Fazerin suklaamestari Eero Paulamäki edustaa Suomea maaliskuussa Kööpenhaminassa järjestettävissä World Chocolate Masters -karsinnoissa. Mestaruuskilpailussa maailman huippukondiittorit loihtivat suklaasta ainutlaatuisia luomuksia.
Kuudensien suklaan World Chocolate Master’s -maailmanmestaruuskilpailujen Pohjoismaiden karsintakilpailu alkaa maaliskuun 5. päivä. Kilpailuun osallistuu kutsuttuna ja ainoana suomalaisena Fazerin kondiittorimestari Eero Paulamäki. Tänä vuonna kilpailun teemana on ”Inspiraatiota luonnosta”. Kilpailijoiden tulee hyödyntää teemaa luomuksiensa väreissä, muodoissa, tuoksuissa sekä koostumuksissa.
Eerolla on yli 12 vuoden ammattikokemus kondiittorina ja tällä hetkellä hän työskentelee Kluuvikadun Karl Fazer Cafessa kondiittorimestarina. Paulamäki on valmistautunut jo kuukausien ajan intensiiviseen kolmen päivän kilpailuun, mutta suklaamestarin kunnianhimoiset reseptit pysyvät kilpailuun asti vielä visusti salassa. Kilpailijoiden tulee kuitenkin valmistaa praliini, päivän kakku, ”chocolate to-go” streetfood-teemalla,sekä näyttävä suklaaveistos.
“Suklaan maailmanmestaruustittelillä olisi minulle suuri merkitys. Otin osaa ensimmäiseen kilpailuuni vuonna 2001, ollessani 16-vuotias. Suklaasta on tullut minulle lähtemätön intohimo. Mestaruuskisoissa saan kokeilla aivan uusia suklaanvalmistuksen tapoja ja tekniikoita, joita en normaalisti pääsisi testaamaan”, kertoo Karl Fazer Cafen mestarikondiittori Paulamäki.
Eero Paulamäki pitää yllä Fazerin mestariperinteitä
Karl Fazer itse oli ensimmäinen kondiittori Kluuvikadun Fazer Cafessa ja Eero käyttää vielä tänä päivänä useita Fazerin yli sata vuotta sitten luomia reseptejä.
“Fazerilla on pitkä perinne konditoria- ja suklaa-aloilta, sillä Karl Fazer avasi ensimmäisen kahvilamme vuonna 1891. Eero edustaa Fazerin uusinta suklaamestarisukupolvea. Ainoastaan löytämällä suurimmat lahjakkuudet, kuten Eeron, pystymme jatkuvasti ylittämään asiakkaidemme odotukset. Kilpailut, kuten World Chocolate Masters,antavat työntekijöillemme mahdollisuuden esitellä taitojaan sekä laittaa omat kykynsä koetukselle,” sanoo Kristian Helanne, Fazer Cafes -liiketoiminnan vetäjä.
Maailman suurin suklaantuottaja, Barry Callebaut, järjestää World Chocolate Masters -kilpailun joka toinen vuosi. Pohjoismaiden karsintakierroksella kilpaillaan alueen edustuspaikasta Pariisissa Salon du Chocolat Professionnel -messuilla lokakuussa järjestettäviin finaaleihin.
Lisätietoja:
Instagram & Twitter
#suklaamestari
@FazerSuomi
@EeroPaulamaki