Maku & Aisti

Kerttu Vali, Pajamäenkatu 14, 48600 Kotka email: makuaisti@victoriamedia.fi

Rotukarja-lihasta tunnettu Tamminen täyttää 20 vuotta

Leikkuulauta

Perheyritys vaalii lihan leikkaamisen perinnettä pääkaupunkiseudulla

Rotukarja- ja luomulihasta tunnettu Tamminen juhlii tänä vuonna 20-vuotista taivaltaan. Käsityönä viimeistellyt tuotteet ja lihanleikkaajien ammattitaito ovat olleet yrityksen kulmakiviä alusta alkaen.

– Koko Tammisen tarina alkoi siitä, kun isäni Harri Tamminen halusi turvata lihan leikkaamisen jatkumisen pääkaupunkiseudulla. Lihan leikkaaminen on taitoa ja tarkkuutta vaativaa käsityöläisyyttä, jota on aina arvostettu meillä, Tammisen toimitusjohtaja Pasi Tamminen kertoo.

Kun Lihatukku Harri Tamminen Oy aloitti toimintansa Vantaalla tammikuussa 1995, yrityksessä oli 10 työntekijää. Nykyään heitä on jo noin 100. Viime vuonna yrityksen liikevaihto oli 40 miljoonaa euroa.

– Aloitimme lihatukkuna ja olemme vuosien varrella kasvaneet premium-lihataloksi. Olemme koko ajan pyrkineet kehittymään, emmekä ole pelänneet muutoksia. Silti Tamminen on edelleen vahvasti perheyritys, jonka menestyksen avain on motivoitunut ja ammattitaitoinen henkilökunta, toimitusjohtaja jatkaa.

Tamminen on viime vuosina keskittynyt tarjoamaan kuluttajille ja ravintola-alan ammattilaisille laadukasta, suomalaista pihvikarjan lihaa.

– Laadukkaat Rotukarja-tuotteemme tarjoavat mahdollisuuden luoda ravintolatasoisia annoksia myös kotikeittiössä. Tavoitteemme on, että yhä useammat suomalaiset löytävät pihvikarjan lihan erinomaisen maun, mureuden ja lukemattomat mahdollisuudet.

Kaikkien Tammisen Rotukarja- ja luomunautatuotteiden alkuperä on jäljitettävissä tilalle asti. Pasi Tamminen uskoo, että näiden tuoteryhmien kysyntä tulee kasvamaan jatkossakin.

– Rotukarja- ja luomutuotteemme puhuttelevat sekä ensiluokkaista makua arvostavia kulinaristeja että ruoan alkuperästä ja eettisyydestä kiinnostuneita kuluttajia.

Kaikki alkoi lihan leikkaamisesta. Se taito ei ole kadonnut Tammiselta.

– Monilla lihanleikkaajillamme on kymmenien vuosien kokemus. Liha on hieno raaka-aine, jota pitää kunnioittaa. Käsityönä tehty viimeistely takaa asiakkaillemme parhaat mahdolliset tuotteet. Tästä pidämme kiinni myös jatkossa, Tamminen lupaa.

www.tamminen.fi

Lihatukku Harri Tamminen Oy aloitti toimintansa vuonna 1995. Tamminen tunnetaan käsityöhön pohjautuvasta laatulihasta. Valikoima on jaettu kolmeen tuoteperheeseen: Rotukarja, Luomu ja Tamminen. Päätoimipaikka sijaitsee Vantaalla.

123 vuotta suomalaista hyvää – Fazer täyttää huomenna 123 vuotta

print_AAC7m2xEB3

Fazer täyttää huomenna 123 vuotta. Karl Fazer perusti kahvilan 17. syyskuuta vuonna 1891 Helsingin Kluuvikadulle tarjotakseen suomalaisille makuelämyksiä. Tänään sama intohimo tuo töihin Fazerin leipurit, suklaamestarit, kokit, tarjoilijat, kahviloiden henkilökunnan ja kaikki muut fazerilaiset. Suomessa myytävistä Fazerin tuotteista yli 95 prosenttia valmistetaan kotimaassa. Fazer tuo syksyn aikana enemmän esille suomalaisuuttaan ja haastaa kaikki mukaan kertomaan, mikä on ”suomalaista hyvää”.

