Keskon päivittäistavarakauppa ja Reilu kauppa ry ovat allekirjoittaneet yhteistyösopimuksen, jonka tavoitteena on tarjota asiakkaille entistä laajempi vastuullisten tuotteiden valikoima ja lisätä Reilun kaupan viljelijöille kanavoituvia hyötyjä.
– Kesko on ollut edelläkävijä Reilun kaupan tuotteiden valtavirtaistamisessa. Ensimmäiset Reilun kaupan tuotteet eli kahvi ja tee tulivat K-ruokakauppoihin myyntiin jo vuonna 1999 eli samana vuonna, kun Reilu kauppa ry aloitti toimintansa Suomessa, kertoo Reilu kauppa ry:n toiminnanjohtaja Janne Sivonen.
15 vuoden aikana Keskon päivittäistavarakaupan valikoima on kasvanut kahdesta tuotteesta yli 230 Reilun kaupan tuotteeseen sekä yli 30 Pirkka Reilun kaupan tuotteeseen.
– Asiakkaat haluavat entistä useammin ostaa vastuullisen tuotteen. Reilun kaupan tuotteet ovat helppo valinta kaupan hyllyllä. Olemme tuoneet Reilun kaupan tuotteita erityisesti Pirkka-sarjaan, sillä omissa merkeissä on vastuullisuuden lisäksi etuna hieman edullisempi hinta, kertoo Keskon tavarakaupan johtaja Ari Akseli.
Reilun kaupan tuotteista maksetaan viljelijöille aina vähintään takuuhinta ja sen päälle Reilun kaupan lisää. K-ruokakaupoissa myydyistä Reilun kaupan tuotteista kertyi vuonna 2013 yhteensä 324 054 euroa Reilun kaupan lisää ja vuonna 2014 jo 361 367 euroa.
– Tavoitteenamme on, että K-ruokakauppojen Reilun kaupan tuotteiden myynnistä viljelijöille maksettavat Reilun kaupan lisät olisivat vuonna 2018 jo puoli miljoonaa euroa. Lisäksi lähdemme mukaan Reilu kauppa ry:n kehitysyhteistyöhankkeeseen, joka tukee Keski-Amerikan kahvinviljelijöitä, Akseli jatkaa.
Pirkka Reilun kaupan kukat ja banaani ovat olleet myyntimenestyksiä. Esimerkiksi Pirkka Reilun kaupan ruusuja myytiin viime vuonna 1 350 000 ruusukimppua ja valikoima on laajentunut neilikoihin ja sidottuihin kukkakimppuihin.