Yhteensä Pirkka-tuotteita on jo yli 2 000. Luomutuotteita on 86 ja Reilun kaupan tuotteita on 38. Kotimainen tuote on aina etusijalla valittaessa tuotteita Pirkka-sarjaan edellyttäen, että tuotteelle asetetut laatu- ja hintakriteerit täyttyvät.
– Pirkka-tuotesarjan tuotteet ovat laadukkaita, ja jopa 25 prosenttia edullisempia kuin vastaavat merkkituotteet. Uskomme, että tuotteiden taustalla tehty työ ja hinta-laatusuhde vaikuttavat Pirkka-sarjan hyvään menestyksen, kertoo Ulla Heikkilä .
Uusia tuotteita Pirkka-sarjaan tulee vuosittain noin sata. Yhteensä tuotteita on jo yli 2 000, noin 80 prosenttia on elintarvikkeita, esimerkiksi peruselintarvikkeita kuten tuoreita kasviksia, maitotuotteita ja lähellä leivottuja leipiä, mutta myös erikoisempia tuotteita, kuten etnisiä ruokia ja raaka-aineita. Muita Pirkka-tuoteryhmiä ovat esimerkiksi lemmikkieläinten ruoat sekä kattaukseen, kodinhoitoon ja hygieniaan liittyvät tuotteet.
Kaikkien Pirkka-tuotteiden laatu varmistetaan Ruokakeskon omassa tuotetutkimuslaboratoriossa, jossa tutkitaan vuosittain yli 10 000 tuotenäytettä.
– Kuluttajat ovat entistä tarkempia ruokaan liittyvissä valinnoissa sekä ruoan laadusta. Tuotteiden valmistustapa, turvallisuus ja alkuperä tarkistetaan ennen ostopäätöstä yhä useammin, kertoo Ulla Heikkilä.
Kotimainen tuote on aina etusijalla valittaessa tuotteita Pirkka-sarjaan edellyttäen, että tuotteelle asetetut laatu- ja hintakriteerit täyttyvät. Pirkka-tuotteita valmistetaan yli 130 yrityksessä ympäri Suomea. Tuoretuotteiden, kuten lihan ja lihajalosteiden, sekä nestemäisten maitotaloustuotteiden, kuten maitojen ja kermojen, kotimaisuusaste on erittäin korkea, jopa 100 prosenttia. Kaikkiin kotimaisiin Pirkka-tuotteisiin merkitään valmistajan nimi sekä paikkakunta. Ulkomaisiin Pirkka-tuotteisiin merkitään valmistusmaa. Pirkka-sarjassa on lähes 270 Hyvää Suomesta -joutsenlipulla merkittyä tuotetta.
Ruokakesko seuraa aktiivisesti ruokatrendejä sekä kuluttajien toiveita, ja valikoimaa kehitetään myös niiden perusteella.
– Esimerkiksi Pirkka-luomutuotteita ostetaan 40 prosenttia enemmän kuin viime vuonna. Olemme kasvattaneet luomuvalikoimaamme, sillä kuluttajien kiinnostus luonnonmukaista tuotantoa kohtaan on kasvanut. Pirkka-sarjaan kuuluvia luomutuotteita on 1.9. juhlittavaan Pirkan päivään mennessä 86 ja tämän vuoden loppuun mennessä määrä kasvaa noin sataan, kertoo Pirkka-tuotesarjasta vastaava päällikkö Ulla Heikkilä.
Tulevaisuudessa Ruokakesko ja Pirkka panostavat entistä enemmän myös sähköisiin palveluihin. Ruokakeskon tavoitteena on olla edelläkävijä asiakkaan arkea helpottavien palvelujen tarjoamisessa. Keväällä lanseeratussa Pirkka resepti- ja ostoslistapalvelussa on lähes 4 800 reseptiä, jotka kaikki ovat Pirkka-koekeittiön kotitalousopettajien testaamia ja kaikki kätevästi ostoslistaksi kauppareissulle muutettavissa.
Pirkka-tuotteissa (www.pirkka.fi) yhdistyvät korkea laatu ja edullisuus. Pirkka-tuotesarjan yli 2 000 tuotteella on merkittävä asema osana K-ruokakaupan kokonaisvalikoimaa. Ruokakesko ja K-ruokakaupat tukevat ja edistävät terveellisiä ruokailutottumuksia sekä tarjoavat asiakkaille vaihtoehtoja vastuulliseen kuluttamiseen. Pirkka-sarjaan kuuluvia Pirkka Luomu -tuotteita on yli 80 ja Pirkka Reilun kaupan -tuotteita lähes 40.
Kesko (www.kesko.fi) kuuluu maailman 100 vastuullisimman yrityksen joukkoon (The Global 100 Most Sustainable Corporations in the World). Kesko toimii ruoka-, käyttötavara-, rauta- sekä auto- ja konekaupassa. Sen toimialayhtiöt ja ketjut toimivat tiiviissä yhteistyössä kauppiasyrittäjien sekä muiden kumppaneiden kanssa. Keskon ketjutoimintaan kuuluu noin 2 000 kauppaa Suomessa, Ruotsissa, Norjassa, Virossa, Latviassa, Liettuassa, Venäjällä ja Valko-Venäjällä. Kesko ja K-kauppiaat muodostavat K-ryhmän, joka työllistää noin 45 000 henkeä.