Tamperelainen Pyynikin käsityöläispanimo vastaa kasvavaan kotimaisten pienpanimo-oluiden kysyntään ja kymmenkertaistaa vuotuisen tuotantonsa puoleen miljoonaan litraan. Samalla panimo kykenee kasvattamaan asiakaskuntaansa ja aloittaa myynnin myös pirkanmaan ulkopuolelle.
Pienpanimo-oluiden suosio on kasvanut merkittävästi viime vuosina ja lisääntyy entistäkin hurjemmalle vauhdilla. Voidaan puhua uudesta olutrenessanssista, jolla on positiivinen vaikutus myös talouden kehitykseen.
Pienpanimot Suomessa tuottavat tällä hetkellä satoja erilaisia oluita. Ne ovat saavuttaneet paikkansa hovikelpoisena kulinaristisena nautiskelutuotteena.
Tuotannon laajentamisen tueksi Pyynikin käsityöläispanimo on aloittanut osakeannin helmikuun alussa. Ensimmäisen viikon aikana osakkeita on merkitty yli tuhat ja tällä hetkellä jäljellä on 750 B-osaketta. Yhteensä annissa on ollut merkittävänä 2100 osaketta. Merkintähinta osakkeelle on 160 euroa.
Laaajennuspäätökseen vaikutti kovan kysynnän lisäksi hallituksen esitys uudesta pienpanimoille suunatusta verohelpotuksesta. Verohelpotuksen avulla panimo kykenee myös lisäämään henkilökuntaansa.
Uuden laitteiston myötä Pyynikin käsityöläispanimo laajentaa entisestään tuotevaikoimaansa ja vahvistaa teemaansa Rakkaudella pantua – Paremman juomakulttuurin puolesta. Pyynikin käsityöläispanimo tukee suomalaisen olutkulttuurin kehitystä monella eri tavalla, esimerkiksi osallistumalla paikallisen ammattiopiston oluenvalmistusopetukseen.