI-tutkimusten ja WHO:n määrittelemien tavoitearvojen mukaan 79 prosentilla suomalaisista aikuisista on lievä ja 35 prosentilla kohtalainen jodin puutos. Valtion ravitsemusneuvottelukunta suosittelee jodin saannin lisäämistä ja pitää maitotuotteitta olennaisena jodin lähteenä.
Jodi edistää kilpirauhasten normaalia toimintaa, normaalia kognitiivista toimintaa sekä vaikuttaa hermoston toimintaan. Jodi vaikuttaa myös ihon kuntoon. Merkittävä jodin puutos voi aiheuttaa kilpirauhasen
suurentumisen eli struuman sekä häiritä normaalia kasvua ja kehitystä lapsilla.