Maku & Aisti

Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: makuaisti@victoriamedia.fi

Lasten ruokakouluissa kasvikset ja kala tutuiksi

6ab735bd-88e3-4fff-9c9b-e2d5f11ce350-main_image

4H-yhdistykset järjestävät ruokakouluja jälleen tänä kesänä. Teemoina ovat kasvikset ja kala. Ruokakoulu on 8-12-vuotiaille lapsille suunnattu 4-5-päiväinen päiväleiri, joka tarjoaa lapsille mahdollisuuden kokea ruokailoa kaikin aistein.

Kesän ruokakouluissa 900 lasta kokkaa tänä kesänä aterioita kasviksista ja kalasta. 4H-yhdistysten toteuttamissa ruokakouluissa lapset oppivat terveellisen ruoan ja liikunnan merkityksen hauskalla ja mukaansatempaavalla tavalla. Myös toimittajilla on mahdollisuus vierailla eri paikkakuntien ruokakouluissa.

Tänä vuonna 4H-yhdistykset järjestävät 45 ruokakoulua 8-12-vuotiaille lapsille. Ruoan tuotantoketjuista esillä ovat kasvikset ja kala.Raaka-aineet tulevat lapsille tutuiksi ruoan valmistuksessa, ravitsemuskeskusteluissa, aistiharjoituksissa sekä maatilavierailuilla.

Ruokailoa kasviksista
Jo lapsena luotu myönteinen suhde kasviksiin kantaa koko elämän. Ruokakouluissa lapset oppivat kasvisten käyttöä yhdessä ruokaa valmistamalla. He maistelevat niin kauden tuotteita kuin kotimaisia vihannespakasteitakin.

”Kasvikset ovat hyvinvointia tukevan monipuolisen ruokavalion perusta. Niiden lapsena opittu päivittäinen ja monipuolinen käyttö lisää sekä väriä että terveyttä elämään”, sanoo Apetit Oyj:n viestintä- ja sijoittajasuhdepäällikkö Mikko Merisaari.

Kalaa pöytään
Kalan reitti merestä tai järvestä ruokapöytään on varsinainen pikataival. Tänään vedestä nostettu kala on kaupassa viimeistään huomenna. Ruokakouluissa lapset oppivat kalan oikeaa käsittelyä ja tapoja valmistaa herkullisia ruokia eri kalalajeista.

”Syömällä kalaa monipuolisesti ja ainakin kahdesti viikossa voi varmistaa itselleen kaikki kalan lukuisat terveysvaikutukset ja tapa onkin hyvä opetella jo lapsesta alkaen”, muistuttaa Pro Kala ry:n toiminnanjohtajaKatriina Partanen.

Lasten kautta viesti perheille
Ruokakoulun toiminnan perustana ovat lapsiperheiden uudet Syödään yhdessä -ruokasuositukset. Niissä korostetaan ruokakasvatusta, lapsen syömään oppimisen tukemista ja perheen yhteisten ruokahetkien tärkeyttä. Ruokakoulujen päätöspäivällisille ovatkin myös lasten vanhemmat tervetulleita.

Kokemusten ja palautteiden perusteella lasten osallistuminen ruokakouluun edistää ruoan arvostusta lapsiperheissä.

Ruokakoulu on 8-12-vuotiaille lapsille suunnattu 4-5-päiväinen päiväleiri, joka tarjoaa lapsille mahdollisuuden kokea ruokailoa kaikin aistein, vierailla maatilalla ja nauttia liikunnan riemusta. Lisää tietoa toiminnasta sekä ilmoittautuminen ruokakouluihin, www.ruokakoulu.fi.

Ruokakoulu – Matskolan -hankkeen kasvikset ja kala -teemojen yhteistyökumppanit ovat Apetit Oyj, Kotimaiset Kasvikset, Puutarhaliitto – Trädgårdsförbundet, tuottajajärjestöt MTK ja SLC, Ruokatieto Yhdistys ry sekä Kalatalouden Keskusliitto ja Pro Kala ry.