”Kun yritys perustettiin, henkilöstö mahtui yhden illallispöydän ääreen – tänä päivänä makuelämysten parissa työskentelee Suomessa 6600 fazerilaista. Työskentelemme leipomoissa, myllyssä, makeistehtaissa, ravintoloissa, kahviloissa ja monissa tehtävissä makujen parissa. Valmistamme yli 95 prosenttia Suomessa myytävistä tuotteistamme kotimaassa”, toteaa Fazerin konsernijohtaja Christoph Vitzthum.

Tutkimuksen mukaan suomalaiset haluavat pitää erityisesti ruisleivän ja Fazerin tuotteiden valmistuksen Suomessa (Lähde: Suomalaisen työn liitto). ”Suurimmalla osalla suomalaisista on hyvin läheinen suhde Fazeriin ja tuotteisiimme. Meitä ja brändejämme arvostetaan ja meihin luotetaan. Kuluttajat ovat toivoneet, että kertoisimme enemmän suomalaisuudestamme”, kertoo Fazerin viestintä- ja brändijohtaja Ulrika Romantschuk.

Mikä Sinusta on suomalaista hyvää?

Fazerin verkkosivuilla osoitteessa fazer.fi/suomalaistahyvaa voi tutustua tarinoihin Fazerin tuotteiden takana ja testata oman tietämyksensä Fazerin suomalaisuudesta. Sosiaalisessa mediassa käynnistyy kuvakampanja, jossa Fazer haastaa suomalaiset kertomaan kuvin ja sanoin, mikä heidän mielestään on suomalaista hyvää. Kampanjaan osallistuneista kuvista arvotaan kuukausittain viisi voittajaa, jotka saavat Fazerin herkulliset tuotekorit. Mukaan pääsee postaamalla kuvan tai viestin Instagramissa tai Twitterissä käyttämällä viestin yhteydessä tunnisteita #suomalaistahyvää ja @FazerSuomi. Facebookissa arvontaan osallistutaan postaamalla viesti tai kuva johonkin Fazer Suomen Facebook –sivulla olevaan #suomalaistahyvää -kampanjapostaukseen tai suoraan Fazerin Facebook-sivulle: www.facebook.com/fazersuomi.

Valmistus ja ravintolapalvelut Suomessa

”Suomalaisuus kuuluu Fazerin sieluun. Helsingissä syntynyt Karl Fazer toi suomalaisuutta esille tuotteissaan jo ennen maamme itsenäistymistä. Esimerkiksi Fazerin Sininen -suklaan (1922) kääre ja Fazer Puikula -leivän muoto (1997) ovat saaneet innoituksensa suomalaisesta luonnosta”, kertoo Romantschuk.

Tänään Fazer työllistää Suomessa makuelämysten parissa yli 6 600 henkilöä. Fazer Makeiset työllistää yli 1 200 henkilöä, Fazer Leipomot yli 1 300 henkilöä ja Fazer Food Services yli 4 000 henkilöä.

Kaikki Fazerin makeistehtaat ja keksitehdas sijaitsevat Suomessa: Vantaalla (suklaat ja keksit), Lappeenrannassa (sokerimakeiset) ja Karkkilassa (ksylitolituotteet). Fazerin makeisista 95 % valmistetaan Suomessa. Fazer leipoo ympäri Suomen kuudessa leipomossa ja 46 Fazer Lähileipomossa, jotka sijaitsevat myymälöiden sisällä. Tuoretta leipää myydään myös neljässä Fazer Leipomomyymälässä. Fazerin kotimaisuusaste leipomotuotteissa on korkea, yli 95 prosenttia. Päivittäin leivotaan yli 200 erilaista tuotetta suomalaisille.

Fazerilla on Suomessa 600 ravintolaa ja ruokailupalveluita tuottavaa toimipaikkaa. Tähän kuuluu henkilöstöravintoloita, opiskelijaravintoloita sekä ruokailupalveluita kouluissa, päiväkodeissa ja hoivalaitoksissa. Ruokailupalvelut tulivat osaksi Fazer-konsernia 1970-luvun lopussa, jolloin Fazer Catering (nykyinen Fazer Food Services) perustettiin. Tänä päivänä 130 000 suomalaista nauttii terveellisen ja maukkaan työpaikkalounaan, opiskelijalounaan tai ilmaisen kouluruuan Fazerin ammattitaitoisen henkilöstön valmistamana ja tarjoilemana. 

