Maku & Aisti

Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: makuaisti@victoriamedia.fi

Herkutellaan perunalla

potato

Peruna on Suomessa perusruokaa ja tuoreen lähiruoan ykköstuote. Peruna muuntuu keittiössä tilanteen mukaan. Siitä saa arkista tai luksusta, tuttua tai yllättävää, suomalaista tai eksoottista ruokaa. Perunaan ei voi kyllästyä.

Hienoimmankin ravintolan laadun mittarina pidetään perunan laatua maukkaan leivän ohella. Innokkaimmat perunan ystävät maistelevat eri perunalajikkeita ja vertailevat niitä kuin viinejä.  Keittiöammattilaiset miettivät eri perunalajikkeille juuri niitä kaikkein parhaita käyttötapoja ja makupareja.

Perunan väritunnisteet kaupassa tiedetään ja perunaa osataan jo valita käyttötarkoituksen mukaan. Vihreän tunnisteen peruna pysyy kypsänäkin hyvin koossa keitoissa, kiusauksissa ja salaateissa. Keltaisella merkityt perunat sopivat keitinperunoiksi ja vähän kaikkiin tarkoituksiin. Punainen koodi kuuluu jauhoisille, helposti soseutuville perunoille: muusiin, uuniperunoiksi ja leivontaan.

Lajikkeita vaihdellaan

Uusia perunalajikkeita jalostetaan nykyään käyttötarkoituksen, maun, satoisuuden ja viljelykestävyyden vuoksi. Perunanviljelijä vaihtaa tutusta lajikkeesta toiseen, jos jonkin lajikkeen viljelykestävyys ajan myötä heikkenee ja kun saadaan uusia, aiempaa parempia lajikkeita. Kuluttaja ei välttämättä näin ollen aina löydä kaupasta juuri hänelle tutuksi tullutta lajiketta.

Hyviä yleisperunoita ovat mm. Melody, Gala, Marabel ja Lady Felicia, jotka korvaavat poistuvaa, aiempaa suosikkilajiketta Van Goghia. Jauhoisia lajikkeita on tarjolla vähemmän. Soseperunana viljellään nykyään esimerkiksi Afra- ja Fontane-lajikkeita tutun Rosamundan lisäksi, joka tietysti tunnetaan paremmin uuniperunana. Kiinteitä, keittoihin ja salaatteihin soveltuvia lajikkeita on saatavana runsaasti. Esimerkiksi Nicola, Annabelle, Musica, Colomba ja Belana ovat kiinteitä perunoita.

Perunatilalla tapahtuu

Ruokaperunatilat pakkaavat ja toimittavat tilausten mukaan perunaa varastoistaan. Merkittävä osuus perunasta tarjotaan nykyään henkilöstöravintoloissa ja kouluruokailussa, ja nämä perunat ammattilaiset hankkivat useimmiten perunakuorimoista valmiiksi kuorittuina. Myös erilaisten perunajalosteiden käyttö lisääntyy sekä ammatti- että kotikeittiöissä, koska niiden avulla ruoanvalmistus nopeutuu ja helpottuu.

Tällä hetkellä perunatiloilla eri puolilla Suomea lajitellaan jo ensi kesän siemenperunoita. Siemenperunoiden idätys vie noin kuukauden verran. Varhaisperunat idätetään tavallisesti maalis- ja muut perunat huhtikuussa.

Vuonna 2015 Suomessa viljeltiin perunaa noin 22 000 hehtaaria. Tästä ruokaperunaa on 10 000, ruokateollisuusperunaa 3 150, tärkkelysperunaa 6 300, varhaisperunaa 780 ja sertifioitua siemenperunaa 1 100 hehtaaria.

Ekologista ruokaa

Peruna pystyy muuntamaan auringon valon ja energian sekä maan ravinteet ja veden tehokkaasti terveelliseksi ravinnoksi. Maailmanlaajuisesti tarvitaan väestön kasvaessa kasveja, joilla pystytään ruokkimaan pieneltä pinta-alalta mahdollisimman monta ihmistä. Yhden ihmisen vuosittainen perunamäärä pystytään tuottamaan 20 – 30 metrin perunapenkissä. Perunan vesi- ja hiilijalanjälki ovat mitättömän pieni, selvästi vähäisemmät kuin riisillä. Perunan suurin ”ympäristötaakka” aiheutuu kypsennyksestä. Perunan keittäminen sähköliedellä jättää huomattavasti suuremman hiilijalanjäljen kuin sen koko tuotantoketju.

