Maku & Aisti

Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: makuaisti@victoriamedia.fi

Semper on kokonaan lopettanut sokerin käytön lastenruoassa

ptotdxftn0hfr7cp9quk

Pohjoismaiden johtava lastenruokien valmistaja Semper on lopettanut viime vuosina vaiheittain lisätyn sokerin käytön tuotteidensa valmistuksessa, ja nyt myös viimeinen tuote – mustikkasose – valmistetaan täysin ilman lisättyä sokeria. Sen lisäksi, ettei Semper hedelmäsoseissa enää käytetä lisättyä sokeria, suuri osa tuotteista on nyt myös vähemmän makeita. Tarkoituksena on tarjota mahdollisimman luonnollista ruokaa ja auttaa siten varmistamaan, etteivät pikkulapset ala tarpeettomasti suosia liian makeita makuja. 

Semper työskentelee jatkuvasti parantaakseen lastenruokien eri ominaisuuksia ja käyttää valmistuksessa mahdollisimman luonnollisia raaka-aineita. Lisätyn sokerin käytön lopettaminen on osa tärkeää tuotekehitystyötä. Toinen esimerkki tästä tuotekehitystyöstä on palmuöljy, jonka käyttö puurojen ja vellien valmistuksessa lopetettiin kokonaan vuonna 2014.

– Tärkein tehtävämme on tarjota lapsille parasta luonnollista ja ravitsevaa ruokaa, joka sisältää aitoja raaka-aineita ja luonnollisia makuja, sanoo Catharina Tennefors Semper Ab:lta. Yksi esimerkki siitä, kuinka saamme ruokaan makua raaka-aineista on Nantes. Se on erityisen maukas porkkanalajike, jota käytämme muutamien ruokiemme valmistuksessa.

Semper valikoimaan kuuluu sekä hedelmää sisältäviä että maustamattomia puuroja ja vellejä, jotta vanhemmat voivat valita omalle lapselleen sopivan tuotteen. Maustamattomaan puuroon voi lisätä makua esimerkiksi lusikallisella hedelmäsosetta, tuoreilla marjoilla tai raastetulla hedelmällä.

Pikkulasten tutustuttaminen kiinteään ruokaan alkaa samanaikaisesti sen kehitysvaiheen kanssa, kun lapsen kiinnostus ja uteliaisuus uutta ruokaa ja makuja sekä koostumuksia kohtaan herää. Tutkimukset* ovat osoittaneet, että lapsi hyväksyy hedelmät ja vihannekset ruoakseen paremmin, kun hän saa tutustua kyseisiin elintarvikkeisiin juuri siinä kehitysvaiheessa kun uteliasuus herää. Tämän vuoksi Semper valikoima sisältääkin eri kehitysvaiheisiin sopivia hedelmä- ja vihannesruokia, jotta vanhemmat voivat tarjota lapselleen niin monta erilaista makua kuin mahdollista. Tämä merkitsee, että lapsi syö suositellun määrän hedelmiä ja vihanneksia myös vanhempana.

Faktaa Semper lastenruoista

Sokeri
Vuodesta 2015 lähtien Semper ei ole lisännyt sokeria yhteenkään ruokaan, hedelmäsoseeseen, velliin tai puuroon.


Säilöntäaineet

Lastenruoka lasipurkissa ei saa lain mukaan sisältää lainkaan säilöntäaineita. Ruoka ei tarvitse säilöntäaineita, kun se pakataan ja suljetaan lasipurkkiin sekä kuumennetaan painekeittimessä.


Väriaineet
Semper ei lisää väriaineita lastenruokiin.


Keinotekoiset aromit
Semper tuotteet sisältävät vain luonnollisia makuaineita. Mikäli ruoka maistuu porkkanalta tai mansikalta, se myös sisältää porkkanaa tai mansikkaa.


Torjunta-aineet ruoassa
Lastenruokia koskeva laki on kaikkein tiukin elintarvikelaki. Sallitut torjunta-ainejäämien pitoisuudet ovat lastenruoissa kaikkein alhaisimmat muihin elintarvikkeisiin verrattuna. Tavallisessa kaupassa myytävän mansikan torjunta-ainejäämien pitoisuus saa olla 1 000 kertaa suurempi kuin lastenruossa. Lastenruoan valmistamiseen tarvittavien tarpeeksi laadukkaiden raaka-aineiden löytäminen onkin vaativaa työtä.