Fazerilla on Suomessa seitsemän Fazer Café -kahvilaa sekä yrityksen synnyinpaikka Karl Fazer Café Helsingin Kluuvikadulla. Fazer Caféissa ammattilaiset tarjoavat käsintehtyjä leipiä, kahvileipiä ja konditoriatuotteita sekä muita herkkuja. Fazerin klassikkotuotteet Bebe, Sacher, Kinuskikakku ja perunaleivos ovat edelleen suosittujen tuotteiden kärjessä.

Alko palvelee Ahvenanmaalla pian kahden myymälän voimin

546180_363229173723733_1260449015_n

Alko laajentaa palveluverkostoaan Ahvenanmaalla avaamalla myymälän Maxinge-kauppakeskuksessa 17.10.2013 ja toisen myymälän Maarianhaminan keskustassa mahdollisesti vielä vuoden loppuun mennessä.

”Maarianhaminan myymälän sijainti on vielä lopullista päätöstä vailla, mutta se tulee sijoittumaan aivan ydinkeskustaan”, kertoo palvelujohtaja Kari Pennanen.

”Haluamme parantaa asiakaspalveluamme Ahvenanmaalla sijoittumalla maakunnan keskeisille liikepaikoille. Kahden myymälän avulla palvelemme erinomaisesti sekä paikallisasukkaita että turisteja. Työllistämme jatkossa myös enemmän henkilökuntaa”, Pennanen summaa.

Suomen parasta asiakaspalvelua paikkakunnan keskeisillä liikepaikoilla

Alkon myymälöitä on erilaisissa liiketiloissa: kauppakeskuksissa, vähittäiskaupan ketjujen yhteydessä, tavaratalojen yhteydessä, kauppahalleissa tai omissa kiinteistöissä. Myymälät sijoitetaan asiakkaiden näkökulmasta keskeisille liikepaikoille lähelle muita palveluita niin, että asiointi myymälöissä on mahdollisimman vaivatonta. Hyvät pysäköintitilat, julkiset liikenneyhteydet, turvallisuus ja logistiikka ovat muita myymälän sijaintiin vaikuttavia tärkeitä tekijöitä.

Ahvenanmaan myymälät edustavat myymäläkonseptiltaan uusinta Alkoa.

”Alkon myymäläkonseptin keskiössä on hyvä asiakaskokemus. Liiketilojen koko, tilajako, muoto sekä kalusteratkaisut ovat suunniteltu niin, että myyjän on mahdollisimman helppoa kohdata asiakas”, kertoo aluepäällikkö Ari Nyberg. ”Uusituissa myymälöissä tuoteryhmät erottuvat paremmin uuden opastejärjestelmän avulla. Uusissa värikkäissä ja valoisissa tiloissa on ilo asioida ja tehdä töitä”, Nyberg tiivistää.

Tuotevalikoima rakentuu asiakastarpeiden mukaan

Muuton myötä tuotevalikoima uudistetaan palvelemaan asiakaskunnan tarpeita.

”Kahden myymälän avulla tarjoamme entistä kattavamman tuotevalikoiman. Maarianhaminan keskustassa huomioimme erityisesti turistien tarpeet ja Maxingessä paikallisen asiakaskunnan”, kertoo myymäläpäällikkö Sannikka Björklund.

Maxinge-kauppakeskus on Ahvenanmaan suurin ja sijaitsee Maarianhaminan kupeessa, viiden minuutin ajomatkan päässä kaupungin ydinkeskustasta. Muuton myötä myymälän ilta-aukioloajat pitenevät maanantaista perjantaihin 10-19 ja lauantaisin 10-17.

Muuton vuoksi Maarianhaminan vanha myymälä palvelee rajoitetulla valikoimalla 14.-15.10.2013. Keskiviikkona 16.10.2013 myymälät ovat kiinni.

Valion Vantaan tehdas täyttää 40 vuotta

Valio on valmistanut ja varastoinut juustoja Vantaan Vaaralassa jo 40 vuoden ajan. Myös tehtaan tulevaisuus näyttää myönteiseltä, sillä tehdasta on uudistettu jatkuvasti.

– Aloitimme kesällä mittavan investoinnin tehtaan uuteen pesukeskukseen. Lisäksi uudistamme pakkaamoamme ja otamme käyttöön uuden viipalelinjan. Käynnissä olevien investointien yhteisarvo on 8 miljoonaa euroa. Näin varmistamme kuluttajille laadukkaat tuotteet myös jatkossa, tehtaanjohtaja Heikki Mäkelä kertoo.

