Panimoyhtiö Olvin toimitusjohtaja Lasse Aho on valittu The Brewers of Europen hallitukseen. Aho on ensimmäinen suomalainen The Brewers of Europen hallituksessa. The Brewers of Europe on Euroopan panimoliittojen edunvalvontajärjestö, jonka jäsenenä Suomen Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto on ollut vuodesta 1995 lähtien.
The Brewers of Europe on yleiseurooppalainen, voittoa tavoittelematon organisaatio, joka edustaa noin 5000 panimoa ympäri Eurooppaa. Vuonna 1958 perustettuun järjestöön kuuluu 29 kansallista liittoa Euroopassa. The Brewers of Europe on myös EU:n alkoholi- ja terveysfoorumin perustajajäsen.
”Suomalaisen jäsenen valinta Euroopan panimoliittojen kattojärjestöön on merkittävä askel suomalaiselle panimoelinkeinolle. Pääsemme nyt tiiviimmin mukaan eurooppalaiseen yhteistyöhön ja vaikuttamaan EU:n alkoholipolitiikkaan”, sanoo Olvin toimitusjohtaja Lasse Aho.
”Suomen on tärkeä olla aktiivisesti mukana vaikuttamassa EU:n politiikkaan. Suomella on EU:n rajoitetuin alkoholipolitiikka ja olemmekin hyvä esimerkki siitä, miten rajoitukset eivät kehitä juomakulttuuria”, toteaa Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliiton toimitusjohtaja Elina Ussa.
The Brewers of Europe on pitkään toiminut vastuullisen oluenkäytön puolestapuhujana Euroopassa. Järjestö käynnisti tänä syksynä Love Beer -kampanjan, joka puhuu kohtuullisesta ja vastuuntuntoisesta oluenkulutuksesta osana tasapainoista ja aktiivista elämäntapaa. Euroopassa toteutettavan kampanjan on Suomessa lanseerannut Panimo- ja virvoitusjuomateollisuusliitto. Love Beer -kampanjan lisäksi Panimoliitolla on toinen kohtuutta korostava kampanja kohtuullisesti.fi.
Oluenvalmistuksen juuret ovat syvällä eurooppalaisessa historiassa ja myös Suomessa oluella ja panimoteollisuudella on pitkät perinteet. Yli kahden miljoonan ihmisen toimeentulo Euroopassa on riippuvainen oluen tuotannosta ja myynnistä. Suomessa panimoteollisuus työllistää suoraan lähes 2 000 henkilöä ja koko ketjussa pellolta pöytään noin 28 000.