*lähteet:

  • Mennella JA, Trabulsi JC. Complementary foods and flavor experiences: Setting the foundation. Annals of Nutrition and Metabolism 2012; osa 60, numero 2: 40–50.
  • Northstone K, Emmett P, Nethersole F. The effect of age of introduction to lumpy solids on foods eaten and reported feeding difficulties at 6 and 15 months. Journal of Human Nutrition and Dietetics 2001; osa 14: 43–54.

Maustetut ja kuivapaahdetut maapähkinät yhteisiin naposteluhetkiin

xumtsmeuzawtlj0jxcj3

Maustettujen napostelupähkinöiden kulutus on reilussa kasvussa. Niitä nautitaan yhdessä ystävien ja perheen kanssa. Nutisalin maustetuista jumbokokoisista maapähkinöistä on tarjolla kolme herkullista makua:

Nutisal Dry Roasted Mild Chili: miedolla chilillä maustettu

Nutisal Dry Roasted SourCream&Onion: raikas kermaviilin ja sipulin yhdistelmä

Nutisal Dry Roasted Sweet Honey: makean hunajainen maustekuorrutus

”Kuivapaahto-menetelmän ansiosta Nutisal-pähkinöissä korostuu pähkinän aito maku. Hyvä maku ja korkea laatu ovat menestyksemme kulmakiviä”, kertoo Cloettan tuoteryhmäpäällikkö Alexandra Rehnberg.

Nutisal-pähkinöiden salaisuus on ainutlaatuinen, vuosisatoja vanha kuivapaahto-menetelmä. Siinä pähkinät paahdetaan avotulella ilman öljyä. Kuivapaahto takaa pähkinöiden herkullisen ominaismaun ja rapean suutuntuman.

Uutuudet on pakattu uudelleensuljettaviin 200 g:n pusseihin.

Cloetta osti ruotsalaisen Alrifai Nutisal AB:n tammikuussa 2014. Kaikki tuotteissa käytetyt pähkinät paahdetaan, maustetaan, kuorrutetaan ja pakataan omalla tehtaalla Helsingborgissa.

Pirkka-sarjaan tummapaahtoinen Reilun kaupan kahvi

a53fb814-0c38-437c-965d-a4f6f67e3b14

Suomalaiset juovat maailmassa eniten kahvia, nykyään meille maistuu myös entistä tummempi kahvi. Edullisemmalle tummapaahtoiselle kahville, jonka alkuperä on tiedossa, on kaupan hyllyllä vielä tilaa. Pirkka-sarjasta saa nyt myös tummapaahtoista Reilun kaupan kahvia.

K-ruokakaupat haluavat vastata asiakkaiden kasvavaan tarpeeseen saada tietoa tuotteiden taustoista. Reilu kauppa on yksi keino kuluttajalle varmistua siitä, että kehitysmaissa tuotettu tuote on viljelty ihmisten ja ympäristön kannalta kestävällä tavalla.

– Tummapaahtoinen kahvi on kasvattanut suosiotaan K-ruokakaupoissa. Tästä syystä valikoimaan tuotiin nyt vaalean kahvin rinnalle uusi tummapaahtoinen Pirkka Reilun kaupan kahvi. Pirkka Reilun kaupan kahvien pavut tuotetaan Hondurasissa pienillä perhetiloilla, kertoo tavarakaupan johtaja Ari Akseli Keskon päivittäistavarakaupasta.

Reilu kaupan etuja ovat oikeudenmukainen kaupankäynti, ja mahdollisuus kehittää tuotantoa ja yhteisöä kestävästi.

– Reilussa kaupassa molemmat osapuolet hyötyvät, viljelijä saa reilun kaupan lisää, ja ostaja saa huippulaatuisen tuotteen, joka on tuotettu lisäksi eettisesti kestävin menetelmin, kertoo Akseli.

Reilun kaupan ja Keskon yhteistyö käynnistyi jo vuonna 1999. Vuonna 2014 Keskon päivittäistavarakaupan valikoimissa oli yli 230 Reilun kaupan tuotetta, joista Pirkka-tuotteita yli 30. Reilun kaupan tilastojen mukaan Keskon päivittäistavarakaupalla oli 38 maassa yhteensä 146 Reilun kaupan tavarantoimittajaa. K-ruokakauppojen myymistä tuotteista kertyi sosiaalisiin kehityshankkeisiin tarkoitettua Reilun kaupan lisää yli 360 000 euroa.