– Juustojen kulutuksen kasvu on näkynyt myös meidän valmistusmäärissämme. Laadukkaat tuotteet, ammattitaitoinen henkilökunta ja tuotannon uudistaminen ovat menestyksemme avaimet. Kun pidämme laadun jatkossakin korkealla ja teemme työtä hyvällä mielellä, menestymme varmasti myös yhä kovenevilla juustomarkkinoilla.

Valio Koskenlaskija® tulee Vantaalta

Valion Vantaan tehdas valmistaa kaikki Valion sulatejuustot. Lisäksi Vantaalla pakataan ja kypsytetään Valion muita juustoja. Tehdas valmistaa ja pakkaa vuosittain yli 30 miljoonaa juustokiloa, josta kaksi kolmasosaa on sulatejuuston valmistusta.

Tehtaan tähtituotteita ovat Valio Koskenlaskija® ja Venäjällä suosittu Valio Viola® sulatejuusto.

Juustoinen ja täyteläinen Valio Koskenlaskija® on Suomen suosituin sulatejuusto. Se on kuulunut suomalaisten ruokapöytiin jo 80 vuoden ajan, ja tuotteen myynti on kasvanut tasaisesti viimeiset 20 vuotta. Koskenlaskija® sulatejuuston resepti on säilynyt samana, mutta tuoteperheeseen on vuosien varrella tullut uusia makuja. Sulatejuustoa saa nyt myös murennettuna versiona, joka sopii erinomaisesti ruuanlaittoon.

Valio aloitti toimintansa Vantaalla vuonna 1963, jolloin sinne perustettiin juustovarasto. Sulatejuuston valmistus ja juustojen pakkaaminen Vantaalla alkoi vuonna 1973. Matkan varrella Vantaan tehdas on valmistanut nykytuotteiden lisäksi muun muassa sulatejuustokolmiopaloja, sulatejuustoja peltipurkeissa sekä Smeds-tuotemerkillä sulatejuustoja Lähi-itään. Valio Koskenlaskija® sulatejuuston valmistus alkoi Vantaalla vuonna 1989.

Valion Vantaan tehdas työllistää noin 280 henkilöä.

Fria aloittaa yhteistyön Valora Trade Finlandin kanssa

cwgqtsrgb2bsb6rm9uwf

Fria, joka on kypsäpakastettujen ja gluteiinittomien leipomotuotteiden markkinajohtaja Skandinaviassa, aloittaa syyskuun 1. päivänä 2013 yhteistyön Valora Trade Finlandin kanssa, joka hoitaa Fria-tuotteiden myynnin Suomen elintarvikemarkkinoille.

– Näemme, että Frian laajan ja laadukkaan tuotevalikoiman yhdistäminen Valoran vankkaan kokemukseen elintarvikkeiden jakelijana tarjoaa hyvän mahdollisuuden laajentaa Frian näkyvyyttä ja kasvua Suomen markkinoilla, sanoo Christian Wincentson, Frian Pohjoismaiden myyntijohtaja.

Riku Lahdensuo, Valora Trade Finlandin toimitusjohtaja, kommentoi:

– On erittäin mukavaa aloittaa yhteistyö Frian kanssa. Frian gluteiinittomat leipomotuotteet ovat erittäin korkealaatuisia, ja niille on paljon kysyntää Suomessa. Myyntitiimimme odottaa innolla Frian edustamista ja myynnin kasvattamista Suomessa.

Christian Wincentson huomauttaa, että suomalaisilla kuluttajilla on suuri kiinnostus Frian tuotteisiin.

– Tavoitteenamme on tuoda koko tuotevalikoima Suomen markkinoille. Siihen kuuluvat viipaloitu vuokaleipä, sämpylät, hot dog – ja hampurilaissämpylät, muffinsit, korvapuustit, voitaikina ja kaksi erilaista valmispizzaa sekä maidoton ja laktoositon juusto.

Fria on perheyritys, joka on kehittänyt ja valmistanut hyviä gluteiinittomia ja maidottomia tuotteita vuodesta 1996. Koko perhe voi nauttia Frian tuotteista, eivät pelkästään keliakiaa sairastavat.

