Maku & Aisti

Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: makuaisti@victoriamedia.fi

Korvapuusti on nyt tutkitusti Suomen suosituin pulla

korvapuusti

Kuvaoikeudet: Helsingin Mylly Oy

Kun tuhannelta vastaajalta kysyttiin, mikä herkku kuuluu ehdottomasti suomalaiseen kahvipöytään, nousee pulla selvästi ykkösvalinnaksi.

Suomalaisen kahvipöydän suosituin herkku on ylivoimaisesti pulla. Toiseksi sijoittuvat pikkuleivät ja kolmanneksi kuivakakku.

Pullista suosituimmaksi nousee korvapuusti, kun suurin osa valitsee korvapuustin omaksi lempipullakseen (45%). Toiselle sijalle nousee voisilmäpulla (26 %) ja kolmanneksi vaniljakierrepulla (15 %).

– Korvapuusti on todellakin oman merkkipäivänsä ansainnut. Kansallista korvapuustipäivää juhlitaan 4. lokakuuta. Korvapuusti ja kanelikierrepulla ovat kirkkaasti myös kaikkien myyntitilastojen kärjessä. Siksi valitsimme esimerkiksi Syöpäsäätiön Roosa nauha -kampanjaan pullaksi juuri roosalla raesokerilla koristellun korvapuustin, Lantmännen Unibaken Trade Marketing Manager Kaisa Kivistö kertoo.

Pulla maistuu etenkin iltapäivällä 

Pulla maistuu Suomessa erityisesti iltapäivällä, sillä 62 % vastaajista mainitsee sen lempiajankohdakseen pullahetkelle. Lähes joka viidennen mielestä pulla maistuu kuitenkin hyvältä mihin aikaan vaan. Iltapäivällä pullaan tartutaan varmimmin Itä-Suomessa, kun Pohjois-Suomessamoni saattaa aloittaa jo aamunsa pullalla.

– Pulla on tärkeä osa suomalaista kulttuuria. 41 % kyselyyn vastanneista ilmoittaa syövänsä pullaa vähintään viikoittain ja 72 % tarttuu pullaan vähintään kerran kuukaudessa. Vain neljä prosenttia ei syö pullaa, Kivistö sanoo.

Pullaa syödään kyselyn mukaan silloin, kun tekee mieli herkkua (49 %) tai koska sitä tarjotaan (38 %). Parhaimmalta pulla maistuu perheen parissa (46 %) tai ystävien kanssa (26 %).

– Perhe ja ystävät olivat parasta pullaseuraa, mutta kannattaa muistaa myös pullahetket työpaikalla. Nykymaailman kiireisessä työkulttuurissa pysähtyminen hetkeksi perinteisten pullakahvien ääreen tekee työyhteisölle oikein hyvää, Kivistö pohtii.

Pullaa ei puoliteta

Yli puolet vastaajista koki, ettei pullaa sovi puolittaa. Kolmasosa kuitenkin hyväksyisi puolittamisen.

– Kyselyn perusteella en lähtisi Itä-Suomessa pullaa puolittamaan. Siellä lähes 70 prosenttia sanoo yksittäisen pullan jakamiselle tiukasti ei, Kivistö hymyilee.

Pullan kanssa suomalaisille maistuu parhaiten tavallinen suodatinkahvi (61 %), maito (20 %) ja tee (6 %).

#roosapulla tekee hyvää

Keskiviikkona 4.10. vietetään jälleen Kansallista Korvapuustipäivää. Juhlan kunniaksi voi herkutella hyvää tekevällä Vaasan Roosa pullalla. Jokaisesta myydystä pullasta Lantmännen Unibake ohjaa 2 senttiä Syöpäsäätiön Roosa nauha -keräykseen.

Inspiraatiota omiin pullahetkiin voi käydä hakemassa esimerkiksi osoitteessa vaasan.fi/roosanauha. Sivustolla julkaistaan pitkin syys-lokakuuta videoita, joissa Anni Hautala tutkii suomalaista pullakulttuuria yhdessä Kummelista tuttujen Heikki Silvennoisen ja Timo Kahilaisen kanssa. Kampanjaa voi seurata sosiaalisessa mediassa #roosapulla.

Pullakyselyyn vastasi 1 000 vastaajaa Suomessa Synointin internet-paneelin kautta kesä-heinäkuussa. Otos oli demografisesti edustava. Kyselyn tilasi Lantmännen Unibake.