Fazer tekee jälleen inspiroivaa yhteistyötä taiteilijoiden kanssa. Joulusesongiksi kauppoihin on saapunut kaunis Karl Fazer Collection Art Edition -konvehtirasia, jonka ilmeestä on vastannut muotisuunnittelija Satu Maaranen. Suloisen sinivalkoinen rasia sopii loistavasti myös itsenäisyyspäivän illanistujaisiin.
Fazer on valmistanut konvehteja jo vuodesta 1908 lähtien. Tänä vuonna yksi joulun suosikkisuklaarasioista Karl Fazer Collection on saanut ylleen uuden kuosin, jonka on suunnitellut kansainvälisesti palkittu muotisuunnittelija Satu Maaranen.
Maaranen on tunnettu rohkeista väreistään ja herkistä, käsinmaalatuista kuoseistaan. ”Tässä Art Edition -rasiassa yhdistyvät rakastetut suklaakonvehtimme, yhteistyö suomalaisen taiteilijayhteisön kanssa sekä sinivalkoinen sielunmaisema”, Fazer Makeisten markkinointijohtaja Risto Kalsta kertoo.
Jokainen Karl Fazer Art Edition -rasia on ilmeeltään uniikki ja numeroitu. ”Upea, sinivalkoinen aaltoileva kuosi on saanut inspiraationsa valuvasta ja sulasta suklaasta”, sanoo Kalsta.
Itsenäisyyspäivän illanistujaisiin
Konvehtien suosion huippu ajoittuu jouluun, mutta suomalaiset laadukkaat konvehdit sopivat hienosti myös itsenäisyyspäivän kattaukseen. Suomalaisuus linkittyy vahvasti Fazerin historiaan ja näkyy nykypäivän arvoissa.
”Fazerin perustaja, kondiittori Karl Fazer oli avarakatseinen kosmopoliitti. Hän oli ylpeä itsenäisestä Suomesta, luonnosta ja kulttuurista. Fazer on kautta aikojen tehnyt yhteistyötä suomalaisten taiteilijoiden kanssa”, toteaa Kalsta.
Aiemmin Fazerin pakkauksia ovat kuvittaneet useat taiteilijat, kuten Tove Jansson sekä Akseli Gallen-Kallela.
Klassikkokonvehdit hurmaavat
Fazerin Vantaan Vaaralan tehtailla konvehtien valmistus alkaa heinäkuussa ja kestää joulukuuhun saakka. Konvehdeissa käytetään sataprosenttisesti vastuullista kaakaota.
Suomalaiset toivovat konvehtirasioihin rakastettuja klassikoita, mutta välillä maisteluun tuodaan myös uudempia makuja. Karl Fazer Collection -rasiassa on 16 konvehtia ja yhdeksän erilaista suussa sulavaa makua. Mukana ovat Kaakaotryffeli, Fazermint Double Cream, Mantelikinuski, Karpalo, Maraschino, Mantelirouhe, Maitosuklaa, Caramel ja tummaa suklaata sisältävä Kissankieli, joka on Fazerin ensimmäinen suklaakonvehti.
Karl Fazer Collection Art Edition by Satu Maaranen 145g -konvehtirasia, maitosuklaa on saatavilla rajoitetun ajan. Jokainen Art Edition -rasia on uniikki ja numeroitu.
Vuoden 2018 joulun kymmenen suosituinta tuotetta olivat:
- Karl Fazer Maitosuklaakonvehteja rasia
- Geisha konvehtirasia
- Fazer Present
- Karl Fazer Sininen ja Valkoinen konvehtirasia
- Julia konvehtirasia
- Vihreitä kuulia 500g
- Karl Fazer Mandariini & Inkivääri konvehtirasia
- Wiener nougat
- Pätkis konvehtirasia
- Karl Fazer Vadelma konvehtirasia