Kaikki Pirkka-sarjaan tulevat uudet kuumat juomat eli kahvit, teet ja kaakaot sertifioidaan joko Reilun kaupan tai UTZ-sertifikaatilla aina, kun se on mahdollista ja järkevää. Kaikki Pirkka- ja K-Menu -kahvit ovat sertifioituja.

– Kesko on edelläkävijä vastuullisten tuotteiden ostajana. Tavoitteenamme on, että K-ruokakaupoissa on markkinoiden laajin vastuullisuusmerkittyjen tuotteiden valikoima, toteaa Akseli.

Kotoisaa kurkkusalaattia Felixiltä

print_K2zCnk4Klp

Voiko teollinen olla kuin kotona tehtyä? Näin uskomme me Felixillä ja pakkasimme Koti-sarjaan kurkkusalaatin, jossa ei ole säilöntäaineita ja kaikki mausteet sellaisina kuin luontoäiti ne tarkoitti.

Koti-kurkkusalaattissa, kuten myös muissa Koti-sarjan tuotteissa, on nyt suuren suosion saavuttanut Helppo Avata -kansi. Kannesta tulee edelleen kiittävää palautetta kuluttajilta, jotka ovat vihdoin voineet siirtää työkalut keittiöstä sinne, minne ne kuuluvat, eli työkalupakkiin.

Koti-kurkkusalaattia alkaa saada kaupoista 1.11.2015. Pakkauskoko on 380 g. Muita Felixin Koti-sarjaan kuuluvia tuotteita ovat viipalekurkku 215 g, kokonainen kurkku 360 g ja viipalepunajuuri 280 g.

Suomalaiset syövät entistä enemmän välipaloja – terveellisemmille välipaloille on tarvetta

eloveena

Perinteisestä ateriasyömisestä on tullut yhä useammille arjen luksusta, sillä siihen on aiempaa vähemmän aikaa tai mahdollisuuksia. Siksi terveellisempien välipalojen kysyntä on reippaassa kasvussa. Raisio panostaa erityisesti Elovena- ja Provena-välipalojen kehitykseen.

Raision teettämän Välipalat ja keksit -tutkimuksen* mukaan välipaloja syödään, koska ne siirtävät nälkää, korvaavat aterioita tai auttavat akuuttiin energian tarpeeseen.

– Ruokailuajat eivät rytmitä päivää samalla tavalla kuin ennen. Suomalaiset saavat jopa 40 prosenttia päivittäisestä energiastaan välipaloista, joten välipalojen ravintoarvolla on iso merkitys. Tarve terveellisemmille ja hyvänmakuisille välipaloille on suuri, jotta välipalasyöminen sopisi terveellisiin elintapoihin, Raision välipalat-liiketoiminnan strategiasta ja brändeistä vastaava johtaja Mika Kukkurainen kertoo.

Ihannevälipala on terveellinen ja maistuu hyvälle

Raision tutkimuksessa kävi ilmi, että suomalaisten ihannevälipala on terveellinen, ravitseva, sopivasti täyttävä, helppokäyttöinen ja maukas.

– Välipalaa syödään, jotta siitä saataisiin energiaa ja virkistystä. Siksi välipalaa valitessa kannattaa keskittyä energian laatuun ja välipalojen monipuolisuuteen kalorien laskemisen sijaan, Kukkurainen sanoo.

– Liian pitkä ateriaväli johtaa usein turhaan naposteluun. Terveellisemmällä välipalalla ruokamäärät ja -laatu pysyvät hallinnassa ja vireystila säilyy hyvänä. Esimerkiksi uusi kuivatuista hedelmistä ja kaurasta tehty Elovena Hedelmäinen Välipalapatukka on kätevä välipala, kun haluaa energiaa nopeasti ja helposti, Kukkurainen toteaa.

Kaura sopii hyvin välipaloihin

Kaura on ravintoarvoltaan monipuolinen vilja. Se sisältää tasapainoisessa suhteessa hiilihydraatteja, proteiinia ja rasvaa. Kauran kuidusta iso osa on liukenevaa kuitua eli beetaglukaania, joka hellii vatsaa ja auttaa hallitsemaan kolesteroliarvoja. Kuitu tasaa myös verensokerin vaihtelua ja pitää nälän loitolla pidempään. Kaura sopii myös gluteenittomaan ruokavalioon, jos se on tuotettu erillään muista viljoista eli se on niin sanottua puhdasta kauraa.

