HK Sininen Lenkki® on kuulunut suomalaisten arkeen jo puoli vuosisataa ja on edelleen lenkkien ylivoimainen markkinajohtaja. Kansallismakkara on ollut vakioraaka-aine niin eväsleivissä kuin makkarakastikkeissa, uunimakkarasta puhumattakaan. Elokuussa vietettävän juhlapäivän kunniaksi parhaimmat HK Sininen Lenkki® -reseptit on jälleen koottu yksien kansien väliin.
Suomen suosituimman lenkkimakkaran HK Sinisen Lenkin 50-vuotisjuhlaa vietetään jo perinteeksi muodostuneena Kansallisena lenkkipäivänä elokuun kolmantena perjantaina, mikä tänä vuonna on 16.8.2013.
Pyöreiden vuosien kunniaksi toimittaja Markku Haapio on kirjoittanut HK Sinisestä Lenkistä kertovan kirjan jatkoksi kymmenen vuotta sitten ilmestyneelle ensimmäiselle teokselle.
Lenkkikirjassa ohjeita makkarasopasta gourmet-ruokaan
Sininen Lenkki 50 ja mestarien makkarareseptit -kirja sisältää innovatiivisia ohjeita jokamiehen makkara-aterioista Michelin-tason luomuksiin. Monet mestarikokit, esimerkiksi Jyrki Sukula, Pekka Terävä ja Tomi Björck sekä Top Chef Suomi 2013 -voittaja Kira Weckman, houkuttelevat kirjassa kotikokkeja makkararuokien pariin. Elokuussa ilmestynyt kirja on Otavan kustantama.
Uusi lenkkikirja on jatkoa Markku Haapion kirjoittamalle suositulle Sininen Lenkki ja kymmenen mestaria –kirjalle, joka ilmestyi kymmenen vuotta sitten Sinisen Lenkin 40-vuotisjuhlan kunniaksi. Alkuteoksen tapaan ei 50-vuotisjuhlapainoskaan ole pelkästään reseptikirja, vaan sisältää myös tuhdin tietopaketin suomalaisen makkaran ja erityisesti HK Sinisen Lenkin historiasta. Nyt ilmestyneessä kirjassa uusi kokkikaarti on loihtinut kirjaa varten uudet maistuvat reseptit kotikokkien riemuksi.
Sininen on ylivoimainen lenkkien markkinajohtaja. Sitä valmistetaan vuosittain noin seitsemän miljoonaa kiloa eli enemmän kuin kaksi lenkkiä suomalaista kohti. Perinteisen Sinisen osuus on lähes 29 prosenttia eli noin joka kolmas Suomessa myytävä lenkki on sitä. Kun lukuun lisätään Sinisen muut versiot, päästään 36 prosentin markkinaosuuteen.
Tuotetietoa, herkullisia ruokaohjeita niin arkeen kuin juhlaan sekä kokkivideoita ruoanlaiton avuksi tarjoaa HK-tuotemerkin nettisivustowww.hookoo.fi. Samassa osoitteessa on linkki kuvapankkiin, josta on saatavilla HK Sininen Lenkki® -tuote- ja -ruokakuvia. Tuotteen historiaan ja tuotteisiin voit tutustua osoitteessa www.sininen.fi.