Frian tuotteita on tällä hetkellä saatavilla Ruotsissa, Norjassa, Tanskassa, Suomessa, Alankomaissa, Luxemburgissa, Belgiassa, Saksassa ja Iso-Britanniassa.

http://www.fi.fria.se

Facebook: http://www.facebook.com/FriaGlutenFreeFood

Twitter: http://www.twitter.com/FriaGlutenFree

Pinterest: http://www.pinterest.com/FriaGlutenFree

Primula tulee takaisin – käsin viimeisteltyä Artesaani-leipää saa taas

935391e7b123e18a_800x800ar

Perheleipurit Oy osti Primula-tuotemerkin sekä Primulan Järvenpään tuotantolaitteiston tammikuussa. Perheleipurit jatkavat Primulan yli 100-vuotista perinnettä ja Primula- ja Artesaani-tuotteet palaavat syyskuun alussa kauppoihin.

Artesaani Maalaisleipä, Artesaani Simpukkaleipä ja Artesaani Kauraleipä tulevat kauppojen hyllyille syksyllä. Artesaani-leivät valmistetaan parhaita suomalaisia leivontaperinteitä noudattaen ja käsityönä viimeistellen. Parhaista raaka-aineista valmistetut leivät tulevat suomalaisten ruokailuhetkiin ja aamupalapöytiin pienen tauon jälkeen.

–          Primulaa ja Perheleipureita yhdistävät samat arvot. Kotimaisen ammattitaidon ylläpitäminen ja makujen kunnioittaminen on kunnia-asia, sanoo Perheleipurit Oy:n toimitusjohtaja Pasi Kuosmanen.

Artesaani-leipien lisäksi myyntiin tulevat viisi Primula-nimellä olevaa herkkua: moniviljaleipä, ohraleipä, moniviljaviipaleet, rouheciapatta-sämpylät ja vehnäpatonki. Pakkausten ilme on muuttunut vain vähän ja leivätkin valmistetaan tuttuja reseptejä noudattaen.

–          Leivät leivotaan perinteisiä tapoja kunnioittaen ja ajan kanssa. Taikinajuuri kypsyy pitkään ja esimerkiksi rukiin keittäminen vapauttaa viljasta sen oikeat aromit. Artesaani-leipien valmistuksessa käytämme oliiviöljyä ja merisuolaa, ja leivät viimeistellään käsin, kuvailee Primulan leipomon valmistuspäällikkö Niko Puruskainen.

Järvenpään leipomon ainutlaatuista tekniikkaa hyödynnetään jyvien käsittelyyn ja esitaikinoiden valmistukseen. Näiden tekniikoiden ansiosta herkulliset maut saadaan esille luonnollisesti.

–          Primulan perintöä kantavat leivät sopivat niin arkeen kuin juhlaan. Laatutietoiset kuluttajat, jotka arvostavat leivän hyviä makuja ja ominaisuuksia, tulevat saamaan sitä, mitä ovat aikaisemminkin saaneet – ja enemmänkin, lupaavat Kuosmanen ja Puruskainen.

ARTESAANI Maalaisleipä 450 g

Vehnäjauho, vesi, ruisjauho, ruislitiste, kauralitiste, oliiviöljy, hiiva, merisuola, vehnägluteiini, ruismallas. Leivottu taikinajuureen, lisäaineeton, kuitupitoinen, laktoositon

ARTESAANI Simpukkaleipä 330 g

Vehnäjauho, vesi, ruislitiste, pellavansiemen, seesaminsiemen, hiiva, merisuola, ruismallas, oliiviöljy. Leivottu taikinajuureen, lisäaineeton, kuitupitoinen

ARTESAANI Kauraleipä 450 g

Vehnäjauho, vesi, kaurajyvä ja -lese (8 %), seesaminsiemen, auringonkukansiemen, rypsiöljy, hiiva, suola, ohramallasuute. Leivottu taikinajuureen, lisäaineeton, kuitupitoinen

PRIMULA Moniviljaleipä 450 g

Vehnäjauho, vesi, ruislitiste, pellavansiemen, seesaminsiemen, rypsiöljy, hiiva, suola, ruismallas. Leivottu taikinajuureen, lisäaineeton, kuitupitoinen, maidoton

PRIMULA Ohraleipä 450 g

Vehnäjauho, vesi, ohrahiutale, perunahiutale, hiiva, rypsiöljy, suola. Leivottu taikinajuureen, lisäaineeton, maidoton

PRIMULA Moniviljaviipaleet 450 g

Vehnäjauho, vesi, täysjyvävehnäjauho, pellavansiemen, hiiva, vehnälese, rypsiöljy, ruislitiste, kaurajyvä, suola, seesaminsiemen, ruismallasuute, vehnägluteeni. Runsaskuituinen, lisäaineeton