Martti Ahtisaaren koulu mukana ensimmäistä kertaa Suomessa järjestettävässä Jamie Oliverin Food Revolution Day -tapahtumassa pe 20.5.2016

13151644_1201375199873314_4112971453143812244_n

Kokki Jamie Oliverin perustama kansainvälinen Food Revolution Day – tapahtumapäivä järjestetään ensimmäistä kertaa Suomessa pe 20.5.2016

Food Revolution Helsinki järjestää yhteistyössä Suomen Ravintoterapiayhdistys ry:n kanssa tapahtuman Martti Ahtisaaren koululla Kuopiossa (Lehtoniementie 103, 70840 Kuopio) perjantaina 20.5.2016 kello 9.00 – 10.30.

Tapahtumassa ryhmä koulun oppilaita osallistuu kokkaushetkeen, jonka tarkoituksena on opettaa lapsille terveellisen aamupalan merkitystä.

Kokkaushetkessä valmistetaan lasten kanssa itse terveellinen aamupala vaihtoehdoksi kaupan aamiaismuroille. Lisäksi vertaillaan erilaisten valmiiden aamiaismurojen sisältämiä sokerimääriä. Lapsille kerrotaan mikä on terveellistä ruokaa ja lapset saavat myös väritettävän “Eat the rainbow” – kuvan, jonka avulla on helppo opettaa, miten tärkeää on syödä värikästä ruokaa.

Lopuksi lapset saavat aiheeseen liittyvää materiaalia vietäväksi omaan luokkaan, jossa keskustelu voi jatkua ja “hyvän ruoan sanoma” leviää eteenpäin.

Tapahtumapäivän lisäksi Food Revolution Helsinki on käynnistänyt kaikille avoimen kuvakampanjan 16.-22.5.2016 välisenä aikana sosiaalisessa mediassa. Kampanja toteutetaan yhteistyössä Ruohonjuuren kanssa. Kaikki oman kokkauskuvansa näyttäneet saavat Ruohonjuuren myymälöistä -10 % alennuksen. Julkisuuden henkilöitä on myös pyydetty mukaan kuvakampanjaan kuvailemaan muutamalla lauseella, mitä terveellinen ruoka heille merkitsee. Näitä kuvia voimme ko. henkilön suostumuksella myös jakaa lehdistölle käytettäväksi artikkeleihin, jotka koskevat Food Revolution – päivää.

Food Revolution Day on maailmanlaajuinen tapahtumapäivä, jonka aikana juhlitaan hyvää, aitoa ja puhdasta ruokaa ja tietenkin kokataan yhdessä. Food Revolution Day pyrkii nostamaan tietoisuutta siitä, miten tärkeää hyvä ja aito ruoka on. Food Revolution Day 2015 saavutti 8000 koulua ja tapahtumia oli yli 101 maassa.

Jamie Olivers Food Revolution ja Food Revolution lähettiläät uskomme keittiötaitojen olevan yksi tärkeimmistä opeteltavista taidoista. Jokaisen lapsen olisi hyvä tietää mistä ruoka tulee, ja miten raaka-aineet vaikuttavat kehoon sekä hyvinvointiin. Jokaisen nuoren ja aikuisen tulisi saada mahdollisuus opiskella unohdettuja, mutta tärkeitä keittiötaitoja joko kotona, koulussa, työpaikalla tai muussa yhteisössä. Haluamme inspiroida muutosta ruokailutottumuksiin ja edistää työtä paremman ruoan ja ruokaan liittyvän opetuksen puolesta. Food Revolutionin tarkoitus on myös yhdistää ihmisiä, kouluja, ravintoloita, yrityksiä ja yhteisöjä. Lähettiläitä on ympäri maailman yli 2000, 120 eri maassa.