Ruokaohjeet:

Alsacen liha-perunapata
http://www.kasvikset.fi/keittokirja/paaraaka-aineittain/peruna-muut-tarkkelyskasvit/recipe/876-alsacen-lanttu-possupata

Yrttikalaa peruna-sienipedillä
http://www.kasvikset.fi/keittokirja/paaraaka-aineittain/peruna-muut-tarkkelyskasvit/recipe/1110-yrttikalaa-peruna-sienipedilla

Peruna-kikhernecurry
http://www.kasvikset.fi/keittokirja/paaraaka-aineittain/peruna-muut-tarkkelyskasvit/recipe/196-peruna-kikhernecurry

Pohjolan Peruna Oy Anuga-messuilla

puikula-maalaisranskalainen

Pohjolan Peruna Oy on mukana Anuga-messuilla 10.-14.lokakuuta 2015 Kölnissä (Saksa). Meidät löytää Food from Finland-yhteisosastolta (Halli 10.2 osasto I-051g/I-059g).

Esittelemme osastollamme Lapin puikula-perunalajikkeesta valmistettuja Lapland Fries-maalaisranskanperunoita. Lapin puikula-perunat ovat ihanteellisia ranskanperunoiden valmistukseen runsaan makunsa ja korkean tärkkelyspitoisuutensa vuoksi. Tuote on ”fine dining”-tuote, jota ei ole tarkoitus valmistaa suuria määriä vaan haluamme tarjota tuotetta juuri niille ravintoloille, jotka tällaista uniikkia tuotetta etsivät. Lapissa on vain muutama Lapin puikula-lajiketta viljelevä perunanviljelijä ja sen vuoksi, sekä pohjoiset kasvuolosuhteet huomioon ottaen, perunan saatavuus on rajallista.

Perunatuotteemme ovat 100% kotimaista perunaa ja työtä. Kaikki tuotteet ovat gluteenittomia ja suurin osa myös laktoosittomia, joten ne sopivat myös erikoisruokavaliota noudattaville.

Kannamme vastuumme tuotteistamme alusta loppuun, toisin sanoen pellolta pöytään. Pohjolan Peruna Oy käyttää tuotannossaan bioenergiaa, joka tuotetaan omassa energialaitoksessa Vihannissa. Yritykselle on myönnetty ISO 14001-ympäristösertifikaatti ja Pohjolan Peruna Oy noudattaa kaikessa toiminnassaan kestävän kehityksen periaatteita. Jatkuva valvonta takaa ensiluokkaisen laadun ja jäljitettävyyden tuotteille.

Tervetuloa tutustumaan Pohjolan Peruna Oy:n http://www.pohjolanperuna.fi/fi/Pohjolanperuna/Yritysesittely

Meidät löydät myös Facebookista https://www.facebook.com/PohjolanPeruna

Tuore lankkuperuna -herkullinen uutuus Mestari-tuotevalikoimaan

mestari-tuore-maalaislankkuperuna-3x3-kg-2_aromi130115

Tuore lankkuperuna on herkullinen uutuus sekä taloudellinen ja nopea vaihtoehto HoReCa-käyttöön.

Pohjolan Peruna Oy laajensi Mestari-perunatuotevalikoimaansa kuorellisella tuoreella lankkuperunalla. Uutuus täydentää Mestari-sarjan tuoreranskanperunoiden valikoimaa, johon kuuluvat myös poimutetut ranskanperunat. Tuoreet lankku- ja ranskanperunat on esikypsennetty kasviöljyssä. Sen jälkeen ne pakataan suojakaasuun ja säilytetään viileässä. Tuore maalaislankkuperuna on taloudellinen ja nopea vaihtoehto ravintolakäyttöön. Tuotetta ei tarvitse sulattaa, mikä nopeuttaa valmistusta. Rapeat ja herkulliset perunat kypsyvät frittikeittimessä vain noin 1,5 minuutissa. Perunan tuoreuden ansiosta keittimen öljyyn ei kypsennysvaiheessa pääse sekoittumaan sulattamisesta syntyvää kondensiovettä, minkä vuoksi öljy säilyy parempana pidempään ja sitä kuluu vähemmän.

Rapea ja herkullinen Mestari-tuoreuutuus on tilattavissa lähes kaikista Suomen tukuista.
Mestari tuore maalaislankkuperunan GTIN-koodi on 6430028239023/pss.