MAGGI tuo marraskuussa Suomen markkinoille nestemäiset MAGGI Organic Fond -luomufondit. Niistä on saatavana kolme täyteläistä makua: liha, kana ja kasvis. Luomuraaka-aineita sisältävät uutuudet saavat makunsa lihaliemestä ja kasviksista. Lisäksi tuotteet ovat gluteenittomia ja laktoosittomia.
MAGGI Organic Fond -luomufondeja käyttämällä ruoan maustaminen onnistuu vaivattomasti. Herkullisten kastikkeiden, kotoisten keittojen ja maistuvien marinadien valmistaminen on nyt entistä helpompaa.
”Nestemäisiä fondeja käytetään entistä enemmän vahvistamaan keittojen, kastikkeiden, patojen ja marinadien makua myös kotikeittiössä. Lisäksi luomutuotteiden kysyntä on koko ajan kasvussa. Uudet MAGGI-luomufondimme onkin kehitetty erityisesti pohjoismaisia kuluttajia varten”, tuoteryhmäpäällikkö Outi-Leena Pesonen kertoo.
MAGGI Organic Fond -tuotteilla on EU:n virallinen luomutunnus. Tuotteet ovat sekä gluteenittomia että laktoosittomia eikä niissä ole yleisimpiä allergisoivia aineita.
”Olemme iloisia voidessamme tarjota apua arkikokkailuun myös niille kuluttajille, joille laktoosi tai gluteeni eivät sovi. Luomufondeillamme saa helposti hyvää makua, kun ruokaa on valmistettava kiireessä, mutta ruoan mausta ei haluta tinkiä”, Pesonen lisää.
MAGGI Organic Fond -tuotteiden maku syntyy luomuraaka-aineista. Liha- ja kanafondit sisältävät 67 % lihalientä ja kasvisfondi 33 % kasviksia. Käyttövalmiin liemen suolapitoisuus on 0,7–0,8 %.
Kotikokkaajia ilahduttaa myös tuotteiden riittoisuus. Ohjeen mukaan annosteltuna 200 ml kokoisesta pullollisesta saa 6,5 litraa valmista lientä.