Fazer haastaa jälleen koululaiset eri puolilla Suomea vähentämään ruokahävikkiä kahden viikon ajan viikoilla 37 ja 38. Älä ruoki roskista -kilpailun tavoitteena on vähentää lautaselta biojäteastiaan heitetyn ruuan määrää kouluissa, ja kannustaa oppilaita ottamaan lautaselle vain sen verran, kuin jaksaa syödä.
Kilpailuun on valittu tänä vuonna 22 Fazer Food Servicesin kouluravintolaa. Koulujen ravintolahenkilökunta on punninnut ruokahävikin määrää viikon ajan ennen kampanjan alkua. Tuloksista tulee kilpailun vertailulukema. Kilpailun voittaja, eli eniten lautashävikkiä vähentänyt koulu voittaa kaksi Fazerin huippukokkia valmistamaan koululaisille herkkulounaan. Tänä vuonna lautashävikin vähentämistalkoisiin osallistuvat Hävikkiviikolla myös kilpailun ulkopuolella lähes 90 Fazer Food Servicesin ravintolaa yrityksissä ja oppilaitoksissa.
”Viime vuoden Älä ruoki roskista -kilpailu sai loistavan vastaanoton kouluissamme. Kolmen kärki vähensi lautashävikkiään yli 40 % kilpailuviikoilla. Tänä vuonna ajoitimme kilpailun valtakunnalliselle Hävikkiviikolle ja kutsuimme lisäksi kaikki ravintolamme kilpailun ulkopuolisina osallistumaan hävikinmittaamiseen. Kiinnostus ylitti kaikki odotuksemme ja saimme melkein 90 ravintolaa lisää mukaan”, kertoo Ulla Hakulinen, laadusta ja ympäristöasioista vastaava päällikkö Fazer Food Servicesistä.
Älä ruoki roskista -kampanjan idea on saanut alkunsa Ruotsin Amica-ravintoloissa vuonna 2011. Aiemmat tulokset niin Ruotsin kuin Suomenkin kampanjoista on ollut hyviä: vuonna 2013 voittajakoulut Suomessa ja Ruotsissa onnistuivat pienentämään lautashävikkiään huimat yli 45 prosenttia.
Ruokahävikin vähentäminen on tärkeää, sillä kun syömäkelpoista ruokaa menee roskiin, sen valmistukseen käytetyt raaka-aineet, työpanos ja energia menevät hukkaan. Poisheitetyn ruuan mukana myös ruoantuotannossa syntyneet kasvihuonepäästöt ja vesiä rehevöittävät päästöt ovat syntyneet turhaan.
www.amica.fi/vahemmanhavikkia
www.fazergroup.com/fi/havikkiviikko2014
Valtakunnallinen Hävikkiviikko järjestetään 8.-14.9.2014. Kuluttajaliitto kumppaneineen kampanjoi ruokahävikin vähentämiseksi ja ruuan arvostuksen lisäämiseksi. Järjestyksessään toista valtakunnallista Hävikkiviikkoa vietetään viikolla 37.