– Kauraa on helppo käyttää monipuolisesti välipaloissa ja sen maku on sopivan lempeä. Esimerkiksi annospakatut kaurapuurot ovat hyviä välipaloja, sillä ne valmistetaan vain kuumaa vettä lisäämällä. Annospakatuista Elovena- ja Provena-pikapuuroista jo 22 prosenttia syödään välipaloina, Kukkurainen kertoo.

Raision kehittämät Elovena- ja Provena-välipalakeksit ovat kasvattaneet suosiotaan tasaisesti. Suomessa myytävistä kekseistä nykyään jo kolmasosa ostetaan välipalaksi, vaikka keksit on ennen koettu epäterveellisiksi herkuiksi.

Raision uutuudet

Elovena Hedelmäinen Välipalapatukka

  • Makuvaihtoehtoina Mansikka-vadelma ja Kaakao
  • Sisältää vain luonnollisia raaka-aineita, kuten kuivattuja hedelmiä ja kauraa
  • Lisäaineeton
  • Ei lisättyä sokeria
  • Hinta noin 1,29 euroa, pakkauskoko 35 g
  • Kaupoissa 1.11.2015 alkaen

Elovena Puurokuppi

  • Makuvaihtoehtoina Rouhea Pähkinä ja Vaahterasiirappi
  • Sisältää täysjyväkaurahiutaleita ja ruisleseitä
  • Täyteläisen makuinen ja ravitseva
  • Helppo valmistaa: kuppiin kaadetaan kuuma vesi, sekoitetaan ja syödään pakkauksen mukana tulevalla puulusikalla.
  • Muita annospikapuuroja isompi koko tekee annoksesta täyttävämmän aterian
  • Hinta noin 2 euroa, pakkauskoko 60 g
  • Kaupoissa 1.11.2015 alkaen

Provena-viipaleleivät

  • Makuvaihtoehtoina Kauraleipä ja Tumma Kauraleipä
  • Hyvää sellaisenaan, sopii hyvin paahdettavaksi
  • Myydään pakasteesta, valmis nautittavaksi heti sulattamisen jälkeen
  • Runsaasti kauraa ja kuitua
  • Hinta noin 3,69 euroa, pakkauskoko 450 g
  • Kaupoissa 1.9.2015 alkaen

*Family Insight Oy | Kvalitatiivinen tutkimus: Välipalat ja keksit 1/2015

Ekströmsin syysuutuudet: Puolukkasurvosta, pullohilloa ja -marmeladia

print_K6stVY4QzS

Jos kuulut niihin, joiden mielestä kaupan puolukkahillot ovat aivan liian makeita, on Ekströmsin uusi puolukkasurvos juuri sinua varten. Uuden puolukkasurvoksen marjapitoisuus on nimittäin markkinoiden korkeimpia. Puolukkasurvos tulee uutuutena Ekströmsin vanhan ajan sarjaan, johon entuudestaan kuuluvat mansikka-, vadelma- ja kuningatarhillot.

Ekströmsin uudet pullohillot ovat puolestaan omiaan niille, jotka kaipaavat hilloltaan helppoa käsiteltävyyttä ja käytön hygieenisyyttä: tätä hilloa ei tule vahingossa otettua likaisella lusikalla. Pullossa saa puolukkahilloa – sitä makeampaa – ja paahtoleivän kanssa mitä parhainta appelsiinimarmeladia. Hyvästi tahmeat sormet aamiaispöydässä!

Uutuudet ovat kaupoissa 1.11.2015 alkaen:

Ekströms Vanhan ajan Puolukkasurvos, 410 g.
Ekströms Appelsiinimarmeladi pullossa, 435 g.
Ekströms Puolukkahillo pullossa, 420 g.

MAGGI lanseeraa nestemäiset luomufondit

oigytw68cjls8tep8spf

MAGGI tuo marraskuussa Suomen markkinoille nestemäiset MAGGI Organic Fond -luomufondit. Niistä on saatavana kolme täyteläistä makua: liha, kana ja kasvis. Luomuraaka-aineita sisältävät uutuudet saavat makunsa lihaliemestä ja kasviksista. Lisäksi tuotteet ovat gluteenittomia ja laktoosittomia.

MAGGI Organic Fond -luomufondeja käyttämällä ruoan maustaminen onnistuu vaivattomasti. Herkullisten kastikkeiden, kotoisten keittojen ja maistuvien marinadien valmistaminen on nyt entistä helpompaa.