PRIMULA Rouheciapatta-sämpylä 4 kpl 280 g

Vehnäjauho, vesi, ruislitiste, seesaminsiemen, pellavansiemen, rypsiöljy, suola, ruismallas, hiiva. Leivottu taikinajuureen, lisäaineeton, maidoton, kuitupitoinen

PRIMULA Vehnäpatonki 300 g

Vehnäjauho, vesi, hiiva, rypsiöljy, suola, vehnägluteeni. Leivottu taikinajuureen, lisäaineeton, laktoositon, voimakassuolainen

JUOMIEN MAAHANTUONTI- JA MYYNTIYHTIÖ SERVAALI OY PERUSTAA YHTIÖN RUOTSIIN JA LAAJENTAA VIENTITOIMINTOJAAN

Suomen ja Baltian maiden suurimpiin laatujuomien maahantuojiin ja jakelijoihin kuuluva Servaali Oy laajentaa toimintaansa Ruotsiin. Servaali Sweden toimisto avataan Tukholmassa syyskuussa 2013.  Servaali kasvattaa myös vientiään avaamalla uusia jakelukanavia Puolaan, Belgiaan ja Irlantiin.

”Olemme viimeisen kymmenen vuoden aikana laajentaneet tasaisen varmasti toimintaamme omien toimistojen kautta kaikkiin Baltian maihin, jonka lisäksi vientitoimintomme ovat kehittyneet hienosti etenkin Venäjän markkinoilla”, toteaa Servaalin emoyhtiön Captol Invest-konsernin CEO Teemu Lehto. ”Nyt on aika laajentaa toimintaa Ruotsiin ja uusien partnereiden kautta myös uusille potentiaalisille Euroopan markkinoille.”

Servaali Sweden -yhtiön ensimmäisenä tavoitteena on luoda yhteistyö Ruotsin Alkon, eli Systembolagetin kanssa. Vuoden sisällä on tarkoitus laajentaa myös Ruotsin HoReCa-markkinoille. ”Vahvuutemme tulee alussa olemaan vankka osaaminen, ketteryys ja maan parhaat yhteistyökumppanit. Pystymme toimimaan erittäin kilpailukykyisesti”, kertoo Teemu Lehto, joka tulee alkuvaiheessa toimimaan myös Ruotsin yhtiön toimitusjohtajana.

Viennin kehittämistä varten Servaali Oy:lle on palkattu aiemmin Weston’s Ciderilla vientipäällikkönä toiminut Peter Baldwin. Peter näkee paljon mahdollisuuksia Servaalin edustamilla vientituotteilla myös uusilla markkinoilla: ”Alussa suurin hittimme tulee varmasti olemaan Olvin valmistamat Angry Birds –virvoitusjuomat, joita Servaali edustaa sovituilla markkinoilla”, Peter toteaa.

Captol Invest konserniin kuuluva Servaali Oy on markkinoiden johtavia alkoholituotteiden maahantuojia. Servaalin tuotesalkku kattaa kaikki alkoholijuomat, ja se on vahva markkinajohtaja kansainvälisissä miedoissa alkoholeissa. Tuotevalikoimaan kuuluu laadukkaita oluita, siidereitä, viinejä ja vahvoja alkoholituotteita sekä virvoitusjuomia ja vuonna 2013 myynnin arvioidaan ylittävän 20 miljoonaa litraa. Yhtiön palveluksessa on 50 myynnin ja markkinoinnin ammattilaista Suomessa, Baltian maissa ja Ruotsissa. www.servaali.com

Captol Invest konserni on suomalaisessa omistuksessa oleva yhtiö, joka keskittyy laadukkaiden alkoholijuomien maahantuontiin ja myyntiin, ravintolatoimintaan, ravintoloiden sisustus- ja laitepalveluihin, kiinteistöihin ja pienpanimotoimintaan. Captol Invest konserni toimii Suomessa, Baltian maissa ja Ruotsissa. Konsernin palveluksessa on n 200 henkilöä ja liikevaihdon vuonna 2013 odotetaan ylittävän 35 miljoonaa euroa. www.captolinvest.fi

MTT: Elonkierron teemakierroksella juhlitaan 30-vuotista Jokioisten Leipää

Etusivu  Jokioisten Leipä - Google Chrome_2013-08-05_12-08-11

Kesän viimeisellä teemakierroksella torstaina 15.8. juhlitaan Jokioisten Leivän 30-vuotista taivalta. Tapahtuma alkaa leipäaiheisella teemakierroksella ja huipentuu leipomon tarjoamiin täytekakkukahveihin ja latotansseihin. Illan aikana voi myös tehdä ostoksia maalaistorilla ja nautiskella Kuninkaankartanon Panimon oluita.