http://www.ravintoterapeutti.fi

www.facebook.fi/foodrevolutionhelsinki
www.rafy.fi
www.eloravinto.fi

http://www.jamiesfoodrevolution.org/

Puhtikaura-kaurapuuteri äänestettiin Vuoden Suomalaiseksi Elintarvikkeeksi 2016

13254401_1730687907219872_8682051328720628665_n

Elintarviketeollisuusliiton järjestämän Vuoden Suomalainen Elintarvike 2016 -kilpailun voittaja on Viipurilaisen Kotileipomon Puhtikaura-kaurapuuteri. Voittaja ratkesi huhtikuussa pidetyllä yleisöäänestyksellä, jossa oli mukana viisi raadin valitsemaa finalistituotetta.

Runsaasti beetaglukaania (5,5 g / 100 g) sisältävä Puhtikaura on täysjyväkaurasta valmistettu hienojakoinen esikypsennetty jauhe, joka sitoo nestettä erityisellä tavalla ja pitää nälän loitolla pitkään. Puhtikaura sekoitetaan nesteen tai smoothien joukkoon, jolloin se toimii treenijuomana tai aamu- tai välipalana. Sitä voi myös käyttää jogurtin seassa tai kauraletuissa. Puhtikauran takana ovat Vääksyssä toimiva perheyritys Viipurilainen Kotileipomo ja Taivalkosken Mylly, jossa tuote valmistetaan.

Kotimaisesta kaurasta valmistettu Puhtikaura jatkaa kotimaisen kauran voittokulkua Vuoden Suomalainen Elintarvike -kilpailussa, sillä viime vuonna palkinnon voitti kaurasta jalostettu Fazer Alku Sadonkorjuupuuro. Myös maailmalla himoitaan huippulaatuisia kauratuotteita.

– Puhtikaura tarjoaa täysin uudenlaisen tavan käyttää kauraa helposti ja nopeasti. Uskomme tuotteen potentiaaliin niin Suomen markkinoilla kuin viennissäkin. Tämä on meille työvoitto ja merkki siitä, että Puhtikauran markkinoille tuominen kannatti, iloitsee Teppo Ylä-Hemmilä Viipurilaisesta Kotileipomosta.

Kilpailun finalistit valinnut raati kuvaili Puhtikauraa seuraavasti: ”Suomalaista kauraa innovatiivisessa muodossa. Koko perheen uudenlainen välipalan täydentäjä tai treenaajan kotimainen vaihtoehto ravintolisille. Upeimmillaan juomissa, smoothieissa ja juotavana puurona. Kokonaisuuden kruunaa kaunis pakkaus.”

Kilpailuun osallistui yhteensä 69 Suomessa kehitettyä ja valmistettua uutuustuotetta. Voittajatuotteen lisäksi finaalissa olivat Atrian Atria Bravuuri Pulled Pork, Juustoportin Juustoportti Vapaan Lehmän maito, Komppa-Seppälän luomutilan Järki särki, luomutomaatti & yrtit, kalasäilyke ja Saarioisen Balanssi Kirjolohifileeateria. Kilpailun raadin puheenjohtajana toimi Kesko Oyj:n vastuullisuusjohtaja Matti Kalervo.

Vuoden Suomalainen Elintarvike 2016 -voittaja julkistettiin Elintarvikepäivän yhteydessä tänään Helsingin Messukeskuksessa. Yleisö sai äänestää omaa suosikkiaan finalisteista 1.4.–17.4.2016 välisen ajan. Kilpailussa annettujen äänien yhteismäärä oli 14 138.

Jo vuodesta 1988 järjestetty Vuoden Suomalainen Elintarvike -kilpailu palkitsee vuosittain suomalaisen elintarviketeollisuuden valovoimaisimpia uutuustuotteita ja kannustaa yrityksiä tuotekehitykseen. Kilpailuun voivat osallistua kaikki Suomessa kehitetyt ja valmistetut vähittäiskauppatuotteet, jotka ovat tulleet myyntiin edellisen vuoden aikana.

