Suomalaiset tahtovat tietää ruokansa alkuperän. Kuva: Helsingin Mylly
Tuoreen tutkimuksen mukaan suurin osa suomalaiskuluttajista haluaa tietää, millainen yritys on valmistanut heidän ostamansa elintarvikkeet. Valmistajien vastuullisuuteen ei kuitenkaan varauksetta luoteta.
Erityisen tarkkaan kuluttajat lukevat tuotetietoja, tuoteturvallisuutta, eläinten hyvinvointia ja kotimaisuutta, jotka ovat heille tärkeimpiä vastuullisuudesta kertovia asioita.
– Tällaiset kriteerit olivat odotettavissakin ja kuulostavat hyvältä. Kuluttajat haluavat tietää, millaisia elintarvikkeita ostavat. Tietoa haetaan usein siitä, miten tuote on tuotettu ja millainen sen valmistaja on, toteaa Helsingin Myllyn toimitusjohtaja Miska Kuusela.
Tutkimuksen mukaan kuitenkin vain noin puolet kuluttajista luottaa tuntemiensa yritysten vastuullisuuteen. Kuusela arvelee tämän johtuvan julkisuudessa velloneista ruokakohuista, jotka ovat herättäneet sekä kuluttajien kiinnostuksen että epäluulot.
– Oikea tapa korjata tämä tilanne on se, että yritykset ryhtyvät toimiin parantaakseen toimintaansa. Huonokin maine on saatu aikaan teoilla, ei puheilla, Kuusela sanoo.
Kuusela muistuttaa, että Suomessa sekä valvonta että toimintatavat ovat tiukassa kontrollissa. Suomalainen elintarviketeollisuus kehittääkin nyt voimakkaasti ruoan raaka-aineiden alkuperän ja jäljitettävyyden valvontaa.
– Jos suomalainen ruoka ammentaa maineensa viimeaikaisista kohuista, se on väärin, sillä meillä asiat ovat varsin hyvällä mallilla. Kohut ovat yksittäistapauksia. Esimerkiksi Findus sai niskoilleen kohtuuttoman osuuden hevosenlihakohusta, vaikka väärinkäytökset oli tehnyt joku muu. Atria puolestaan kertoo nyt pakkauksissaan karjan kasvattajan nimen.
Eri merkinnät kertovat eri asioita
Mistä kuluttajat sitten saavat tietoa elintarvikevalmistajien vastuullisuudesta? Ainakin ottamalla selvää niiden toiminnasta ja taustoista, mitä tekeekin jo reilu kolmannes kuluttajista. Muuten yritysten vastuullisuuden selvittämiseen ei ole olemassa kikkakolmosia.
– Esimerkiksi hiilijalanjälkimerkinnät kertovat jotain, mutta niiden suhteen ei ole yhdenmukaista vertailtavuutta, etenkään tuoteryhmän sisällä. Ei ole olemassa järjestelmää, joka antaisi luotettavaa ja vertailukelpoista tietoa yrityksen koko toiminnan tai edes yksittäisen tuotteen vastuullisuudesta ja ympäristövaikutuksista, Miska Kuusela pohtii.
– Kuluttajien kannattaa tehdä yhteenvetoja eri merkinnöistä. Jos tuotteella on esimerkiksi Hyvää Suomesta – tai Avainlippu-merkintä ja se on luomua, asiat ovat jo varsin hyvällä mallilla.
Elintarvikevalmistajien toimintaa tutkivia kuluttajia Kuusela neuvoo miettimään, millaisia vaikutuksia yritysten toimilla on. Pienikin ele voidaan saada puhumalla näyttämään todellista isommalta, vaikka sillä ei käytännössä olisi juurikaan vaikutusta.
Elintarviketuottajat panostavat ympäristöön
Monet elintarviketuottajat panostavat nimenomaan ympäristöystävällisyyteen, ja niin on tehnyt myös Helsingin Mylly. Ensimmäinen iso askel oli keskittyminen luomutuotantoon jo 90-luvun alussa, jolloin luomu oli vielä lapsenkengissä. Helsingin Myllyllä on merkittävä vaikutus siihen, kuinka suurta osaa Suomen viljapelloista viljellään luomuna.
Helsingin Mylly on suurin kotimaisen luomuviljan käyttäjä ja jalostaja, ja suurin luomutuotteiden viejä. Luomuviljan viljelyalaa Suomessa kasvattaa juuri luomuviljatuotteiden vienti, sillä kotimaan markkinat ei siihen yksin riitä.
– Tuotantolaitoksissamme käytetään paljon sähköä, joten olemme vaihtaneet uusiutumattomat sähköntuotantomuodot vesivoimalla tuotettuun sähköön. Lisäksi olemme nyt rakentamassa Vaasan tehtaalle omaa biopolttolaitosta, joka käyttää polttoaineena tuotannossa syntyvää kuorintajätettä ja jonka tuottama energia käytetään taas tuotantoprosessiin, kertoo Helsingin Myllyn toimitusjohtaja Miska Kuusela.
Lukuja tutkimuksesta:
– Olen kiinnostunut siitä, mikä yritys on ostamani tuotteen valmistanut/tuottanut:
– täysin samaa mieltä 30 %, enimmäkseen samaa mieltä 44 %
– täysin eri mieltä 3 %, enimmäkseen eri mieltä 8 %
– Tutustun aika ajoin elintarvikevalmistajiin ja heidän toimintaansa (esim. netissä, muissa medioissa):
– täysin samaa mieltä 9 %, enimmäkseen samaa mieltä 28 %
– täysin eri mieltä 14 %, enimmäkseen eri mieltä 23 %
– Tuntemani yritykset toimivat pääasiallisesti vastuullisesti:
– täysin samaa mieltä 6 %, enimmäkseen samaa mieltä 40 %
– täysin eri mieltä 2 %, enimmäkseen eri mieltä 10 %
– Mitä seuraavista asioista ensisijaisesti liität vastuulliseen elintarviketuotantoon:
– tuotetietojen selkeä ja avoin esilletuonti 52 %
– tuoteturvallisuus 51 %
– eläinten hyvinvoinnista huolehtiminen 40 %
– elintarviketuottaja on suomalainen 31 %
Tutkimus toteutettiin webkyselynä huhtikuussa ja siihen vastasi yhteensä 1007 18–74-vuotiasta suomalaista. Sekä lähtöotos että lopullinen vastaajajoukko painotettiin väestöä edustavaksi. iän, sukupuolen ja kotipaikan mukaan. Tutkimuksen toteutti YouGov Finland ja teetti Helsingin Mylly.