”Nestemäisiä fondeja käytetään entistä enemmän vahvistamaan keittojen, kastikkeiden, patojen ja marinadien makua myös kotikeittiössä. Lisäksi luomutuotteiden kysyntä on koko ajan kasvussa. Uudet MAGGI-luomufondimme onkin kehitetty erityisesti pohjoismaisia kuluttajia varten”, tuoteryhmäpäällikkö Outi-Leena Pesonen kertoo.

MAGGI Organic Fond -tuotteilla on EU:n virallinen luomutunnus. Tuotteet ovat sekä gluteenittomia että laktoosittomia eikä niissä ole yleisimpiä allergisoivia aineita.

”Olemme iloisia voidessamme tarjota apua arkikokkailuun myös niille kuluttajille, joille laktoosi tai gluteeni eivät sovi. Luomufondeillamme saa helposti hyvää makua, kun ruokaa on valmistettava kiireessä, mutta ruoan mausta ei haluta tinkiä”, Pesonen lisää.

MAGGI Organic Fond -tuotteiden maku syntyy luomuraaka-aineista. Liha- ja kanafondit sisältävät 67 % lihalientä ja kasvisfondi 33 % kasviksia. Käyttövalmiin liemen suolapitoisuus on 0,7–0,8 %.

Kotikokkaajia ilahduttaa myös tuotteiden riittoisuus. Ohjeen mukaan annosteltuna 200 ml kokoisesta pullollisesta saa 6,5 litraa valmista lientä.

Ilmastonmuutos tekee kahvista luksustuotteen

165d79cc-a52b-413e-b99d-ddfcd38d0c03

Kahvinviljelijä Sergio Cruz nicaragualaisen Reilun kaupan kahviosuuskunnan taimitarhalla. Sienitaudin tuhoamien kahvipensaiden tilalle kasvatetaan uusia taimia. Kuva: Sean Hawkey

Reilun kaupan viikolla (19.-25.10.) järjestetään satoja Reiluja kahvitaukoja

Suomalaisten suosikkijuomaa ei voi enää kauan pitää itsestäänselvyytenä. Paitsi että kahvinviljely on raskasta työtä, josta saa niin huonon korvauksen, etteivät kahvinviljelijöiden lapset halua jatkaa vanhempiensa ammatissa, ilmastonmuutos vaikeuttaa työtä entisestään. Lämpenevä ilma tuntuu kahvisatojen määrissä ja laadussa jo nyt, mutta ennusteet seuraaville vuosikymmenille povaavat kahvinviljelijöille entistä karumpia aikoja – ja kuluttajille entistä korkeampia hintoja.

75 % maailman kahvista on arabica-pavuista valmistettua. Arabica-kahvipensaat ovat erityisen herkkiä lämpötilanvaihtelulle. Esimerkiksi Itä-Afrikassa arabican viljely on jo nyt vähentynyt merkittävästi.

– Myös Latinalaisessa Amerikassa monet kahvinviljelijät ovat jo siirtyneet muiden kasvien viljelemiseen, koska kahvinviljely ei ole heille enää kannattavaa, kertoo Xiomara J. Paredes, joka työskentelee Latinalaisen Amerikan Reilun kaupan tuottajien verkoston toiminnanjohtajana.

Monissa Latinalaisen Amerikan maissa kahviviljelmiä on siirretty ylemmäs vuorenrinteille, sillä alhaalla on liian lämmintä. Ilmastonmuutoksen takia joissakin maissa kahvinviljely tulee vähenemään jopa neljänneksellä vuoteen 2015 mennessä. Tiedot käyvät ilmi tänä vuonna julkaistusta maailmanlaajuisesta maataloustutkimuksesta.*

Ilmastonmuutoksesta kärsivät kahvin laatu ja määrä – ja viljelijät

Ilmaston lämpeneminen vaikeuttaa kahvinviljelyä lukuisin tavoin. Lämpimämpi ilma saa kahvimarjat kypsymään entistä nopeammin, joten kahvin laatu kärsii. Sato voi jäädä vähäiseksi, jos ilma on lämmin ja sademäärä vähäinen juuri kahvipensaiden kukinta-aikaan tai marjojen kypsymisaikaan. Entistä lämpimämpi ilmasto edistää kasveja tuhoavien hyönteisten lisääntymistä ja kasvitautien leviämistä. Kahvipensaita tuhoava sienitauti kahviruoste leviää erityisesti ilmankosteuden lisääntyessä. Kahviruoste tuhoaa kahvipensaiden lehtiä.