 

Kotimainen Ahti-silli ui myös vakuumipakkauksiin

m7qijlcqwe4qone9bc6b

Vakuumiin pakattuja Ahti-sillejä ei enää kutsuta “kevytsuolatuiksi”.

Vakuumiin pakattu sillifilee ja kokosilli ovat tuotteita, joista valmistetaan oman perinnereseptin pohjalta herkut juhannuspöytään. Kevääseen 2016 saakka nämä tunnettiin nimellä BOY. Toukokuun alusta alkaen kääreessä on uusi  joskin tuttu  nimi: Ahti. Aiemmin “kevytsuolatuina” tunnetut tuotteet ovat nyt markkinoilla nimelläAhti Perinteinen sillifilee ja Ahti Perinteinen kokosilli.

Brändimuutoksella halutaan korostaa sitä, että kaikki Orkla Foods Finlandin valmistamat, vakuumiin pakatut sillit valmistetaan Suomessa. Ahti-brändin tuotteet ovat kotimaassa valmistettuja, kun taas BOY-tuotteet valmistetaan Ruotsissa. Siten Ahti on luonteva koti myös vakuumiin pakatuille silleille.

Voiko 9 % suolapitoisuuden tuotetta kutsua “kevytsuolatuksi”?

Vastuullisena toimijana Orkla Foods Finland lakkasi käyttämästä nimeä “kevytsuolattu” syksyllä 2015. Yleisesti käytössä oleva nimi kevytsuolattu on peräisin ajalta, jolloin juuri tämä tuote oli muita sillifileitä kevyemmin suolattua.

Silloin markkinoilla olevien suolattujen sillifileiden suolapitoisuus oli paljon nykyistä korkeampi – jopa 16 % – ja kevytsuolatut fileet olivat näihin verrattuna vähäsuolaisempia. Sittemmin suolaa on kokonaisista silleistä yleisesti vähennetty, eikä eroa kevytsuolattuun enää ole.

– Emme voi johtaa kuluttajaa harhaan kutsumalla silliä kevytsuolatuksi, vaan toimimme tässä asiassa vastuullisesti, toteaa tuoteryhmäpäällikkö Lotten Lundén.

Entinen “kevytsuolattu” tuote on nyt markkinoilla nimellä Ahti Perinteinen sillifilee ja Ahti Perinteinen kokosilli.

Kaikki Orkla Foods Finlandin käyttämä silliraaka-aine on MSC-merkittyä. Vakuumisillit valmistetaan Orkla Foods Finlandin tehtaalla Turussa.

Kalakeitto on suomalaisten yhteinen suosikki

ae461f632006f7b5_800x800ar

Keitot ovat viime vuosien aikana vallanneet yhä suurempaa sijaa suomalaisten ruokapöydissä. Saarioisten teettämän tutkimuksen mukaan kansa pistelee poskeen mieluiten kalasoppaa. Sen suosio oli tasaista eri ryhmissä, vaikka muuten esimerkiksi miesten ja naisten näkemykset lempikeitoista eroavat toisistaan selvästi.

Kalasoppa nousi 20 prosentin kannatuksella kirkkaasti suomalaisten suosikkikeitoksi, sillä se maistuu suomalaisille sukupuoleen ja ikään katsomatta. Tuloksia laajemmin tarkastellessa on kuitenkin nähtävillä selkeitä eroja muun muassa miesten ja naisten makumieltymyksissä.

– Miesten suosikkikeitoissa nousevat kalakeiton ohella esiin tuhdimmat ja lihapitoiset keitot, kuten herne-, ja lihakeitto. Miesten lempikeittojen kolmen kärki näyttääkin verrattain erilaiselta naisvastaajien kolmen kärkeen verrattuna, Saarioisten innovaatiojohtaja Mirja Lonka kertoo.

Naiset pitivät kalakeiton ohella eniten kasvissose- ja pinaattikeitosta.

