Benella Mädissä mojovasti omega-3-rasvahappoja
Tänä vuonna joulupöytä notkuu entistä vastuullisemmista valinnoista. Benella-tuoteperhe täydentyy joulukuussa Benella Mädillä, joka saadaan suomalaisten kasvattamista, luontoa säästävistä Benella Kirjolohista. Benella Mäti sisältää runsaasti sydänterveyttä edistäviä omega-3-rasvahappoja. Jo noin 20 grammasta Benella Mätiä saa päivittäisen suositellun EPA- ja DHA-annoksen.
– Mätiä voi syödä joulupöydässä nyt entistä paremmalla omallatunnolla. Uusi Benella Mäti tarjoaa mahdollisuuden päästä itse vaikuttamaan Itämeren tilaan omilla valinnoillaan, Raisioaquan liiketoimintajohtaja Tomi Kantola kertoo.
Benella Mädin lisäksi myös Benella-tuoteperheen muut tuotteet – kokonainen ja tuorefileenä myytävä Benella Kirjolohi sekä Benella Lämminsavufile – sopivat laatua ja vastuullisuutta arvostavan kuluttajan joulupöytään. Benella-kalaa ja -mätiä myydään muun muassa hyvin varustetuissa K-ryhmän myymälöissä ja Kalatukku E. Erikssonin myyntipisteissä. Benella Mäti on myynnissä heti itsenäisyyspäivän jälkeen. Jos lähimmästä K-ryhmän myymälästä ei vielä löydy Benella-tuotteita, kauppiasta voi pyytää tilaamaan niitä.
Benella Mädin tuottaa alkuvaiheessa Mannerlohi ja jalostaa ensisijaisesti porilainen KalaValtanen. Pakkaamisen, myynnin ja jakelun hoitaa Kalatukku E. Eriksson. Benella Mätiä myydään 150 gramman pakasteena. Joulun aikaan sitä on mahdollista saada erikseen sovittuna myös tuoreena.
Syömällä Itämeri parempaan kuntoon
Benella-kalojen ruokinnassa hyödynnetään Raisioaquan ainutlaatuista rehuinnovaatiota, Baltic Blend -Itämerirehua. Baltic Blend -rehun raaka-aineena käytetään Itämeren runsaskantaisesta silakasta ja kilohailista tehtyä kalajauhoa ja -öljyä. Baltic Blend -rehun käyttö Benella Kirjolohien ruokinnassa vähentää Itämeren fosfori- ja typpikuormaa. Kun Itämeren alueella kasvatettavia kaloja ruokitaan lähirehulla, ravinteet kiertävät eikä niitä tule Itämereen sen ulkopuolelta. Itämerirehulla Itämerestä poistuu enemmän fosforia kuin mitä kalankasvatus sitä kuormittaa.
Benella Kirjolohen rehuissa kalaöljy on korvattu osaksi rypsiöljyllä. Siten Benellan taustalla oleva ruokintakonsepti säästää myös maailman valtamerien hupenevia luonnonkalakantoja. Kalaöljyn käyttöä lisätään kasvatuksen loppuvaiheessa terveellisten rasvahappojen pitoisuuden nostamiseksi.
– Benella Mäti sisältää ainutlaatuisen ruokintakonseptin ansiosta runsaasti monityydyttymättömiä omega-3-rasvahappoja. Jo noin 20 grammaa Benella Mätiä päivässä riittää täyttämään EPA:n ja DHA:n sydän- ja verisuoniterveydelle edullisen saantisuosituksen, Kantola kertoo.
Tuotetiedot
Benella Mäti, 150 gramman pakaste, hinta noin 6–8 euroa kaupasta riippuen