Suurin osa kahvipensaista selviää tällä hetkellä pelkällä sadevedellä, mutta mitä lämpimämmäksi ilmasto muuttuu, sitä enemmän pensaat vaativat myös ylimääräistä kastelua. Suurin osa maailman kahvista tulee vuoristoisilta alueilta pienviljelijöiden tiloilta eikä pienviljelijöillä ole taloudellisia resursseja kastelujärjestelmien rakentamiseen.

Koulutusta ilmastonmuutoksen hillitsemisestä ja siihen sopeutumisesta

– Varsinkin Keski-Amerikassa Reilun kaupan kahviosuuskunnissa tehdään jo aktiivisesti työtä sen eteen, ettei ilmastonmuutos veisi viljelijöiltä elinkeinoa. Vanhoja kahvipensaita on korvattu uusilla ja lajikkeissa on siirrytty vastustuskykyisempiin. Lisäksi viljelijöille on järjestetty koulutusta mm. luomutuotannossa sallittujen kasvinsuojeluaineiden käytöstä ja maaperän oikeanlaisesta ravitsemisesta, jotta kahvipensaiden vastustus- ja elpymiskyky kasvaisivat, kertoo Reilu kauppa ry:n toiminnanjohtaja Janne Sivonen.

Maailman 25 miljoonasta kahvin pienviljelijästä 730 000 on mukana Reilussa kaupassa. He saavat myymästään kahvista vähintään Reilun kaupan takuuhintaa, mutta jos kahvin maailmanmarkkinahinta on korkeampi, heille maksetaan sitä. Takuuhinta on minimihinta. Sen lisäksi viljelijäyhteisöille maksetaan Reilun kaupan lisää, jonka käytöstä he päättävät itse. Lisäksi Reilun kaupan viljelijöille järjestetään koulutusta, josta on heille hyötyä sekä kaupankäynnissä että viljelyssä ja he sitoutuvat noudattamaan Reilun kaupan sääntöjä, joihin kuuluu mm. tiukat ympäristökriteerit ja lapsityövoiman hyväksikäytön kielto.

– Meillä Latinalaisessa Amerikassa Reilun kaupan kahvinviljelijöitä varten on palkattu omia maatalousneuvonantajia, jotka auttavat ja kouluttavat viljelijöitä mm. lannoitteiden käytössä ja kahviruosteen välttämisessä, Paredes kertoo.

Reiluja kahvitaukoja järjestetään taas joka puolella Suomea

19.-25. lokakuuta vietettävällä Reilun kaupan viikolla juodaan tänäkin vuonna satoja tuhansia kupillisia Reilun kaupan kahvia. Lukuisat työpaikat, kahvilat, ravintolat, hotellit, seurakunnat, harrastusryhmät ja kaveriporukat järjestävät Reiluja kahvitaukoja ja osallistuvat samalla Reilu kauppa ry:n kahvitaukokilpailuun.

Reilu kahvitauko tarkoittaa kaikessa yksinkertaisuudessaan sitä, että joku kahvitteluporukka juo Reilun kaupan kahvia, ilmoittaa juomiensa kupillisten määrän Reilun kaupan kahvikuppilaskuriin (reilukahvitauko.fi) ja Reilu kauppa ry laskee, kuinka monta kahvin pienviljelijää suomalaiset työllistävät juomillaan kupillisilla. Viime vuonna Reiluilla kahvitauoilla juotiin yhteensä 215 812 kupillista Reilun kaupan kahvia ja työllistettiin 150 kahvinviljelijäperhettä viikoksi.

Latinalaisen Amerikan Reilun kaupan tuottajien verkoston toiminnanjohtajana Xiomara J. Paredes vierailee Suomessa Reilun kaupan viikon vieraana 19.-23. lokakuuta. Paredes on puhujavieraana mm. FIBSin järjestämässä ”17 näkökulmaa parempaan liiketoimintaan” -aamiaisseminaarissa 21. lokakuuta.

