Panimoteollisuuden verotus(pdf)
Kotimaisiin panimotuotteisiin kohdistuva veropaine on viime vuosien aikana kasvanut kohtuuttomasti. Verotuksen ylös ajama kallis kuluttajahinta on omiaan vauhdittamaan yksityistä kaljarallia, jonka seurauksena rajojen taakse jätetään varovaisestikin arvioiden noin 300 miljoonaa euroa tärkeitä verotuottoja.
Vuonna 2011 panimoteollisuus kerrytti Suomen verokassaa 1 300 miljoonan euron verran. Verojen määrä tuntuu huomattavan suurelta, kun sitä vertaa alan kokonaisliikevaihtoon, joka samana vuonna oli yhteensä vain 893 miljoonaa euroa.
– Verojen kokonaispotti on yhtä suuri kuin koko sisäministeriön hallinnonalan budjetti ja noin puolet puolustusministeriön vuosittaisista menoista, summaa Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa.
Arvonlisä-, alkoholi- ja virvoitusjuomaveroa on korotettu useaan otteeseen viimeisen kolmen vuoden aikana. Pelkästään virvoitusjuomavero on tänä aikana lähes kolminkertaistunut. Kun vuonna 2010 virvoitusjuomavero oli 4,5 senttiä litralta, oli se vuonna 2012 jo häkellyttävät 11 senttiä litralta. Olutveroa on nostettu viimeisen neljän vuoden aikana neljästi, viimeksi rajummin kuin muita alkoholituotteita.
Veronkorotuksista luovuttava työllisyyden tukemiseksi
Yksityinen maahantuonti on todellinen uhka kotimaisen panimoteollisuuden jatkumiselle. Pelkästään Viroon jää varovaisen arvion mukaan halvemman oluen metsästäjien mukana vuosittain noin 300 miljoonaa euroa verotuloja, jotka voisivat näkyä uusina alan työpaikkoina.
Tällä hetkellä panimoteollisuus työllistää suorasti ja epäsuorasti yhteensä lähes 30 000 ihmistä. Panimoalan suoraan työllistäviä henkilöitä on 2 300.
– Yhtälö on nykyisellään kestämätön. Kehysriihessä päätetyistä veronkorotuksista luopuminen on panimoteollisuuden elinehto, ja on epäselvää, riittääkö sekään. Suomen on tässä tilanteessa seurattava Tanskan ja Iso-Britannian esimerkkiä ja laskettava panimoteollisuuden verotasoa kotimaisen työllisyyden tukemiseksi, Ussa vaatii.
Olut on panimoteollisuuden perusta
Oluen osuus koko panimoteollisuuden verokertymästä on 71 prosenttia, eli noin 926 miljoonaa euroa. Kuluttajalle panimotuotteiden rankka verotus näkyy suoraan oluen hinnassa, josta puolet muodostuu erilaisista veroista.
– Kun verokertymää verrattiin oluen kokonaiskulutukseen, voitiin todeta, että jokaisesta olutlitrasta on maksettu veroja keskimäärin 2,19 euroa. Muun panimoteollisuuden osuus, 29 prosenttia, sisältää virvoitusjuomista, siidereistä ja long drink -juomista kerätyt verot. On selvää, että oluen merkitys panimoteollisuuden tulevaisuutta ajatellen on valtava, Ussa selvittää.
Tiedot perustuvat Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry:n tilaamaan ja Ernst & Young Oy:n toteuttamaan tutkimukseen panimoteollisuuden verotuksesta Suomessa.
Lisätietoja:www.kohtuullisesti.fi
Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto ry on olutta, siideriä ja long drink -juomia sekä virvoitusjuomia ja kivennäisvesiä valmistavan kotimaisen teollisuuden edunvalvoja. Sen jäsenyritykset ovat Oy Hartwall Ab, Nokian Panimo Oy, Olvi Oyj ja Oy Sinebrychoff Ab. Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto toimii Elintarviketeollisuusliitto ry:n yhteydessä, ja se edustaa maamme jalostusarvoltaan neljänneksi suurinta elintarviketeollisuuden alaa.