– Esimerkiksi kasvissosekeiton nosti suosikikseen 16 prosenttia naisvastaajista, kun taas miesten joukossa vastaava luku oli vain yksi prosentti. Myös pinaattikeitto jakoi mielipiteitä: naisvastaajista sen nosti ykköseksi 12 prosenttia, miehistä vain kuusi prosenttia, Lonka vertaa.

Nuoria innostavat kasviskeitot

Kiinnostus lihattomiin vaihtoehtoihin korostui myös nuorten keskuudessa: 40 prosenttia alle 30-vuotiaista kertoi suosikikseen jonkinlaisen kasviskeiton, ja kasvissosekeitto nousi tässä ryhmässä lähelle lempikeittojen kärkeä, jaetulle toiselle sijalle. Kasvisinnostus on Longan mukaan otettu huomioon Saarioisten keittovalikoimassa.

– Tällä hetkellä viidentoista keiton valikoimastamme lähes puolet soveltuu kasvissyöjille ja tänä keväänä kauppoihin tulleista kahdesta uudesta keitosta toinen on kokonaan kasviksista valmistettu ja sopii lakto-vegetaariseen ruokavalioon, Lonka sanoo.

Hänen mukaansa keittojen suosion kasvu sekä kasvispitoisen ruokavalion suosiminen kertovat viime vuosina yleisesti lisääntyneestä kiinnostuksesta terveyteen ja hyvinvointiin.

– Maukkaat ja runsaasti kasviksia sisältävät keitot ovat kätevä tapa täyttää osa suositellusta päivittäisestä kasvisannoksesta. Ruokaisampi keitto taltuttaa myös nälän tekemättä väsyneeksi, siksi ne sopivat mainiosti vaikkapa lounaalle. Esimerkiksi uudet Balanssi-sarjamme kana-kasvis- ja tomaatti-linssikeitto on suunniteltu nämä lähtökohdat mielessä, kertoo Lonka.

Sarjan muiden aterioiden tapaan Balanssi-keitot noudattavat ravitsemussuosituksia: kasvisten osuus on suuri, proteiinin, hiilihydraattien ja rasvan suhde suositusten mukainen ja annoskoko sopiva yhdelle. Lisäksi ne sisältävät vähemmän suolaa ja ne toimivat hyvän pehmeän rasvan lähteenä.

Mikä on suosikkikeittosi (top 6)?

  • Kalakeitto 20 % vastaajista
  • Hernekeitto 15 %
  • Liha- tai jauhelihakeitto 12 %
  • Pinaattikeitto 9 %
  • Kasvissosekeitto 9 %
  • Makkarakeitto 7 %

Top 3 naiset:

  • Kalakeitto 19 %
  • Kasvissosekeitto 16 %
  • Pinaattikeitto 12 %

Top 3 miehet:

  • Hernekeitto 23 %
  • Kalakeitto 20 %
  • Liha- tai jauhelihakeitto 15 %

Tutkimustiedot perustuvat Saarioisten tilaamaan kyselytutkimukseen. Tutkimusaineisto koottiin verkkotutkimusyhtiö M3 Research Oy:n internetpaneelissa huhtikuussa 2016. Kyselyyn vastasi 1 000 iältään 15–70-vuotiasta suomalaista, ja lähtöotos on kansallisesti edustava. Kyselytutkimuksen suunnitteli ja analysoi Pohjoisranta Burson-Marsteller Oy.

Saclà tuo peston puristettavaan Squeeze A Little -pakkaukseen – Saclà Enjuice -luomutäysmehuissa maistuvat hedelmät ja vihannekset

9874ffa2d281fb3f_800x800ar

Antipastoista, pastakastikkeista ja pestoista tunnettu italialainen perheyritys Saclà helpottaa peston käyttöä arjen ruuanlaitossa ja laajentaa valikoimaansa myös täysmehuihin. Uudet Squeeze A Little -pestot on pakattu kätevään, puristettavaan muovipulloon, ja pakkaus säilyy avattuna jääkaapissa neljä viikkoa. Saclà Enjuice -hedelmä- ja vihannestäysmehut ovat valikoima 100 % luomutäysmehuja. Alansa markkinajohtaja Italiassa on valmistanut elintarvikkeita Piemonten alueen hedelmällisestä sadosta jo yli 70 vuoden ajan.