 

* International Center for Tropical Agriculture: Projected Shifts in Coffea arabica Suitability among Major Global Producing Regions Due to Climate Change

Viini, ruoka ja hyvä elämä on herkuttelijan keidas

076b48b2-641a-4df9-b8e5-8c86e12dd95a-main_image

Viini, ruoka ja hyvä elämässä esitellään yli 500 viiniä maahantuojien valikoimista. Kuva: Viinilehti

Yli 500 viiniä maisteltavaksi, herkkuja Suomesta ja ulkomailta sekä luentoja, tastingeja, keittokirjailijoita ja kakunkoristelukursseja – tätä tarjoaa herkkusuiden ja viininharrastajien Viini, ruoka ja hyvä elämä Messukeskuksessa 22.–25.10. Messuilla kisataan myös ensimmäiset kakunkoristelun SM-kilpailut. Tastingeissa tutustutaan huippuviinimaiden ja -alueiden uutuuksiin ja maistellaan Vuoden viini -kilpailun finalistiviinejä.

Tapahtuman viinialueella on tänä vuonna esittelyssä yli 500 eri viiniä suoraan maahantuojilta. Viinit on esitelty mobiilioppaassa, josta omat suosikkinsa voi tallentaa tapahtuman aikana. Mukana ovat suuret maahantuojat, kuten Pernod Ricard ja Norex Spirits mutta myös pienempiä yrityksiä, joiden viinejä ei vielä löydy Suomen markkinoilta. Lisäksi uutena tulokkaana messuilta löytyy virolainen käsityöoluita valmistava Moe Õllevabrik Oü.

Herkkusuut suuntaavat tapahtuman ruokakojujen ääreen. Mielenkiintoisia tuotteita löytyy muun muassa Ranskan, Espanjan, Viron, Italian, Unkarin ja Kreikan omilta yhteisosastoilta, joissa maiden ruokakulttuuria esitellään monipuolisesti. Uutuuselintarvikkeita esittelevät myös suomalaiset pienyritykset.

Huippuasiantuntijoiden ja viinintekijöiden tastingeja ja kakunkoristelukursseja

Viinitastingit opastavat kokemattomatkin viinimaailmaan. Omia tai tulevia suosikkiviinejä voi poimia Uuden-Seelannin, Chilen, Etelä-Afrikan, Argentiinan ja Rhônen tai Riojan alueen viinejä esittelevistä tastingeista. Uuden-Seelannin viinien tastingin pitää Mud House -viinitalon pääviinintekijä Ben Clover ja Argentiinan ja Etelä-Afrikan reilun kaupan viinien saloihin johdattelee sommelier Antti Uusitalo. Italialaisista viineistä pitävän ehdoton tasting on Antinorin viinitilan tasting, jonka pitää Allegra Antinori.

Viinilehden Antti Rinta-Huumon ja Juha Berglundin johdolla tutustutaan Vuoden viini -kilpailun finalistiviineihin. Lasin vaikutusta viininautintoon analysoidaan Riedel Master Class -tastingissa. Viinitastingien lisäksi mukaan mahtuu myös erikoisolut-tasting sekä lakritsia ja viiniä yhdistävä tasting.

Messuilla selviää Suomen ensimmäinen Kakunkoristelun SM -kilpailun voittaja, kun sunnuntaina kilpaillaan finaali. Kakkuteemaan liittyen messuilla voi osallistua suosittujen kakkubloggaajien pitämille kakunkoristelukursseille, joissa opiskellaan muun muassa sokerimassatekniikkaa.

Viini, ruoka ja hyvä elämä on Suomen suurin ruoka-, viini ja ruokakulttuuritapahtuma ja järjestetään samaan aikaan Helsingin Kirjamessujen kanssa Messukeskuksessa Helsingissä. Avoinna to 22.10. klo 10–18 pe 23.10. klo 10–20 la–su 24.–25.10. klo 10–18. Viinialueen sisäänpääsy 18-vuotiaille. Alaikäiset pääsevät viinialueelle vain huoltajan seurassa. Tapahtuman järjestävät Viinilehti Oy ja Messukeskus. www.viiniruoka.fi |www.viinilehti.fi/vrhe | #viiniruoka

Arkiruoanlaittoon väriä ja makua uusin Santa Maria -luomumaustein

santamaria_americancajunsantamaria_ethiopianberberesantamaria_moroccanraselhanout

Santa Marian Extra Fine Selection (EFS) on maustesarja, jossa panostetaan mausteiden tuoreuteen, luonnollisuuteen ja puhtauteen. Tuoteuudistuksen myötä valikoimaa kasvatetaan sekä luomumausteilla että etnisillä uutuuksilla.

