Ministeri Jari Koskinen ja Leipätiedotuksen toiminnanjohtaja Kaisa Mensonen
Leipätiedotus ry vieraili maa- ja metsätalousministeri Jari Koskisen luona kertomassa valtakunnallisen Leipäviikon teemasta ”Leivän tie – hyvää ja terveellistä läheltä”. Tie pellolta pöytään on monivaiheinen ja työllistää paljon ihmisiä. Itsekin viljelijänä toimineen Koskisen mukaan kotimaisen rukiin kylvöolosuhteet olivat paremmat tänä vuonna edellisiin vuosiin verrattuna. Ensi vuonna kotimaisen rukiin saatavuus näyttääkin nyt lupaavalta.
Leipäviikon teema esillä kouluissa
Leipätiedotuksen toiminnanjohtaja Kaisa Mensosen mukaan leivän reitti ei ole varsinkaan kaupunkilaislapsille selvä. Leipäviikon teema on esillä myös Leipätiedotuksen koululaishankkeissa, joista ministeri Koskinen oli erityisen kiinnostunut. Tämän vuoden Viljan tie -hankkeessa lapsille kerrotaan leivän matkasta pellolta pöytään ja korostetaan kuidun tärkeyttä ruokavaliossa.
Ministeriltä puuttuu jauhopeukalo
Ruisleivän ystäväksi tunnustautuva Koskinen kiittelee Suomen monipuolista leipävalikoimaa. ”En itse osaa leipoa”, Koskinen myöntää. Ruisleivän valmistus ei silti ole vierasta ministerille. ”Isoäitini taikinajuuri lienee tallessa edelleen”, hän naurahtaa.
Ministeri Jari Koskinen otti vastaan Leipäviikon kunniaksi herkullisen leipäkorin, joka sisälsi kotimaisia leipomotuotteita. Korin sisältö kuvasti monipuolista suomalaista leipäkulttuuria. Mukana oli perinteistä ruisleipää, karjalanpiirakoita, pullakranssi ja pikkuleipiä, makeaa saaristolaisleipää, trendikkäitä kauratuotteita, ruissnackseja ja artesaanileipää, sekä sesonkiherkkuina tyrnikakkua ja porkkanaleivoksia.