Maku & Aisti

Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: makuaisti@victoriamedia.fi

Maailma juhlii maitoa huomenna

kolme-maitolasia

Kuvaaja: Margit Lindholm/Studio Elido

Huomenna 1.6. on Maailman maitopäivä.  Maito ja Terveys ry järjestää maitopäivän kunniaksi Maitoaamutilaisuuden “Maito 100-vuotiaassa Suomessa”. Maa- ja metsätalousministeri Jari Leppä avaa tilaisuuden. Hän on maidontuottaja Pertunmaalta.

Maito kuuluu suomalaiseen ruokakulttuuriin

– Maito on ollut pitkään kiinteä osa suomalaista ruokakulttuuria ja pitää sitkeästi pintansa edelleen, toteaa ruokakulttuuriasiamies Anni-Mari Syväniemi.

– Sellaisenaan suomalainen maito on suoranainen superfood ja aivan loistava raaka-aine monenlaisiin ruokiin. Syväniemi kertoo Maitoaamussa Maidosta ja maitovalmisteista ruokakulttuurissamme ennen, nyt ja tulevaisuudessa.

Ravitsemusterapeutilta kysytään maidosta

– Suomalaiset ovat tunnetusti maitokansaa, muistuttaa ravitsemusterapeutti Hanna Partanen. Hän puhuu Maitoaamussa aiheesta “Maito ennen ja nyt – yksin ja yhdessä”. Hän kertoo maitovalmisteiden vaikutuksesta suomalaisten ravitsemukseen ennen ja valottaa, millaista maitokeskustelu on vastaanotolla 2000-luvun Suomessa.

– Maito ja maitovalmisteet puhututtavat kansaa nykyisin paljon. Ravitsemusterapeutin vastaanotolla kysytään viikoittain maidottomuuden ruokavalion vaikutuksesta terveyteen. Mitä hyvää maitovalmisteista löytyy ja kenen kannattaa maitovalmisteita vähentää?

Maitoaamussa julkistetaan Maitolähettiläs 2017

Maitoaamu-kutsutilaisuus järjestetään Maailman maitopäivän kunniaksi ravintola Töölönrannassa. Tilaisuudessa kuullaan puheenvuoroja maidosta ja maitovalmisteista sekä julkistetaan, kuka on Maito ja Terveys ry:n Maitolähettiläs 2017.

Tapahtumia ympäri maailman

Maailman maitopäivää juhlistetaan kesän kynnyksellä ympäri maailman. Päivää vietetään muun muassa Zimbabwessa, Nepalissa, Japanissa, Belgiassa, Ranskassa, Saksassa, Irlannissa, Kanadassa, USA:ssa, Chilessä ja meillä Suomessa.

Maitopäivän viettoa koordinoi FAO tänä vuonna 17. kertaa. Päivän vieton tarkoituksena on muistuttaa maidon tärkeästä osasta ihmisten ravitsemusta. Suomessa Maitopäivää vietettiin ensimmäistä kertaa jo vuonna 1936.

#Maitopäivä #WorldMilkDay #Maitolähettiläs

Tapahtumista maailmalla Global Dairy Platformin sivuilla http://www.worldmilkday2017.com/

FAO:n sivuilla on tietoa edellisten vuosien Maailman Maitopäivän vietosta http://www.fao.org/economic/est/est-commodities/dairy/school-milk/15th-world-milk-day/en/

Categories
Juomat Yleisesti