Maksuton teemakierros alkaa klo 18 puiston portilta, ja sen asiantuntijana on ruokakulttuurin professori Johanna Mäkelä Helsingin yliopistosta. Kierroksella käydään leivän juurilla ja keskustellaan leivän tärkeydestä ruokavaliossamme. Mikä on hyvien raaka-aineiden merkitys leivän valmistuksessa? Entä miten vastataan kuluttajien kysyntään ja kuinka erilaiset ruokatrendit vaikuttavat leivän tuotekehityksessä? Leipomoyrittäjän näkökulman illan teemaan tuo kierroksella mukana oleva toimitusjohtaja Seppo Virtanen Jokioisten Leivästä.

Puolitoista tuntia kestävän teemakierroksen päätteeksi nautitaan täytekakkukahvit Elonkierron makasiinilla. Makasiinille on rakennettu maalaistori, josta voi ostaa lähiseudun tuotteita – muun muassa marjoja, vihanneksia, leivonnaisia ja juustoja. Maalaistori ja oluthanat avautuvat klo 19. Illan kruunaavat latotanssit alkavat noin klo 21, ja myös sinne on vapaa pääsy. Tansseja tahdittaa J&J Jokioinen.

Tänä vuonna 30 vuotta täyttävä Jokioisten Leipä on yksi Jokioisten suurimpia työnantajia työllistäen noin yhdeksänkymmentä henkilöä. Leipomo koki kovia keväällä, kun tuotantorakennus paloi maan tasalle helatorstaina. Uusi leipomo rakennetaan palaneen tilalle, ja sen on tarkoitus valmistua joulukuussa.

Tapahtuman järjestää Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskus MTT yhteistyössä Jokioisten Leivän kanssa. Elonkierto on maatalousaiheinen esittelypuisto, joka sijaitsee Jokioisissa Lounais-Hämeessä ja on avoinna syyskuun puoliväliin saakka.

www.mtt.fi/elonkierto

Valio on valmistanut juustoja Joensuussa jo 30 vuotta

valio_polar_on_noussut_su.valio_polar_on_noussut_su.valio_polar_on_noussut_su.71053694-f645-450b-8450-587ee9b2ee1c

Valio Polar® on noussut Suomen suosituimmaksi kevytjuustoksi

Valion Joensuun juustola juhlii tänä kesänä 30-vuotista taivaltaan. Meijerirakennuksen käyttöönotosta tulee kuluneeksi jo 40 vuotta. Jatkuvan kehitystyön ansiosta myös tehtaan tulevaisuus näyttää valoisalta, vaikka juustomarkkinoilla kilpailu on kovaa.

– Investoimme tänä vuonna Joensuun tehtaan kehittämiseen ja uusiin valmistuslinjoihin noin kymmenen miljoonaa euroa. Se on enemmän kuin aiempina vuosina. Investointien avulla voimme tarjota kuluttajille entistä houkuttelevampia tuotteita, tehtaanjohtaja Petri Liukka sanoo.

Valio on panostanut Joensuun juustolan kehittämiseen jo kymmenen vuotta. Vuosina 2002–2012 Joensuun tehtaaseen investoitiin noin 37 miljoonaa euroa. Tuotannon painopiste siirtyi ensin laadukkaisiin kevytjuustoihin ja viime vuosina tuorejuustoihin.

– Kiitos tehtaan menestyksestä kuuluu myös huippulaatuista maitoa tuottaville tiloille, ammattitaitoiselle ja motivoituneelle henkilöstöllemme sekä Valion ainutlaatuiselle tuotekehitykselle. Olemme kaikki vaikuttaneet siihen, että maitotuotteiden valmistus Pohjois-Karjalassa on jatkunut näin kauan, Petri Liukka toteaa.

yksi_joensuun_tehtaan_paa.yksi_joensuun_tehtaan_paa.yksi_joensuun_tehtaan_paa.07a2994e-3954-4f85-8dbe-20121eedab23

Yksi Joensuun tehtaan päätuotteista on Valio Viola® tuorejuusto

Tähtituotteina Valio Polar® ja Valio Viola®

Valion Joensuun tehdas valmistaa kolmanneksen kaikista Valion juustoista. Tehtaan vuosittainen tuotantomäärä on noin 25 miljoonaa kiloa juustoharkkoja, kuluttajapakattuja juustoja, tuorejuustoja ja maitojauheita. Joensuun tehtaan päätuotteita ovat Valio Polar® juusto, Valio Salaneuvos® juusto ja Valio Viola® tuorejuusto.

