Kasvavan erikoissuolatrendin myötä monen suomalaisen ruokavalio sisältää liian vähän jodia. Meiran uuteen merisuolaan on lisätty jodia, jotta se on osaltaan turvaamassa ravinnosta saadun jodin määrän.
Jodi on elimistölle tärkeä kivennäisaine. Sen saannin turvaamiseksi moniin elintarvikkeisiin, kuten suolaan, lisätään jodia. Useat erikoissuolat tavanomaisesta merisuolasta ruususuolaan eivät sisällä tätä kivennäisainetta riittävästi luonnostaan.
Erikoissuolojen käyttö on lisääntynyt voimakkaasti, minkä vuoksi monen suomalaisen jodin saanti saattaa olla riittämätöntä. Valtion ravitsemusneuvottelukunta on äskettäin antanut suosituksensa*, minkä mukaan väestön jodin saannin parantamiseksi kuluttajien ja suurtalouksien tulisi käyttää ruoanvalmistuksessa ensisijaisesti aina jodioitua suolaa. Suolan käyttöä ei kuitenkaan tulisi lisätä.
Meira jodioitu hieno merisuola vastaa kuluttajien kysyntään jodioiduista erikoissuolatuotteista. Se sopii kaikenlaiseen ruuanvalmistukseen, mutta on parhaimmillaan kala- ja äyriäisruuissa sekä tuoresuolauksessa ja säilönnässä.
Meira jodioitu hieno merisuola on saatavilla kaupoista marraskuun alusta alkaen.
Suositushinta: 1,89–2,19 euroa.
* Lähde: Valtion ravitsemusneuvottelukunta 13.8.2014 / http://www.ravitsemusneuvottelukunta.fi/portal/fi/ajankohtaista?bid=4006