Saclà Squeeze A Little Pesto – Tuttu maku entistä kätevämmin

Saclà on tunnettu laajasta pestovalikoimastaan. Uudet Squeeze A Little -pestot on pakattu käteviin muovipulloihin, joista on helppo annostella sopiva määrä pestoa pakkausta puristamalla. Uutuus myös säilyy avattuna pidempään kuin perinteinen, lasipurkkiin pakattu pesto: avattu pakkaus säilyy jääkaapissa neljä viikkoa. Suoraan pakkauksesta annosteltuna pesto sopii erinomaisesti esimerkiksi leivän päälle, salaattiin, pitsoihin, pastakastikkeeksi, dippailuun sekä käytettäväksi ketsupin sijaan.

Saclà Squeeze A Little Pesto Basilika
, 270g, on käyttövalmis, perinteinen genovese-pestokastike, joka säilyy avattuna jääkaapissa 4 viikon ajan.

Saclà Squeeze A Little Pesto Chili & Tomaatti , 270g, on käyttövalmis, chilillä ja tomaatilla maustettu pikantti pestokastike, joka säilyy avattuna jääkaapissa 4 viikon ajan.

bcbe9f23b9f04cb4_800x800ar

Saclà Enjuice -hedelmä- ja vihannestäysmehut tuovat kesän sadon pulloon

Saclà laajentaa valikoimaansa antipastoista, pestoista ja pastakastikkeista täysmehuihin: Saclà Enjuice on valikoima laadukkaita luomutäysmehuja, jotka on valmistettu tuoreena puristettujen hedelmien ja vihannesten mehusta. Mehuihin ei ole lisätty sokeria eikä säilöntä- tai väriaineita. Kierrätettävään lasipulloon pakatut täysmehut säilyvät avaamattomina huoneenlämmössä 15 kuukautta, avattuna jääkaapissa noin kolme vuorokautta. 250 ml pullo on kätevä ottaa mukaan evääksi.

Saclà Enjuice -täysmehuista tulee myyntiin neljä makua:

Omena & selleri
Verigreippi & omena
Omena, mansikka & banaani
Omena, appelsiini & porkkana

Saclà Enjuice -täysmehut ovat herkullisia sellaisenaan, mutta ne soveltuvat erinomaisesti myös jälkiruokiin ja drinkkeihin:

Mehujäät: Valmista omat mehujäät Saclà Enjuice -täysmehuista lisäämällä mehun joukkoon hedelmänpaloja tai jugurttia ennen jäähdytystä.

Cocktailit ja drinkit: Lisää Saclà Enjuice -täysmehuun kuohuviiniä tai valmista mehuista muita drinkkejä, cocktaileja tai booleja.

Vinegretit ja maustaminen: Lisää Saclà Enjuice Omena & selleri -täysmehuun oliiviöljyä, sitruunamehua ja mustapippuria, niin saat herkullisen vinegretin salaatille ja lämpimille vihanneksille. Lisää Saclà Enjuice Omena, appelsiini & porkkana -täysmehuun inkivääriä ja limeä, niin saat täydellisen kastikkeen maustamaan hedelmäsalaatin.

Lisää reseptivinkkejä: www.enjuice.it

Tuotetiedot    

Saclà Squeeze A Little Pesto Basilika , 270g, hinta noin 4,50 euroa, myynnissä välittömästi

Saclà Squeeze A Little Pesto Chili & Tomaatti , 270g, hinta noin 4,50 euroa, myynnissä välittömästi

Saclà Enjuice -täysmehut , 4 eri makua, 250 ml, hinta noin 3 euroa, tulee myyntiin toukokuussa 2016