Valio Polar® juuston valmistus Joensuussa alkoi 90-luvun puolivälissä. Tämän jälkeen tuoteperhettä on kehitetty jatkuvasti ja siihen on lisätty useita kevyempiä vaihtoehtoja. Valio Polar® on noussut Suomen suosituimmaksi kevytjuustoksi, sillä sen maku on miellyttävä, hiukan makea ja pähkinäinen. Kuluttajat suosivat nyt yhä vahvempia ja täyteläisempiä makuja. Juhlavuoden kunniaksi Valio lanseeraa syyskuussa uuden Valio Polar® 20 % Aromikas juuston, jossa on aromikas maku ja pehmeä rakenne.

Joensuun tehtaalla on sen 40-vuotisen historian aikana valmistettu maidosta lähes kaikkea, mitä valmistaa voi. Joensuussa on syntynyt juuston, tuorejuuston ja jauheiden lisäksi jogurttia, maitoa, voita ja jäätelöä.

Maitoa on vastaanotettu nykyisellä tontilla 40-luvulta lähtien, joten perinteet ovat pitkät. Juustoa valmistetaan yhä samoissa tiloissa kuin 30 vuotta sitten. Tilat ovat ainoa ennallaan säilynyt asia, sillä tehtaan linjat, laitteet ja automaatio on uusittu vuosien saatossa kokonaan.

Valio merkittävä työllistäjä

Valion Joensuun juustolassa työskentelee noin 160 henkilöä. Kaikkiaan Valio ja maidontuottajat työllistävät Pohjois-Karjalassa ja sen ympäristössä lähes 2 800 henkilöä, kun mukaan lasketaan maidon keräilyyn ja tuotteiden jakeluun osallistuva henkilöstö sekä maatilojen palveluhankinnat.

Joensuussa juustot valmistetaan maidosta, joka on matkannut tehtaaseen keskimäärin 79 kilometriä. Maito tulee tehtaaseen noin 840 valiolaiselta maatilalta pääosin Pohjois-Karjalasta.

Valio tulouttaa Pohjois-Karjalaan lähes 100 miljoonaa euroa vuodessa, kun mukaan lasketaan maidontuottajille maksettu tilityshinta, henkilöstön palkat ja verot sekä tehtaan tekemät hankinnat alueelta.

Atria Oyj: Atria keskittää valmisruokatuotantoa Karkkilasta Nurmon tehtaalle

Atria Suomen valmisruokatuotannon toimintojen järjestelyjä koskevat yt-neuvottelut on saatu päätökseen. Atria on tehnyt päätöksen keskittää valmisruokatuotannon Karkkilasta Nurmon tehtaalle. Karkkilan tuotantolaitos suljetaan lokakuun loppuun mennessä. Kaikille yt-neuvotteluiden kohteena oleville henkilöille on tarjottu työpaikkaa Atrian muilta tuotantolaitoksilta. Neuvottelut koskivat yhteensä 32 henkilöä Karkkilan tuotantolaitoksella. Järjestelyistä arvioidaan muodostuvan noin yhden miljoonan euron vuosittainen kustannussäästö.

Atria Oyj on voimakkaasti kasvava ja kansainvälistyvä, suomalainen elintarvikealan yritys. Atria on yksi johtavista ruoka-alan yrityksistä Suomessa, Pohjoismaissa, Venäjällä ja Baltian alueella.

Atrian liikevaihto vuonna 2012 oli 1 343,6 miljoonaa euroa ja sen palveluksessa oli keskimäärin 4 898 henkilöä. Konserni jakaantuu neljään liiketoiminta-alueeseen. Ne ovat Atria Suomi, Atria Skandinavia, Atria Venäjä ja Atria Baltia.
Atrian asiakasryhmiä ovat päivittäistavarakauppa, Food Service -asiakkaat ja alan teollisuus. Lisäksi sillä on omiin tuotemerkkeihin perustuvaa Fast Food -konseptiliiketoimintaa. Atrian juuret ulottuvat vuoteen 1903, jolloin perustettiin sen vanhin omistajaosuuskunta. Atria Oyj:n osakkeet listataan Nasdaq OMX Helsinki Oy:ssä.