Kesällä etniset maut houkuttelivat lappeenrantalaisia Oleksille, jossa järjestettiin asukkaiden toimesta Monikulttuurinen karnevaali. Kuva Marika Heinilä
Marraskuun alussa starttaa varmasti monien makuhermoja kutkuttava kerho ”Ruokia Maailmalta”. Kerhon ideana on, että tavalliset asukkaat valmistavat yhdessä eri maiden ruokia näiden ruokakulttuurien edustajien johdolla. Jokainen kerhokerta on oma kokonaisuutensa, joten niin järjestäjät kuin osallistujat vaihtuvat kuten myös ruokakulttuurin teema. Ensimmäisen, perjantaina järjestettävän kerhon teemana on Turkki.
– Kerho on herättänyt ihan mielettömän paljon kiinnostusta. Koska ajatuksena ei ole pelkästään kokata, vaan tutustua uusiin ihmisiin ja erilaisiin kulttuureihin mukavan yhdessä tekemisen avulla, on tämä mielenkiinto yllättänyt positiivisesti, kertoo Lappeenrannan kaupungin hankekoordinaattori Marika Heinilä.
Kerhokertoja järjestetään marras-joulukuun aikana yhteensä viisi. Jokaisella kerralla vetovastuussa ovat tavalliset asukkaat, joilla itsellään on juuret kunkin ruokakulttuurin lähteillä. Kerhojen vetäjiksi ovat innostuneet lappeenrantalaiset Naapuriäidit, jotka toimivat muutenkin yhteiskunnallisina tukina muualta Suomeen muuttaneille.
Tarkoituksena ei ole siis järjestää ruoanvalmistuksen opetuskurssia, vaan nimenomaan tutustuttaa asukkaita eri keittiöiden makuihin ja perinteisiin yhdessä kokaten. Samalla kerhon osallistujat pääsevät kysymään muiden maiden tapakulttuureista ja perinteistä niin halutessaan.
– Ruokia Maailmalta -kerhot ovat kaikille lappeenrantalaisille avoimia ja maksuttomia tapaamisia, jotka mahdollistavat mukavan yhteisöllisen puuhastelun siitä kiinnostuneille. Jokaiseen kerhoon on erillinen ilmoittautuminen, jotta mahdollisimman moni halukas pääsee osallistumaan edes johonkin tapaamiseen, Heinilä kuvailee kerhoon osallistumisen mahdollisuuksia.
Miten pääsee mukaan?
Ruokia Maailmalta -kerhot kokoontuvat vaihtelevasti eri tiloissa ja kaupunginosissa. Paikat ja ajat selviävät kunkin kerhon mainoksesta, joka julkaistaan noin pari viikkoa ennen kutakin kerhopäivää Lappeenrannan kaupungin Facebook-sivuilla (Lappeenranta City Administration & Tourist Info). Mainoksessa on kerrottu myös tarkemmat ilmoittautumisohjeet. Ensimmäinen kerho pidetään Marttojen opetuskeittiössä.
– Kerhoihin voidaan ottaa mukaan rajallinen määrä osallistujia, joten kannattaa seurata säännöllisesti kaupungin Facebookia, mikäli tulevat kerhot kiinnostavat. Tämän viikon Turkki-kerho ja ensi viikon Aasia-kerho ovat jo täynnä varapaikkoja myöten, joten niihin ei valitettavasti enää mahdu mukaan. Tämän viikon lopussa tai ensi viikon alussa selviää seuraavan kerhon järjestämispaikka ja -aika, vinkkaa Heinilä kiinnostuneille.
– Sen verran voin jo paljastaa, että tulossa on makumatkoja niin lähelle kuin vähän kauemmaskin – niin itään kuin etelään.
”Ruokia Maailmalta” –kerhosarja toteutetaan Euroopan sosiaalirahaston tukeman Elinvoimaa ja osallisuutta –hankkeen ”Myö tehään porukalla” avulla. Hanke mahdollistaa monipuolisesti asukaslähtöisten ideoiden toteuttamisen Lappeenrannan kaupunkialueella.