Alkoholijuomien laatu on erittäin tärkeää Altialle. Laadunvarmistuksella on elintärkeä rooli esimerkiksi viinin käsittelyssä ja pakkaamisessa. Haluamme Altialla varmistaa, että kuluttajat voivat nauttia Altian tuotteiden tasaisesta ja korkeasta laadusta.
Viinin laadunvalvonta alkaa ostovaiheessa
Oikeiden tuottajien valinta on meille ensiarvoisen tärkeää ja siksi ostajamme vierailevat viinitarhoilla ja viinien valmistustiloissa vaikuttaen laatuun jo tuotannon alkumetreillä. Viinin säilyvyys kuljetuksen aikana varmistetaan suodattamalla se ennen lähtöä tuottajalta.
Pakkausvaiheessa tärkeintä on säilyttää alkuperäiset ominaisuudet
Kun viini on hankittu, Altia tuo sen maahan – käytännössä Rajamäen alkoholijuomatehtaalle, jossa viini pakataan Pohjoismaiden ja Baltian markkinoita varten. Viinin pakkauksessa tärkeintä on säilyttää sen alkuperäiset ominaisuudet mahdollisimman tarkkaan.
Saapuessaan Rajamäelle kuljetusastioiden sinetit tarkastetaan ja viinistä otetaan näytteitä sen tarkistamiseksi, ettei kuljetuksen aikana ole tapahtunut esimerkiksi hapettumista. Viini odottaa pullotusta tehtaan kuudennessa kerroksessa sijaitsevissa ”kellareissa”, joissa hapettumista ehkäistään suojakaasun avulla. Lisäksi otetaan näytteitä, joiden avulla viinistä mitataan muun muassa sen alkoholipitoisuutta, tiheyttä, sokeripitoisuutta, haihtuvia happoja, pH:n ja rikkidioksidin tasoa sekä mikrobiologista puhtautta.
Tarvittaessa lisätään rikkidioksidia, luonnollista lisäainetta, jolla ei ole vaikutusta makuun mutta jolla on tärkeä tehtävä viinin suojaamisessa mikrobiologiselta kasvulta ja aldehydien muodostumiselta, jotka voisivat vaikuttaa viinin ikääntymiseen ja värin tasaisuuteen. Ennen pullotusta viini suodatetaan kahdesti, ensin esisuodatuksen ja sen jälkeen mikrobisuodatuksen avulla.
Tuotteiden laadun varmistamisessa myös pakkausmateriaalien merkitys on suuri. Valitsemme toimittajamme erittäin huolellisesti ja edellytämme heidän noudattavan soveltuvaa lainsäädäntöä ja standardeja.
Altian omistamat viinituotemerkit pakataan Altian alkoholijuomatehtaalla Rajamäellä. Rajamäen tehtaan vuosittainen viinivolyymi on noin 20 miljoonaa litraa, josta noin 70 % pakataan hanapakkausiin, 24 % lasipulloihin ja 6 % kierrätysmuovisiin PET-pulloihin.
Altian omiin viinituotemerkkeihin kuuluvat muun muassa Chill Out, St. Elmo Village, Caballo de Mendoza, Luna Negra, El Tiempo ja Magyar. Tämän lisäksi useat alkoholialan yritykset ovat valinneet Altian yhteistyökumppanikseen viinin pakkaajana.
Palaute on meille tärkeää
Kehitämme jatkuvasti toimintaamme tuotelaadun parantamiseksi ja tuoteturvallisuuden varmistamiseksi. Toimittamamme määrät ovat niin suuria, että käytännössä jokaisen lähettämämme tuotteen tarkastaminen yksittäin ei kuitenkaan ole mahdollista.
Saadessamme negatiivista palautetta suhtaudumme siihen erittäin vakavasti. Asiakaspalvelumme varmistaa, että palaute kulkeutuu oikeille henkilöille tuotantoketjussa pystyäksemme korjaamaan tarvittaessa toimintaamme. Jos virheellisestä tuotteesta on aiheutunut vahinkoa, selvitämme virheeseen johtaneen syy- ja seurausketjun. Tutkimusta varten pyydämme asiakasta tai kuluttajaa palauttamaan virheellisen tuotteen ja toimittamaan muut asian kannalta olennaiset tiedot. Vahinkoja korvataan tapauskohtaisesti lain asettamiin vaatimuksiin ja hyvään asiakas- ja kuluttajapalveluun perustuen. Asianosaisten yksityisyyden suojelemiseksi tapaukset käsitellään aina luottamuksellisesti.
Lue myös tämä:
Mtv3 Makuja: Tiedätkö, mitä viinille tapahtuu ennen myyntiä?