– Kuluttajat ovat entistä kiinnostuneempia raaka-aineiden alkuperästä ja erilaisista mauista. He etsivät inspiraatiota piristyttämään myös arkiruoanlaittoa. Uusilla ja erilaisilla mausteilla pääsee helposti matkalle trendikkäiden ruokien alkulähteille, kertoo Suomen Santa Marian markkinointipäällikkö Maria Orassaari.

Santa Maria haluaa madaltaa kynnystä kokeilla uusia mausteita. Kotikokkien iloksi makumatkoille pääsee helposti – uudet mausteseokset Ethiopian Berbere, Moroccan Ras El Hanout, American Cajun, Thai Green Curry ja Jamaican Jerk antavat ruokiin uusia vivahteita. Uudistusten myötä mausteet ovat vähäsuolaisempia, ja kaikki maustesarjan pakkaukset on myös päivitetty uuteen designiin.

– Näemme kysynnän kasvaneen luomumausteita kohtaan, ja tavoitteenamme onkin triplata luomuvalikoimamme vuoteen 2020 mennessä. Panostamme myös siihen, että löydämme toimittajia, jotka täyttävät sekä luomu- että Reilun kaupan vaatimukset, kertoo Orassaari.

Santa Marian Extra Fine Selection -sarjaan kuuluvat muun muassa mausteseokset, maustemyllyt, luomumausteet, täyttöpussit ja kokonaiset kuivatut chilit. Osa luomutuotteista on Reilu kauppa -sertifioituja.

ac46c7c24f4ef925a31a7bfd9d49cf09

Etiopialainen broileri lime- ja persiljakuskusilla (4 annosta)

Broilerin rintafilee
2 rkl Santa Maria Ethiopian Berbere -mausteseosta
1 tl Santa Maria Rock Salt -suolaa
3 rkl rapsiöljyä
4 broilerin rintafileetä

Valkosipulikastike
1 valkosipulinkynsi, puristettuna
2 dl jogurttia, 10 % rasvaa
1 mm Santa Maria Rock Salt -suolaa
1/2 tl Santa Maria Tellicherry Black Pepper -mustapippuria

Kuskus
4 annosta kuskusia
3 rkl limemehua
2 rkl oliiviöljyä
150 g haricot-papuja
100 g tuoretta persiljaa, hienonnettuna
1 granaattiomena
1 fetajuusto, murennettuna

Kuumenna uuni 180 asteeseen. Sekoita Ethiopian Berbere -mausteseos, suola ja öljy marinadiksi. Laita broilerin rintafileet vuokaan ja kaada marinadi päälle. Käännä fileitä marinadissa, jotta ne peittyvät kauttaaltaan. Anna marinoitua 30 minuuttia huoneenlämmössä. Ota broilerifileet marinadista. Paista fileet keskilämmöllä pannulla, kunnes ne ovat kullanruskeita. Kypsennä sen jälkeen fileet uunissa, kunnes niiden sisälämpötila on 65°C. Sekoita jogurtti, valkosipuli, suola ja pippuri kastikkeeksi. Valmista kuskus pakkauksessa olevien ohjeiden mukaan. Lisää sen jälkeen oliiviöljy ja limemehu ja mausta suolalla. Keitä haricot-pavut suolatussa vedessä 5 minuuttia, valuta ja leikkaa pavut puoliksi. Lisää persilja ja haricot-pavut haalean kuskusin joukkoon. Asettele tarjoiluastiaan. Viimeistele granaattiomenan siemenillä ja murusta päälle fetajuustoa. Viipaloi broilerifileet ja aseta tarjolle.

Tietoa Santa Maria Extra Fine Selection -mausteista

Extra Fine Selection -mausteet, joissa Reilu kauppa -sertifiointi ja luomumerkintä: Jauhettu kaneli, jauhettu inkivääri, jauhettu kardemumma, jauhettu valkopippuri, kokonainen mustapippuri, jauhettu mustapippuri ja kurkuma.

Extra Fine Selection -mausteet, joissa luomumerkintä: basilika, oregano, sitruunapippuri, rosmariini, paprika, timjami, valkosipulijauhe, chilihiutale, curry ja grillausmauste.

Extra Fine Selection -mausteseokset: American Cajun, Ethiopian Berbere, Indian Garam Masala, Indian Mango Curry, Indian Tandoori, Italian Basilico, Jamaican Jerk, Japanese Wasabi & Sesame, Maroccan Ras El Hanout, Japanese Umami, Peruvian Chili & Lime, Thai Green Curry, Thai Red Curry ja Japanese Teriyaki.